Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 19.5.2015
Ota koppi -logo

Salossa aktivoidaan nuoria liikkumaan

Turun AMK:n Ota koppi -hanke järjestää nuorille liikuntatapahtuman 21.5.2015 klo 11–14 Salon Urheilupuistossa. AMK:n opiskelijoiden ja yhteistyöyritysten kanssa tarjotaan tilaisuus testata erilaisia liikuntamuotoja. Lisäksi osallistujille on tarjolla edullinen lounas Salon Golfkeskuksessa.

Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua monipuolisesti erilaisiin liikuntamuotoihin. Tilaisuus aloitetaan aamujoogalla, sen lisäksi päivän aikana voi jatkaa muun muassa kahvakuulan, puistojumpan ja farmarikävelyn piirissä. Salon Golfkeskuksessa järjestetään lähipelikisa ja uimahallissa voi kokeilla vesijuoksua.

– Tarjoamme yhdessä salolaisten liikuntayritysten kanssa liikuntapäivää nuorille. Samalla yritykset voivat kertoa omasta tarjonnastaan, kertoo projektipäällikkö Annukka Mattinen.

Ota koppi -hankkeessa tarkoituksena on aktivoida 16–29 -vuotiaita nuoria oman terveytensä tekijöiksi ravitsemuksen ja liikunnan keinoin. Tavoitteena on poistaa erilaisessa elämäntilanteessa olevien nuorten välistä eriarvoisuutta.

– Hyvä ravitsemus ja liikunta pitävät nuoren iskussa ottamaan vastaan tulevan työ- tai opiskelupaikan. Annamme nettisivuillamme nuorille käytännön vinkkejä terveyden edistämiseen, toteaa Mattinen.

Nuorille onkin tarjottu kohtuuhintaista mahdollisuutta ruokailuun Salon eri lounasravintoloissa. Mahdollisuuteen ei kuitenkaan ole kovin innokkaasti tartuttu. Ravintoloitsijat toivovat edelleen nuoria syömään.

TERVETULOA KUULEMAAN LISÄÄ
torstaina 21.5.2015 klo 11.00–14.00
Salo Golf
Anistenkatu 1, 24100 Salo

Ota koppi – syö ja liiku terveydeksi! on Turun, Satakunnan ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteishanke, jolla pyritään aktivoimaan työttömiä ja vailla opiskelupaikkaa olevia nuoria. Projektissa toimitaan liikunta- ja lounaspaikkojen kanssa yhteistyössä, jotta nuorille voidaan tarjota kohtuuhintaista terveellistä ravintoa ja liikuntaa. Ota koppi -hanke päättyy syksyllä.