Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.2.2019

"Opiskelu Turun AMK:ssa on ollut aivan erilaista mitä etukäteen kuvittelin"

"Olen joutunut etsimään vastauksia itse ja harjoittelemaan itseni kehittämistä. On ollut niitä päiviä, kun ärsyttää että valmentaja vieressäni tietää vastauksen asiaan, jota kysyn mutta hän ei siihen vastaa vaan odottaa, että minä ja ryhmäni selvitämme sen itse."

"Näitä kaikkia asioita ja keinoja oli aluksi vaikea sisäistää, mutta kun nyt katson taaksepäin opiskeluaikaani niin ne ovat myös syitä miksi olen oppinut niin paljon ja miksi pidän BisnesAkatemian opiskelutavasta. Ne ovat uusia ja erilaisia tapoja ja olen päässyt niiden kautta kokeilemaan paljon uusia asioita ja innostunut jatkuvasta itseni kehittämisestä."

Näin kirjoittaa liiketalouden opiskelija Oona Herttuainen Talk Innopeda-lehdessämme artikkelissa "Työelämätaitoja ja opintopisteitä YouTube-sarjasta".   Oona on ollut mukana tekemässä some-kanavillamme pyörivää Taitteessa-sarjaa osana opintojaan. 

Taitteessa-sarja on Turun ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijoiden muutama vuosi sitten ideoima hakumarkkinointikampanja, jonka kolmas kausi pyörähti käyntiin tammikuussa 2019. Sarjan ideana on esitellä opiskelijaelämää opiskelijan omasta näkökulmasta. Sarjan toteutuksesta vastaavat opiskelijat itse: näkyvimmässä roolissa ovat päähenkilöinä esiintyvät opiskelijat, mutta myös tuotantojoukko koostuu omista opiskelijoistamme. 

Mitä opiskelu voi pitää sisällään?

"Sarjan on tarkoitus näyttää mitä kaikkea opiskelu Turun ammattikorkeakoulussa voikaan pitää sisällään. Harva hakija todellisuudessa tietää mitä kaikkea täällä voi opiskella ja mitä kaikkea opiskeluun kuuluu. Esimerkiksi BisnesAkatemiassa opiskelu on paljon muutakin kuin mitä opintopolussa kerrotaan. Siihen kuuluu osuuskuntatoiminta, projektityöskentely, kokoukset ja esimerkiksi mahdollisuus osallistua myös Taitteessa-sarjan kaltaisiin projekteihin."

Taitteessa-sarjan osalta Oona on jo konkari: hän oli mukana sarjan toisella tuotantokaudella päähenkilönä esittelemässä omaa opiskelijan arkeaan. Nyt julkaistulla kolmannella tuotantokaudella Oona työskenteli sarjassa opiskelijaprojektipäällikkönä. Lue Oonan artikkelista, miten hän lähti mukaan sarjan tekemiseen, millaista opiskelu on ollut ja mitä siitä on jäänyt käteen. Voit myös kommentoida ja kysyä Oonalta lisää opiskelusta verkkolehden kommenttikentässä. 

Oonan omiin opiskelukokemuksiin voit tutustua Taitteessa-sarjan toisella tuotantokaudella: