Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 28.11.2015

Opiskelijayhdistykset avaavat koulutusalojen rajat uusilla oleskelutiloilla

Lemminkäisenkadun B-siiven päähän muuttaneet opiskelijayhdistykset järjestivät viime tiistaina tuparit opiskelijoiden uusissa oleskelutiloissa. Yhteiset tilat mahdollistavat verkostoitumisen koulutusalojen yli ja tehokkaan yhteistyön yhdistysten välille.

Teksti ja kuva: Roosa Lindholm

– AMK on ollut se toteuttaja ja yhdistykset ja tietyt aktiivit ovat toimineet sitten suunnittelijoina, Elba ry:n puheenjohtaja Maria Leino avaa uusia tiloja.

Uudet tilat syntyivät käytännön tarpeesta. Media-ala muutti Lemminkäisenkadulle ja samalla mukana muutti Taideakatemian opiskelijayhdistys Toy ry. Myös Elba ja Trade ovat joutuneet muuttamaan vanhoista toimistoistaan. Syntyi ajatus yhteisistä tiloista.

– Olemme kaikki yhdistykset täällä muutenkin yhdessä niin mietimme, olisiko helpompaa jos olisi yhteinen tila, pohtii Toy ry:n puheenjohtaja Lotta Luukka.

– Opiskelijayhdistysten perässä tulee aina paljon ihmisiä mukana, Leino jatkaa.

Ryhmätyöskentelyyn löytyy Lemminkäisenkadulta paljon tiloja. Tavoitteet ovat korkealla, mutta myös taukoa arvostetaan. Niiden avulla jaksaa työskennellä koko päivän. Tähän tarpeeseen uudet tilat vastaavat.

Tekemistä löytyy seinältä, kahvia toimistosta

Toimistojen vieressä yhteisissä tiloissa on sohvia, muutama Fatboy ja televisio. Leino ja Luukka lupailevat myös mahdollisuuksien mukaan tuoretta kahvia yhdistysten toimistoista.

– Toy ry:llä ei ole aiemmin ollut virallista toimistoa näemme tämän mahdollisuutena. Nyt on helpompi järjestää alkoholitontakin virkistystoimintaa.

Yhteistä toimintaa ja verkostoitumista alojen yli toivovat molemmat puheenjohtajat. Viime viikolla vietettiin ensimmäistä lautapeli-iltaa. Tilojen tapahtumista saa tietoa seinällä olevasta taulusta, jonne viikon ohjelma kirjoitetaan

– Ei ole mitään väliä oletko muotoilija vai insinööri. Siellä voi olla mukana pelaamassa lautapeliä vaikka olisi aivan toisesta koulutuksesta, Leino naurahtaa.

Puskaradiossa kulkee tieto uusista tiloista

Opiskelijayhdistykset ovat lähellä opiskelijoita ja kuulevat mielipiteet, parannusehdotukset ja huolet. Niiden on myös helpompaa viedä asioita eteenpäin kuin yksittäisten opiskelijoiden. Leino tiivistää yhdistysten tärkeyden yhteen lauseeseen

– Yhdistykset tarjoavat opiskelijoille parasta edunvalvontaa mitä tietty ryhmä voi saada.

– Toy ry:n toiminta on mennyt paljon eteenpäin, ja meidän on helpompaa järjestää toimintaa, Luukka kehuu uutta toimistoa.

Hän toivoo toimiston tuovan myös näkyvyyttä yhdistykselle. Mutta miten opiskelijat löytävät tiensä uusiin tiloihin?

– Puskaradion kautta on hirveästi levinnyt, että täällä on tilat joita saa käyttää, Luukka selittää.

Leino on samoilla linjoilla.

– Jos yhdistyksellä on muutama aktiivijäsen, niin he tuovat helposti muita mukanaan.