Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 2.5.2019

Valmistuvat kuvataiteilijat esillä uudessa Turun Taidehallissa ja sen lähiympäristössä

NYTT 2019 -näyttely 26.4.–19.5.2019 esittelee Turun AMK:n Taideakatemialta valmistuvan uuden taiteilijasukupolven. Nähtävillä on laaja kirjo rohkeaa nykytaidetta historiallisella Turun Vanhan Suurtorin alueella

Kuva: rajaus Teemu Raudaskosken teoksesta Hexagon

Toista kertaa toteutuva valmistuvien kuvataiteilijoiden yhteisnäyttely on keskitetty kävijäystävällisesti yhdelle alueelle taidefestivaaliksi. Turun Taidehallin ja Vartiovuoren Vesisäiliön lisäksi valmistuvien taiteilijoiden teoksia on esillä Vanhan Suurtorin historiallisesti merkittävissä miljöissä: Luostarin Välikadun Makasiineissa, Brinkkalan galleriassa ja Ullakolla sekä Turun Taidehallin edustalla. Omaperäiset näyttelytilat ovat virittäytyneet kiinnostaviksi nykytaiteen näyttämöiksi.

- Kyllä me olemme monta kertaa olleet ihmetyksen vallassa, niin kiinnostavia ja yllättäviä ratkaisuja valmistuvat kuvataiteilijat ovat löytäneet!  Erityisen hyvä on ollut myös porukkahenki, jota opiskelijat ovat osoittaneet toisiaan ja lukuisia koulun ulkopuolisia tahoja kohtaan prosessin edetessä kohti näyttelyä. Vaativan, kriittisiä työvaiheita sisältäneen prosessin tulos on tiukkaa settiä, toteavat opettajatuutorit, kuvataiteilijat Renja Leino ja Tiina Vainio.

NYTT 2019 -näyttelyssä on esillä kuvanveistoa, maalaustaidetta, taidegrafiikkaa, piirroksia, installaatioita, performanssia, video- ja valokuvataidetta. Opiskelijat ovat vastanneet näyttelyn toteutuksesta Åbo Akademin säätiön, Brinkkalan gallerian, Cramon, Taito Varsinais-Suomi ry:n, Turun Taidehallin, Turun kaupungin, Turun Taiteilijaseuran sekä Valokuvakeskus Perin kanssa – ohjaavien opettajien ja muun henkilöstön tuella.

- Teokseni on performatiivinen. Kopioin näyttelyn ajan Turun taidemuseossa Helene Schjerfbeckin maalausta Leikkipupuja, joka on ollut minulle merkittävä teos lapsuudessa.  Kopioidessani siveltimeni jäljet ja sekoittamani värit uppoutuvat liikkeinä käsieni muistiin. Kyseessä on jonkinlainen tilinteko tai riitti. Kuvataiteilijaksi valmistumisen kynnyksellä palaan ensimmäiseen taidekokemukseeni ja puran sitä auki maalaamalla kyseistä kuvaa uudestaan ja uudestaan kolmen viikon aikana. Kaivan esiin muistoni ja taulun sisukalut. Avaan muistoni purkamalla taulun kuin patologi ruumiin. Se on jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen, valmistuva kuvataiteilija Tiina Majabacka kertoo.

 

Teokset:

Turun Taidehalli

Rosa Helin, Mikko-Pekka Hyvärinen, Emilia Linnavuori,

Jone Mutka, Melina Paakkonen, Mikko Paakkonen,

Niina Pietarinen, Oliver Reuter, Sanna-Liisa Suominen,

Lydia Toivanen ja Henri Tuominen
 

Taidehallin piha                              

Mikko Paakkonen ja SUOMINEN/TOIVANEN
 

Brinkkalan galleria                         

Mikko Halmesmaa ja Iiris Elena Rusi
 

Brinkkalan Ullakko                         

Laura Halonen, Joona Rajatie ja Pekko Vasantola
 

Luostarin Välikadun Makasiinit

Anni Haunia ja Kaisa Lempinen
 

Turun Vartiovuoren Vesisäiliö

Tiina Majabacka, Sara Manninen, Teemu Raudaskoski ja

Fanni Stafford