Ihmisääni on instrumentti musiikkiterapiaan
Teksti: Pirjetta Koivisto
Tuoreessa teoksessa ”Ihmisääni musiikkiterapian työvälineenä” käsitellään äänenkäyttöä musiikkiterapiassa neljällä eri tavalla. Liisa-Maria Lilja-Viherlampi puhuu äänestä ja kehollisuudesta, Marjo Nyberg käsittelee äänenkäyttöä kivunhallinnassa, Virve Niemeläinen kertoo äänityöskentelystä saattohoidossa ja Anna-Maria Toivonen käsittelee itkuvirsiä musiikkiterapian menetelmänä.
– Tässä teoksessa fokusoidaan nimenomaan ihmisen ääneen. Ei tarvita erillistä instrumenttia, koska ääni on meillä jo valmiiksi. Se on helppo työkalu. Äänenkäyttöön liittyy vahvasti myös kehollisuus, se on osa koko olemusta, kertoo tutkimus- ja kehityspäällikkö sekä kasvatustieteiden tohtori Liisa-Maria Lilja-Viherlampi.
Musiikkiterapiassa on kyse ihmisen ja musiikin vuorovaikutuksesta ja siitä, miten se vaikuttaa meihin ja mitä se merkitsee meille, selventää Lilja-Viherlampi.
– Ääni menee meissä ihmisissä syvälle. Se koskettaa meitä. Ääneen liittyy paljon muistoja. Jo sikiönä kohdussa me kuulemme ja koemme ääniä. Ääni on välineenä hyvin vaikuttava.
”Koko kroppa on yhtä korvaa”
– Myös huonokuuloiset ja kuulorajoitteiset aistivat ja kokevat musiikkia ja ääniä. Ääni on fysikaalista värähtelyä. Ihminen aistii sitä koko kehollaan. Koko kroppa on yhtä korvaa.
Lilja-Viherlampi kertoo, että kuulorajoitteiset ihmiset joskus herkistyvät niin, että saattavat tuntea värähtelyn vaikka silmäluomissa.
– Ääni ei ole mekaaninen instrumentti, vaan se on osa meidän ihmisyyttä ja persoonallisuutta. Musiikkiterapiakaan ei vaadi laulutaitoa. Ei tarvitse muutenkaan olla musikaalinen henkilö. Tärkeintä on uskaltaa käyttää omaa ääntään.
Äänimuistot eivät kuitenkaan aina ole positiivisia.
– Ihmisellä saattaa olla joissakin äänissä huonoja muistoja, ja jokin ääni tai oman äänen käyttö voi olla ihmiselle arka ja herkkä asia. Kukaan ei voi tietää toisen äänihistoriaa, siksi musiikkiterapeuttien täytyy osata lukea ihmistä.
Lilja-Viherlampi kuitenkin sanoo, että äänen ja laulamisen terapeuttisuutta ei tarvitse pelätä, kun toimitaan hyvinvointia ja oman äänen aistimista tukevalla tasolla.
Elämän viimeinen ääni
Virve Niemeläinen on hyödyntänyt musiikkiterapiaa saattohoidossa. Saattohoidossa musiikkiterapeutin tärkein tehtävä on helpottaa potilaan kuolemista ja olla läsnä.
– Saattohoidossa musiikkiterapeutin työ on rankkaa, sillä jokainenhan hänen potilaistaan kuolee.Vaaditaan lämmintä suhtautumista ja hienotunteisuutta, Lilja-Viherlampi kertoo Niemeläisen työstä.
Kirjassa kerrotaan, että ”äänityöskentelyn avulla voidaan tavoittaa syvällä olevia tajunnan tasoja vielä silloinkin, kun potilas on hyvin lähellä kuolemaa eikä hän enää ulkoisesti reagoi ympäristöönsä.”
Lainaus Niemeläisen työskentelypäiväkirjasta:
”Kuusikymmentävuotias nainen kertoi minulle, että laulaessani hän oli tuntenut
värähtelyä jaloissaan. Hän ei kyennyt enää kävelemään. Hän vertasi tuntemustaan siihen kuinka myös hänen saamansa kipulääke aiheuttaa vastaavaa pientä värinää jaloissa sen alkaessa vaikuttamaan.”
Ihmisääni musiikkiterapian työvälineenä -julkaisuun