Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 19.9.2019

Nauti joka ihmisen oikeudesta opiskella – Avoimen AMK:n syksyn kursseille ehtii vielä mukaan

Turun ammattikorkeakoulun Avoin AMK kasvaa vauhdilla. Tänä syksynä kurssitarjonta on ollut laajempaa kuin koskaan ennen. Opetus on suunnattu kaikille, jotka haluavat oppia uutta. Opiskella voi työn ohessa täsmäosaamista hankkien tai tavoitteellisemmin tutkinto mielessä. Monelle syksyn kurssille ehtii vielä ilmoittautua mukaan.

Tästä syksystä lähtien Avoimen AMK:n opiskelijoille varataan paikkoja lähes jokaiselle Turun AMK:n tekniikan ja liiketalouden kurssille. Myös kulttuurialan sekä terveyden ja hyvinvoinnin alan kursseja on tarjolla. Vaikka osa tämän syksyn opinnoista on jo alkanut, kursseja on yhä tarjolla lähes sata.

Avoimessa AMK:ssa voi opiskella kaikkea graafisesta suunnittelusta 3D-mallinnukseen ja työyhteisöviestinnästä insinöörimatematiikkaan.

– Avoin AMK on suunnattu ihan jokaiselle. Moni opiskelijoistamme haluaa opiskella harrastuksena tai hankkia uutta osaamista työn ohessa. Toisaalta meillä on paljon opiskelijoita, jotka opiskelevat laajemman kokonaisuuden tavoitteenaan AMK- tai YAMK-tutkinto, Avoimen AMK:n suunnittelija Kati Kivimäki toteaa.

Avoimessa AMK:ssa opiskelu on avointa kaikille iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Kursseissa on opintopistekohtainen muutaman kymmenen euron maksu. Lisäksi tarjolla on joitain kokonaan maksuttomia kursseja.  

Monta polkua korkeakouluun

Avoimen AMK:n opinnot toimivat usein reittinä tutkinto-opiskelijaksi.

Avoimen väylähaun kautta voi hakea suorittamaan tutkintoa Turun AMK:n avoimessa AMK:ssa suoritettujen opintojen perusteella.

Lisäksi Turun AMK on ottanut käyttöön ainutlaatuisen joustavan valintatavan, jossa myös yhteishaussa voi hakea opiskelijaksi aiemmin suoritettujen korkeakouluopintojen perusteella. Valintatapa oli käytössä ensimmäisen kerran tämän syksyn yhteishaussa. Aiempien korkeakouluopintojen perusteella valitaan 10 % opiskelijoista.

– Avoimen AMK:n kurssit sopivat monenlaisiin elämäntilanteisiin. Esimerkiksi välivuoden aikana avoimen AMK:n opintoja suorittavat voivat hyödyntää opintoja ensi kevään yhteishaussa, Kivimäki kuvaa.