Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 9.5.2015

Köysiratagalleriassa muuttuvat tavoitteet ja naiseus

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kuvataideopiskelijoiden taiteelliset opinnäytetyöt, Pilgrimage vaha-animaatio ja 10 % installaatio, ovat kaksi eri näyttelyä. Molemmissa käsitellään muuttumista ja siihen liittyviä tunteita.

Teksti: Sanna Lindén, kuva: Petri Ikonen

 

Pilgrimage on kuvataideopiskelija Petri Ikosen opinnäytetyö. Se on kouvolalaisen Volucrine-yhtyeen samannimiselle kappaleelle musiikkivideoksi tehty vaha-animaatio.

Pilgrimage eli pyhiinvaellus on yleisesti uskonnollinen termi, mutta Ikosen työssä se on kuvaus tavoitteiden muuttumisesta, yksilön uteliaisuudesta ja voimattomuuden tunteesta. Teoksen hahmo huomaa muutokset ympärillään kuin aikuiseksi kasvava lapsi, joka kiinnittää alati huomiotaan eri asioihin.

– Elämäntilanteemme muuttuu jatkuvasti ja useat tekijät jäävät menneisyyteen. Silti tuntuu, että samat tekijät toistuvat eri elämänvaiheissa eri ulkokuorella. Aivan kuin ne olisi muovattu uudelleen samasta aineesta. Vasta teoksen tehtyäni huomasin tarinan sopivan myös itseeni, Ikonen kertoo.

Naiseus veitsenterällä: kun kärpäslätkistä luopumalla saa jatkaa elämää

Aikakaudet luovat ulkoiselle olemukselle ideaaleja, joiden saavuttamiseksi monet naiset ovat valmiita uhraamaan sekä aikaa että rahaa. Jotkut asettuvat kirurgin veitsen alle vapaaehtoisesti. Toisten on tehtävä niin voidakseen elää pidempään. 

– Opintojeni aikana kaikki työni ovat jollain tavalla liittyneet naiseuteen, tämä teos kehollisuuden näkökulmasta. Rintasyöpä on yksi näkökulma tarkastella kokemusta naiseudesta, kertoo kuvataideopiskelija Minna Poikonen.

Poikonen pohtii 10 % -installaatioteoksessaan, millainen suhde sairastuneilla on omaan kehoonsa. Poistaako leikkaus syövän lisäksi myös osan naiseutta? Teoksen valmistamiseen on osallistunut 30 naista, joista kolme on sairastanut rintasyöpää. 10 % -teos on heidän puheenvuoronsa.

Molempien näyttelyiden tiedotustilaisuus Köysiratagalleriassa ti 24.3.2015 klo 11–12.