|
|||||||||||
|
SisältöKuluttajaturvallisuusKuluttajaturvallisuuslainsäädännön tavoitteena on ennalta ehkäistä kulutustavaroihin ja kuluttajapalveluihin liittyviä vaaroja. Kuluttajaturvallisuuslain mukaan tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle eikä omaisuudelle. Monien tuoteryhmien turvallisuudesta on olemassa myös yksityiskohtaista lainsäädäntöä (esimerkiksi lelut, kosmetiikka ja sähkölaitteet). Suomessa kulutustavaroiden ja -palvelujen turvallisuuden valvonnasta vastaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) Kuluttajaturvallisuusyksikkö yhdessä aluehallintovirastojen ja kuntien kanssa. Joidenkin tavara- ja palveluryhmien turvallisuuden valvonta on erikseen määrätty muille viranomaisille. Turun kaupungissa kuluttajaturvallisuuden valvonta kuuluu Turun Ympäristöterveydenhuollon vastuulle. Laki ei koske vahingonkorvausoikeudellisia kysymyksiä. Kuluttajan taloudelliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista on säädetty kuluttajansuojalaissa. Vastuu turvallisuudesta toiminnanharjoittajalla Kuluttajaturvallisuuslainsäädännön mukaan ensisijainen vastuu tavaroiden ja palvelujen turvallisuudesta on elinkeinonharjoittajalla (valmistaja, maahantuoja, myyjä tai palvelun tuottaja) tai muulla palveluntarjoajalla (esimerkiksi kunta tai seurakunta). Palveluiden tarjoajien on myös toimittava huolellisesti ja varmistettava, ettei palvelun käyttämisestä aiheudu vaaraa kuluttajille tai lähistöllä oleville henkilöille. Palveluntarjoajan velvollisuuksista saa tietoa Tukesin nettisivuilta. Jos tavara tai palvelu aiheuttaa vaaraa, elinkeinonharjoittajan tai muun palvelun tarjoajan on:
Mitä kuluttajan kannattaa tehdä jos havaitsee vaarallisen tavaran tai palvelun Jos kuluttaja epäilee tavaraa tai palvelua vaaralliseksi, hänen kannattaa
Kuluttajaturvallisuusvalvonnasta vastaa Turun kaupungin alueella terveystarkastaja Satu Ylhäinen, puh. 02 266 1064 tai 044 907 3697. Lisätietoja Aluehallintovirasto
Sivua viimeksi päivitetty 27.2.2013 10:45 ja sivu on julkaistu 30.8.2011 10:20 |
Muut nostot |
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Graafinen versio |
|||||||||||
