Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 15.10.2014
KV-viikon kirjastovieraita matkalla Turun AMK:n kirjaston Linnankadun kirjastoyksikköön

Kirjastossa tapahtui 2013

Kirjaston toimintakatsauksessa esitellään mitä kirjastossa tapahtui vuonna 2013. Katse suuntautui vuonna 2013 monella tavalla ulos kirjastosta aina ulkomaille asti, vaikka työ AMK:n oppimisen tukena on edelleen etusijalla.

Kirjastopalveluja käytettiin paljon

Kirjaston verkkopalveluihin tehtiin virtuaalikäyntejä yli miljoona. Määrä on kasvanut lähes 50 % edellisvuodesta. Kasvu selittyy Theseus-opinnäytetyötietokannan katsottujen opinnäytetöiden määrän kasvulla sekä Aura-kokoelmatietokannan yhteydenottojen määrän kasvulla.

Theseukseen on tallentanut opinnäytetyönsä vuoden 2013 loppuun mennessä 3 500 Turun AMK:n opiskelijaa. Vuonna 2013 Turun AMK:ssa valmistuneista opinnäytetöistä on luettavissa yli 70 % kokoteksteinä Theseuksessa.

Kirjastoyksiköissä kävi keskimäärin 950 kävijää päivässä. Lainoja ja uusintoja oli 200 000. 

Käyttäjiä kuunnellen

Keväällä 2013 pyydettiin käyttäjien mielipidettä kirjastosta osana valtakunnallista käyttäjäkyselyä. Käyttäjät arvioivat kirjaston palvelut erinomaisiksi, mutta parannettavaa on silti aukioloajoissa, painetun aineiston määrässä ja elektronisten aineistojen käytettävyydessä ja löytyvyydessä.

Käyttäjäkyselyyn vastanneet toivoivat elektronisten palveluiden näkyvyyden ja tunnettuuden parantamista ja kampuskirjastoissa lähdettiinkin lisäämään e-aineistojen markkinointia esimerkiksi info-TV:eiden ja näyttelyiden kautta. Kirjaston uudet nettisivut otettiin käyttöön joulukuussa osana AMK:n nettisivu-uudistusta ja myös niiden suunnittelussa yksi painopiste oli aineistojen parempi löytyvyys.

Käyttäjäkyselyn tuloksista huolimatta käyttäjät ovat löytäneet e-kirjat ja -lehdet hyvin, sillä vuonna 2013 e-kirjoja ja -lehtiartikkeleita ladattiin 1,2 miljoonaa kertaa.

Katse ulos kirjastosta - kansainvälisyyttä kirjastossa

Kirjasto osallistui vuonna 2013 kahteen konferenssiin.

Lissabonissa Portugalissa maaliskuussa 2013 pidetty Experiential Learning in Virtual Worlds -konferenssin tarkoituksena oli tutkia formaalia ja informaalia oppimista 3D-virtuaalimaailmoissa, jakaa kokemuksia ja best practice -käytäntöjä sekä keskustella tulevaisuuden mahdollisuuksista 3D-virtuaalimaailmojen käytöstä opetuksessa ja oppimisessa. Kirjastosta konferenssiin osallistuttiin esityksellä “Students´ Experiences and Ideas of the Library Services in a Virtual World” johon perustuva artikkeli julkaistiin myös konferenssijulkaisussa.

Kesäkuussa 2013 osallistuttiin Tukholmassa EAHIL Workshop Trends for the Future - Creating Strategies to Meet Challenges -konferenssiin. EAHIL (European Association for Health Information and Libraries) on kansainvälinen terveysalan kirjasto- ja tietopalvelualan järjestö. Konferenssissa pidettiin 5 minuutin esitys Speed presentation -sessiossa. Matkakertomus julkaistiin Kreodi-verkkolehdessä.

Työelämäoppimista vierailulla

EU-rahoituksen turvin kirjaston yhden työntekijän oli mahdollista tehdä viikon kestävä vierailu ulkomaiseen kirjastoon. Vierailun aikana tutustuttiin Manchester Metropolitan Universityssä kirjaston toimintaan. Vierailukokemuksista julkaistiin Kreodi-verkkolehdessä matkakertomus.

Kv-viikolla kotikansainvälistyttiin

Kesäkuussa kirjasto sai ulkomaisia kirjastokollegoita vieraaksi Turun AMK:n kv-viikolla. Vieraat pääsivät tutustumaan kampuskirjastoihin sekä muihin turkulaisiin kirjastoihin ja isännät puolestaan kuulivat vieraiden kirjastojen kuulumisia ja paljon muuta mielenkiintoista!