Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.3.2024
TKI-palvelut yleiskuva

Laaja-alaista, ammattimaista ja innovatiivista kehitystyötä

Turun ammattikorkeakoulun tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) kohtaavat opiskelijoiden tuoreet ja luovat ideat, opettajien oman alansa huippuasiantuntemus sekä projektiammattilaisten vuosien kokemus kansallisista ja kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista. 

Turun ammattikorkeakoulun yli 30 tutkimusryhmää tekevät töitä alueen tavoitteiden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Työn tukena ammattikorkeakoululla on alueellisten verkostojen lisäksi vahvat kansalliset ja kansainväliset kumppaniverkostot. TKI-työn lähtökohtana ovat asiakkaiden ja yhteisöjen tarpeet.

Projektit voivat olla ajallisesti lyhyitä yhden organisaation kehittämistarpeeseen suunniteltuja, monivuotisia kansainvälisiä verkostohankkeita ja kaikkea siltä väliltä. Onnistunut projekti hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia toimijoita, ja sen tulokset jatkavat elämäänsä myös varsinaisen projektin päättymisen jälkeen esimerkiksi erilaisina tuotteina, toimintatapoina, palveluina ja koulutuksina.

Innovaatiot

Turun ammattikorkeakoulu on jo vuosia ollut merkittävä toimija Varsinais-Suomen innovaatioekosysteemissä. Projekteissa hyödynnetään yhteisömme monialaista osaamista ja laajoja verkostoja. 

Innovaatiot syntyvät ammattikorkeakoulussa yhteisvoimin henkilökuntamme, opiskelijoidemme sekä elinkeinoelämän kumppanien ja muiden korkeakoulujen kanssa. Yritysten, julkisen sektorin ja järjestöjen toimijat ja verkostot saatetaan toistensa ulottuville avoimilla työskentelytavoilla.

Rakennamme Kupittaalle vahvaa tutkimus- ja innovaatioympäristöä, mikä parantaa Varsinais-Suomen kilpailukykyä. Uudet tutkimuskeskukset mahdollistavat laajemman yritys- ja tutkimuslaitosyhteistyön.

Opiskelijoilta tuoreita näkemyksiä

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat TKI-toiminnan luova ja monipuolinen voimavara. Projektitoiminta linkittyykin tiiviisti ammattikorkeakoulun opetukseen. Opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen projekteihin ja projektimaisiin oppimisympäristöihin takaa myös sen, että opiskelijat valmistuessaan ovat oman alansa työelämän osaamisvaatimusten tasalla.

INNOPEDA® tuo korkeakouluyhteisömme 12 000 jäsenen osaamisen yhteistyökumppaniemme käyttöön uudella tavalla. Monialaisten opiskelijaryhmiemme potentiaali pystytään hyödyntämään yhä paremmin henkilökuntamme toimiessa niissä piilevän osaamisen välittäjinä ja vaalijoina. Innovaatiopedagogiikan avulla voidaan toteuttaa hyvin monipuolisia projekteja muutamien tuntien ideointipyrähdyksistä vuosia kestävään tutkimushankkeisiin.

Koulutukset tarjoavat opiskelijoille työelämäorientoituneita projektioppimisympäristöjä, joissa opiskelijat voivat kehittää omia ammatillisia valmiuksiaan.

 

Tutkimusetiikka

Teemme TKI-työtä eettisesti kestävällä tavalla ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimusetiikka ja tutkimuksen hyvät käytännöt ovat tärkeä osa Turun ammattikorkeakoulun opetusta ja TKI-toimintaa. Tutkimusetiikan hallinta kuuluu tutkijan ja kehitystyötä tekevän henkilön perustaitoihin, ja tutkimuseettisten kysymysten pohdinta on keskeinen osa jokaista TKI-hanketta.

Kansallisesti tutkimuseettistä toimintaa ohjaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). Korkeakouluyhteisömme on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausepäilyjen käsittelystä. 

Turun ammattikorkeakoulun tutkimuseettinen toimikunta huolehtii ihmistieteisiin kuuluvan ei-lääketieteellisen tutkimuksen eettisestä ennakkoarvioinnista. Ennakkoarviointi varmistaa tutkimuskohteiden riittävä suojelun ja vahvistaa tutkijan oikeusturvaa.

Hyvä tieteellinen käytäntö

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) on osa korkeakouluyhteisön itsesäätelyä, jolle lainsäädäntö asettaa rajat. Hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta vastaa ensisijaisesti jokainen tutkimusryhmän jäsen itse, mutta vastuuta kuuluu myös koko tiedeyhteisölle.

Hyvää tieteellistä käytäntöä tulee noudattaa tutkijan, opettajan, ohjaajan, rahoituksen tai tutkimustyöpaikan hakijoina sekä asiantuntijatehtävissä. Ohjeet koskevat tutkimustoiminnan lisäksi myös opetusmateriaaleja, lausuntoja, arviointeja, ansio- ja julkaisuluetteloita. Julkaisumuoto voi olla painettu, suullinen tai sähköinen. Tutkijan tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä myös yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tilanteissa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Katso Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (2023).

Hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkausepäilyt

HTK-loukkaus viittaa epäeettiseen ja epärehelliseen toimintaan, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta. Pahimmillaan se mitätöi tutkimuksen tulokset. HTK-loukkaukset jaotellaan vilppiin tieteellisessä toiminnassa sekä piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tieteelliseen vilppiin sisältyvät sepittäminen, havaintojen vääristely, plagiointi ja anastaminen. Tieteelliset erimielisyydet eivät loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

HTK-prosessi eli hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyn käsittely etenee kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa samalla tavoin. Prosessi koostuu kolmesta vaiheesta: ilmoitus, esiselvitys ja varsinainen tutkinta. Turun ammattikorkeakoulussa rehtori vastaa HTK-loukkausepäilyjen selvittämisestä. Katso tarkemmin HTK-prosessi.

HTK-ilmoitus suositellaan tehtäväksi . Ilmoitus toimitetaan suoraan kyseessä olevan korkeakoulun tai yliopiston rehtorille. Huomioithan, että perätön ja ilkivaltainen ilmianto HTK-loukkauksesta voi itsessään olla HTK-loukkaus.

Tutkimuseettinen toimikunta

Turun ammattikorkeakoulu on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita . Turun ammattikorkeakoulussa hyvän tieteellisen käytännön noudattamista valvoo korkeakoulun rehtori. Kansallisesti tutkimuseettistä toimintaa ohjaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). 

Turun ammattikorkeakoulun tutkimuseettinen toimikunta huolehtii ihmistieteisiin kuuluvan ei-lääketieteellisen tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestämisestä korkeakoulun TKI-hankkeille. Poikkeustapauksissa ennakkoarviointi voidaan tehdä myös hankekumppaneille, jos kumppanilla ei ole käytettävissään ennakkoarviointiprosessia. 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta antaa lausuntoja TYKSin erityisvastuualueella tehtävistä ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvista lääketieteellisistä tutkimuksista. 

Tutkimuseettisen toimikunnan kokoonpano 2024:

Toimikunnan puheenjohtaja

Katja Heikkinen
Koulutus- ja tutkimuspäällikkö
+358 40 355 0405
etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
katja.heikkinen@turkuamk.fi

Toimikunnan valmistelija

Elina Vuorio
Erityisasiantuntija
+358 40 355 0526
etunimi.sukunimi@turkuamk.fi

Toimikunnan jäsenet

  • Ursula Hyrkkänen, johtava yliopettaja
  • Harri Kilpiö, tietosuojavastaava
  • Hannele Kuusisto, lehtori
  • Katariina Pajuranta, erityisasiantuntija
  • Samuel Raunio, koulutus- ja tutkimuspäällikkö
  • Anne-Marie Tuikka, erityisasiantuntija

 

 

Tutkimusluvat

Turun ammattikorkeakoulun ulkopuolinen organisaatio tarvitsee tutkimusluvan tutkimukselle, joka kohdistuu Turun ammattikorkeakouluun. Seuraavanlaiset tutkimukset vaativat tutkimusluvan: 

  1. Tutkimuksen kohteena ovat Turun AMK, siellä järjestettävä opetus ja/tai palvelut tai AMK:n opiskelijat tai henkilökunta. 
  2. Tutkimukseen käytetään Turun AMK:n henkilökunnan työaikaa (esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa erityisesti tutkimusta varten koottavat materiaalit), intranetin tiedotepalvelua tai muita resursseja. Kyseessä on siis sellainen projekti, josta on Turun ammattikorkeakoululle suoria tai välillisiä kuluja. 
  3. Tutkimus edellyttää Turun ammattikorkeakoululta henkilötietojen luovuttamista. 

Tutkimusluvan hakeminen

Tutkimusluvat myönnetään ensisijaisesti sellaisille tieteellisille ja/tai opinnäytetyöhön liittyville tutkimuksille, joissa kehitetään Turun ammattikorkeakoulua tai ammattikorkeakoulussa opiskeltavien alojen toimintaa.

Tutkijan tulee sitoutua noudattamaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää kansallista tietosuojalakia henkilötietojen käsittelyssä ja suojaamisessa. Tutkimuksen tekijän tulee noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaista hyvää tieteellistä käytäntöä. Tutkimuksessa mahdollisesti syntyvät yksittäisten henkilöiden tietoja koskevat aineistot tulee hävittää tai arkistoida lain edellyttämällä tavalla. Tutkimuslupa voidaan peruuttaa, jos lupapäätöksen ehtoja rikotaan. Tällöin luvansaajan on palautettava tutkimusta varten saamansa tiedot.

Tutkimuslupa lähetetään lupahakemuksen valmistelijalle sähköpostiosoitteeseen: tutkimusluvat@turkuamk.fi

Voit lähettää tutkimuslupahakemuksen myös postitse osoitteeseen:
Turun AMK / TKI-palvelut / tutkimuslupa
Joukahaisenkatu 3 A 
20520 Turku

Tutkimuslupahakemus

Tutkimusluvan myöntäminen ja siitä tiedottaminen

Tutkimusluvan myöntää tutkimus- tai kehittämiskohteesta vastaava henkilö. Luvan koko Turun ammattikorkeakoulua koskevien toimintojen tutkimiseen myöntää AMK:n tutkimuksesta vastaava vararehtori. Yhtä kokonaista alaa, koulutusyksikköä, koulutusta tai toimintoa koskevat päätökset tekee kyseisen yksikön johtaja tai muu toiminnosta vastaava henkilö. 

Kyseisen yksikön, toiminnon tai koulutuksen vastuulla on hoitaa tutkimus- ja kehittämistyön toteutus ja raportointi tutkimusluvan haltijan kanssa tutkimuslupapäätöksessä sovitulla tavalla. 
 

Lisätiedot:

tutkimusluvat@turkuamk.fi

Elina Vuorio
Erityisasiantuntija
+358 40 355 0526
etunimi.sukunimi@turkuamk.fi