|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 3.6.2010 Tiedote 3.6.2010 Itämeren uhanalaisten pyöriäisten salat selville vedenalaisella kuuntelutekniikallaItämeressä äärimmäisen uhanalaisena elävän pyöriäisen esiintymisestä ja kannan koosta hankitaan entistä tarkempi kuva meren pohjaan asennettavan kuuntelulaiteverkoston avulla. Itämeren kahdeksan rantavaltion yhteistyönä toteutettavan SAMBAH-hankkeen Suomen osuudesta vastaa Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä ympäristöministeriön ja Särkänniemen delfinaarion kanssa. Hanke kattaa vuodet 2010–2014. Pyöriäinen (Phocoena phocoena) luokitellaan maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi, ja sen Itämeressä elävä erillinen populaatio äärimmäisen uhanalaiseksi. Itämeressä elävien pyöriäisten määräksi arvioidaan 100–600 yksilöä. Pyöriäiskannan koon arviointi ja tietämys yksilöiden ajallisesta ja alueellisesta esiintymisestä on aiemmin ollut riittämätöntä lajin suojelun kannalta. Hankkeessa luodaan vedenalainen kuunteluverkosto, jonka avulla saadaan entistä kattavampi kuva vaikeasti havainnoitavasta lajista. – Meren pohjaan ankkuroitavalla kuuntelulaiteverkostolla saatavaa aineistoa voidaan käyttää pyöriäisen suojelun tehostamiseen, mutta samalla myös kehitetään menetelmiä merinisäkästutkimuksiin matalan eläintiheyden alueille, sanoo Turun ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Olli Loisa. Ympäristöministeriö on kerännyt vuodesta 2001 alkaen pyöriäishavaintoja. Keskimäärin Suomessa on havaittu kolme yksilöä vuodessa, pääasiassa eteläisen Suomen rannikolla. – Pyöriäinen on Itämeren ainoa valaslaji. Jo sopimukset velvoittavat meitä suojelemaan sitä ja sen elinympäristöjä. Itämeren pyöriäiskanta on laskenut vuosikymmeniä, mutta tarkkaa tietoa lajin yksilömäärästä ei ole, korostaa ylitarkastaja Penina Blankett ympäristöministeriöstä. SAMBAH-hankkeen kokonaisrahoitus on 4,1 miljoonaa euroa. Summasta puolet on EU:n Life+ -rahoitusta. Hanketta koordinoi Ruotsissa sijaitseva Kolmårdenin eläinpuisto. Suomen osuuden rahoitukseen osallistuu myös WWF Suomi. Lisätiedot: Olli Loisa, projektipäällikkö, Turun AMK, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi, Penina Blankett, ylitarkastaja, ympäristöministeriö, Kai Mattson, pääkouluttaja, Särkänniemen delfinaario, etunimi.sukunimi@sarkanniemi.fi,
Turun ammattikorkeakoulu on noin 9500 opiskelijan ja 700 asiantuntijan monialainen koulutusyhteisö, joka tarjoaa työelämää palvelevaa koulutusta, tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä organisaatioiden kokonaisvaltaista kehittämistä Varsinais-Suomessa.
Sivua viimeksi päivitetty 3.6.2010 11:54 ja sivu on julkaistu 3.6.2010 11:29 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||


