Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.3.2015
RESME-seminaari

Teidän vai meidän lapset? – Yhteistyön haasteet lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian rajapinnalla

Varsinais-Suomessa on tarjolla laaja kirjo palveluita, asiantuntemusta, ohjelmia ja käytäntöjä lastensuojelun sekä mielenterveyspalvelujen välisen yhteistyön edistämiseksi. Mielenterveyspalvelujen ja lastensuojelun yhteistyö toimii kuitenkin huonosti ja sijoitettujen lasten kohdalla yhteistyön tulokset jäävät heikoiksi.

Turun ammattikorkeakoulun johtama RESME-projekti "On the Borders between Residential Child Care and Mental Health Treatment” on kansainvälinen tutkimus- ja kehittämishanke, joka päättyy maalisuussa 2015.

Projektissa on kehitetty muun muassa lastensuojelutyöntekijöiden ja mielenterveystyöntekijöiden täydennyskoulutusta yhteistyön parantamiseksi. Erityisesti työvaihto ja moniammatilliset case-analyysit osoittautuivat erinomaiseksi tavaksi oppia yhdessä ja toisilta.

Projektin tuloksien pohjalta järjestetään keskustelutilaisuus, johon on kutsuttu Turun kaupungin päättäjiä ja muita keskeisiä vaikuttajia TYKS:in psykiatrian yksiköstä sekä Turun seudun lastensuojeluyksiköistä. Tilaisuudessa julkaistaan tutkimusraportti "On the Borders between Residential Child Care and Mental Health Treatment in Europe" ja peilataan teemaa myös partnerimaissa Tanskassa, Saksassa, Liettuassa, Skotlannissa ja Espanjassa.