Sivu päivitetty 10.11.2014

Ensimmäisen vuoden uutiskurssilta lööppeihin

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian ensimmäisen vuoden journalismin opiskelijan Jesse Mäntysalon kurssityö päätyi Ilta-Sanomien lööppeihin. Saavutus on hieno, mutta jutun tekijä otti tilanteen rauhallisesti.

Teksti Antti Sevänen

- Aihe oli ajankohtainen. Silloin meneillään ollutta uutiskurssia varten piti tehdä lopputehtävä, ja samalla uutisissa oli paljon juttua tästä Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden selvittämisessä käytetystä dna-testistä, Mäntysalo selvittää.

Nuori opiskelija oli jo aiemmin ehtinyt hankkimaan kokemusta uutistyöstä, joten oman jutun luominen ajankohtaisesta uutisoinnista oli kohtuullisen helppoa.

- Kun aiheen löytää ja sen myötä myös haastateltavat, niin aika nopeasti sen jutun sain sitten tehtyä.

Vierailevana opettajana kyseisen uutiskurssin vetänyt Tuomas Mustikainen kommentoi Mäntysalon ja muiden kurssilaisten tekemistä:

- On ollut hieno huomata, miten uutisajattelua löytyy jo nyt, ensimmäisellä vuosikurssilla. Kriittistä ajattelua on näillä opiskelijoilla jo valmiina, joten heitä oli mieluista opettaa. He kirjoittivat kurssin aikana paljon hienoja kirjoituksia, enkä tarkoita pelkästään Mäntysaloa vaan koko vuosikurssia. Ylipäätään opiskelijat saivat myytyä kurssitöitään hyviin tiedotusvälineisiin.

Linkki Mäntysalon tekstiin.

 

Lähi-idän reportteri Lemminkäisenkadulla

Viisi vuotta sitten, lokakuussa 2009, Turun Diakonia-ammattikorkeakoulussa journalismia opiskellut Tuomas Mustikainen lähti Betlehemiin Länsirannan palestiinalaisalueille. Matkan syynä oli opintojen kautta tullut mahdollisuus mennä opettamaan yliopistolle tv- ja media-alaa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Mustikainen pääsi tekemään kenttätyötä Lähi-idässä. Ennen matkaa hän oli seurannut mielenkiinnolla Lähi-idän tilannetta, mutta paikan päällä oleminen avasi nuoren toimittajan silmät aivan uudella tavalla.

- Totta kai, kun mahdollisuus tällaiseen reissuun tuli, niin tietenkin lähdin. Seuraavien vuosien aikana kerta toisensa jälkeen palasin sinne tekemään työtä toimittajana, sanoo Diakin jälkeen myös Jyväskylän yliopistossa opiskellut Mustikainen.

Elokuusta 2013 alkukesään 2014 Mustikainen kirjoitti Kielletty kansa -esikoisteostaan. Myös opetustyön hän kokee tärkeäksi, ja siksi yhden kurssin opettaminen Taideakatemiassa nyt syksyllä oli mukavaa.

- Tuntiopettajuus sopi minulle, ja toivon mukaan pystyin tuomaan opiskelijoille jotain uutta, erilaisia näkökulmia toimittajuuteen.

Vuosien ajan Israelissa, Palestiinassa ja muuallakin Lähi-idässä matkustanut Mustikainen tarkasteli usean vuoden ajan Lähi-itää käsitteleviä uutisia ja kirjallisuutta ja matkusti usein alueelle. Hänen mielestään uutisten antama kuva oli puutteellinen.

- Tilanteesta on tehty ihan ansiokastakin analyysia, mutta ihmisten arkea on kuvattu vain vähän suomen kielellä. Halusin itse kertoa tilanteesta tavalla, jossa historia linkittyy yksilöiden kokemuksiin. Nämä tarinat sitten muodostavat kollektiivisesti kuvan siitä, millaista siellä on.

Mustikaisen kirjoittama tietokirja Kielletty kansa: Elämää palestiinalaisalueilla (Atena) ilmestyi tämän vuoden elokuussa.