Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.12.2018

Vuoden Turussa opiskeleva kiinalaisryhmä syventää Turun ammattikorkeakoulun ja Tianjinin teknillisen yliopiston välistä yhteistyötä

Elokuussa Turun ammattikorkeakoulussa aloitti toinen ryhmä Tianjinin teknillisestä yliopistosta, Kiinasta. 21 hengen ryhmä opiskelee Turussa 60 opintopistettä vuoden aikana, joten heidän vierailunsa on noin puolessa välissä. Opinnot ovat osa kansainvälistä liiketoimintaa ja vastaavia vierailuja on mahdollisesti tulossa lisää.

Ryhmän koulutuksen pääpainopisteet ovat myynnissä ja yrittäjyydessä. Lisäksi heillä on tavoitteena oppia Suomen kulttuuria, Innopedan mukaista oppimisotetta ja englantia. Opiskelijat tekevät yrityksille projektitoimeksiantoja ja yritysvierailuja, osallistuvat eri muotoisissa ryhmissä opetukseen, kilpailivat myyntikilpailussa sekä kokevat Turun Ammattikorkeakoulun innovaatiopedagogiikan mukaista tapaa oppia.

Haasteita opiskeluun tuo esimerkiksi eri ympäristön ja eri kielen lisäksi erilainen oppimisote. Turun ammattikorkeakoulussa opiskellaan perinteisten luentojen lisäksi paljon tiimeissä ja itsenäisesti, jolloin oma aktiivisuus on ratkaiseva tekijä oppimisessa. Opiskelijat itse kertoivat suurimman eron olevan ryhmätöiden lisäksi suuri kotitehtävien määrä.

Opiskelijat ovat olleet koulutukseensa tyytyväisiä. Vaikka he vitsailevat vapaa-aikansa kuluvan pitkälti kotitehtävien parissa, ovat he antaneet kursseista hyvää palautetta. Opiskelijat kertoivat oppineensa erityisesti myyntitaitoja.

Yhteistyötä Tianjinin kanssa on valmisteltu useampi vuosi, ja sopimus on monen ihmisen yhteistyön ja työpanoksen tulosta. Neuvotteluja vastaavien opintokokonaisuuksien järjestämisestä käydään Turun ystävyyskaupunki Tianjinin lisäksi myös muiden tahojen kanssa. Ensi keväänä Turun ammattikorkeakoulussa on aloittamassa Edunation yhteistyökumppanin ryhmä ICT-alan tutkintoon johtavan koulutuksessa Salon IoT-kampuksella.