Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 25.9.2014
Esteettömyys

Projektina esteettömyyskartoitus ja asukaskysely

Toimintaterapeuttiopiskelija Anna Hämäläinen teki opiskelijatiiminsä kanssa Kuninkaanlaakson senioritaloihin esteettömyyskartoituksen ja asukaskyselyn senioreille tarkoitetuissa valmiissa taloissa. Tuloksia hyödynnetään uusien lisärakentamisessa.

Kartoitus oli osa Neuvontakeskus Kunnonkodissa suoritettavaa ammatillista harjoittelua. Harjoittelu ja kartoitusprojekti suoritettiin keväällä 2014.

Esteettömyys, saavutettavuus ja käytettävyys ovat ajankohtaisia teemoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vastakkain ovat usein kustannusnäkökulma ja tasa-arvoinen oikeus osallistua ja toimia omassa ympäristössään ja yhteiskunnassa ikään kuin ne olisivat toisensa poissulkevat asiat.

- Esteetön ja saavutettava ympäristö ei tarkoita pelkästään isoja wc-tiloja tai automaattisesti lisäkustannuksia, vaan ympäristön esteettömyyttä voidaan lisätä esimerkiksi väri- ja materiaalivalinnoin, sanoo Anna Hämäläinen.
- Rakennuttajalla ja suunnittelijoilla pitäisi olla tieto ja ymmärrys siitä, mikä on merkityksellistä ja relevanttia ikääntyneiden asumisessa, hän jatkaa.

Arviointityötä projektissa

Toimintaterapiaan kuuluu tiedon kerääminen ja yksilön, ympäristön sekä niiden vuorovaikutuksessa syntyvän toiminnan arviointi. Esteettömyyskartoitus tehdään myös arvioinnilla.

Kartoitusta ohjasi Invalidiliiton ESKEH –projektin (Esteettömyyden arviointimenetelmän ja kartoituslomakkeen kehittäminen) julkaisu Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitus. Opas kartoituksen tilaajalle ja toteuttajalle. (2009). Kartoituksen mittaustuloksia ja havaintoja verrattiin oppaan viitearvoihin ja esteettömyyttä arvioitiin vertailun tulosten pohjalta. Asuntojen osalta esteettömyyttä on arvioitu Housing Enabler –välineen (2008) avulla.

- Kiinnostava ulottuvuus projektissa oli myös toimintaterapeutin työnkuvan tarkastelu – työskentely asiantuntijajäsenenä osana rakennuttamisprojektia, Hämäläinen mietiskelee.

Ammatillisen harjoittelun suorittaminen tällaisessa projektissa poikkeaa ns. tavanomaisesta harjoittelusta muun muassa siinä, että projekti jakaantuu pidemmälle ajalle, jolloin asioiden omaksumiseen ja syvempään perehtymiseen on paljon enemmän aikaa kuin tiivistahtisen 6-8 viikon harjoittelun aikana.

- Omasta mielestäni projektin mukavin osuus oli vuorovaikutus asukkaiden kanssa, jotka päästivät meidät koteihinsa ja kertoivat kokemuksiaan asumisesta senioritaloissa. Ikääntyvien ja ikääntyneiden oman tilanteensa asiantuntijuutta tulisi kuunnella enemmän, kun suunnitellaan heille tarjottavia palveluita, Hämäläinen summaa.

Neuvontakeskus KUNNONKOTI on vierailukeskus, jossa voit tutustua esteettömän ja turvallisen asumisen ratkaisuihin, hyvinvointiteknologiaan, apuvälineisiin ja tuotteisiin. Näyttelytila on rakennettu yhteistyössä alan ammattilaisten ja yritysten kanssa ja siinä pyritään huomioimaan monenlaisia asumisen haasteita eri käyttäjäryhmien näkökulmista. Kävijöillä on mahdollisuus kokeilla, miten erilaiset ratkaisut toimivat käytännössä. Näyttely on kaikille avoin ja palvelee myös kansainvälisiä vierailijaryhmiä. Kunnonkoti toimii myös oppimis- ja kehittämisympäristönä.