Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.12.2013

Koulutuksella merkittävä rooli kehitysyhteistyössä

Tulevaisuudessa tärkeitä toimintalohkoja kehitysyhteistyössä ovat työpaikkojen luominen ja koulutus kohdemaissa, todettiin marraskuun lopulla Turussa järjestetyssä "Suomen kehitysyhteistyön tarpeellisuus ja mahdollisuudet" -seminaarissa.

Turun ammattikorkeakoulun, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUOn, Käymäläseura Huussi ry:n sekä Turun yliopiston järjestämässä seminaarissa esiteltiin korkeakoulujen ja järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeita sekä luodattiin kehy-toiminnan tulevaisuutta.

Kestävää kehitystä ja kuivasanitaatio-osaamista

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUOn vuodesta 2008 koordinoima Vihreä kylä -hanke on  syntynyt pyrkimyksestä tarjota opiskelijoille globaaleja toimintamahdollisuuksia ja työelämäkokemuksia.
 
TUO on ensimmäinen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, joka hallinnoi ulkoasiainministeriön tukemaa kehitysyhteistyöhanketta. Hankkeen aikana on paikallisille järjestetty muun muassa koulutuksia peltometsäviljelystä, mehiläistenhoidosta ja markkinointitaitojen kehittämisestä.
 
Koulutus on ollut osana myös Käymäseura Huussi ry:n ja Turun ammattikorkeakoulun hankkeissa Sambiassa, Lusakassa ja Swazimaassa, joissa on parannettu alueiden sanitaatio-oloja kuivakäymälöitä rakentamalla ja kouluttamalla asukkaita sanitaatiossa, vesihuollossa ja jätteiden kierrätyksessä.

Suorasta tuesta koulutuksen tukemiseen

Koulutuksellinen tuki kohdemaissa  tulee olemaan myös jatkossa merkittävä osa kehitysyhteistyötä. Tukea ohjataan tahoille, jotka voivat tarjota ammattikoulutusta sekä edistää uusien työpaikkojen luomista kehitysmaissa. Tähän suuntaan linjasi seminaarissa vieraillut Heidi Hautala.
 
Työllisyyden ja osaamisen kasvattaminen ovat osana myös Kallion Konepajan sahauslaitteistojen viennissä Afrikkaan. Yrityksen kokemuksia seminaarissa esitellyt toimitusjohtaja Jukka Virtanen totesi toimimisen kehittyvissä maissa olevan pitkäjänteistä toimintaa ja siihen liittyy monia haasteita huoltotoimintaan ja varaosahuoltoon liittyen.

Maahanmuuttajat resurssina kehitysyhteistyössä

Järjestö-, korkeakoulu-, viranomais- ja yritysedustajista koostuvassa loppupaneelissa toimittaja Wali Hashi esitti, että maahanmuuttajia käytettäisiin tehokkaammin kehitysyhteistyöhankkeissa. Heidän alue- ja kulttuurituntemuksensa voisi edistää hankkeiden jalkautumista ja vaikuttavuutta kohdealueilla.

Kehyseminaari2.jpg
Seminaarissa vieraillut Heidi Hautala korosti koulutuksen merkitystä kehitysyhteistyössä