Sivu päivitetty 25.5.2016
Ratameloja Miika Dietrich

Dietrich meloo opiskelujen ja urheilu-uran ristiaallokossa

Ratameloja Miika Dietrich on sekä huippu-urheilija että opiskelija. Yhtälö ei ole kaikkein helpoin toteuttaa, varsinkaan kun matkapäiviä kertyy parhaimmillaan puolet vuodesta.

Teksti: Joni Vainio
Kuva: Vesa-Matti Väärä

– Se oli varmaan vuosi 1999 kun menimme koulun kanssa melomaan. Meillä oli hyvä ryhmä ja oli hauskaa temmeltää vedessä. Pari vuotta myöhemmin pääsin ensimmäisiin kisoihin ja siellä tuli menestystä. Kun huomasin, että pärjään, niin sen jälkeen melonta vei mukaan, Dietrich kertoo lajivalinnastaan.

25-vuotias Dietrich opiskelee Turun AMK:ssa liiketaloutta suuntautumisenaan urheilujohtaminen. Valinta opiskelualan suhteen oli lopulta helppo tehdä.

– Se oli silloin uusi koulutusohjelma. Se on räätälöity urheilijoita varten, jotta he voivat urheilla täysipainoisesti ja samalla myös opiskella.

Käytännössä opiskelija hakee yhteishaussa liiketalouden opiskelijaksi ja opintojen edetessä valitsee sitten urheilujohtamisen väylän syventäviksi opinnoikseen.

Dietrich kertoo, että päätös opiskelemisesta urheilu-uran ohella oli selkeä valinta. Valinta hakemisesta Turun ammattikorkeakouluun tuli nuorukaiselle hieman yllättäen.

– Hain pari kertaa Jyväskylään liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi, mutta lukemiset ja urheilu eivät oikein sopineet yhteen, ja valmistautuminen jäi vähän heikoksi, Dietrich kertoo.

– Sitten tuli sopivasti tämä vaihtoehto tarjolle. Lisäksi Turun urheiluakatemian huippu-urheilukoordinaattori Mika Korpela vinkkasi minulle samasta koulutuksesta.

Valmistuminen melkein aikataulussa

Tällä hetkellä kaiken keskittymisen on vienyt valmistautuminen kevään olympiakarsintoihin. Dietrichin harmiksi paikka varsinaisiin kisoihin jäi vielä haaveeksi. Valmistuminen siintää jo Dietrichin horisontissa, vaikkei aivan aikataulussa satamaan päästäkään.

– Viimeiset pari vuotta pääpaino on ollut pelkästään urheilussa ja olympialaisiin valmistautumisessa, joten opiskelu on jäänyt vähän taka-alalle. Hieman olen tavoiteaikataulusta jäljessä, mutta ehkä viimeistään vuoden päästä valmistun, Dietrich pohtii.

Dietrich kertoo, ettei ole vielä suunnitellut valmistumisen jälkeistä ”siviiliuraansa”, sillä tähtäin on jossain lähempänä.

– Päätavoite on tällä hetkellä, että valmistun, Dietrich naurahtaa.

– Olympiahaave siirtyi neljä vuotta, joten panostetaan tuleva syksy opiskeluihin. Suunnitelman on oltava järkevä, jotta olisi mahdollisimman paljon opiskelua, mutta kuitenkin niin, että samalla tulisi harjoiteltua hyvin.

Hyvää vastapainoa urheilulle

Joskus opiskelijasta voi tuntua, ettei aikaa tehtävien tekemiselle jää. Usein kyse on pelkästä omasta laiskuudesta, vaikka aikaa olisi ollut yllin kyllin. Dietrichin tilanteessa opiskelun ja ratamelonnan yhdistäminen on paikoitellen erittäin haastavaa.

– Viimeiset kaksi-kolme vuotta olen ollut reissussa 150–180 päivää vuodesta. Syyskuusta kesäkuuhun olen käytännössä jatkuvasti ulkomailla. Kesän jälkeen, elokuun lopun MM-kisojen jälkeen on yleensä ollut pari kuukautta aikaa opiskella. Silloin on ylimenokausi, jolloin ei tarvitse harjoitella niin paljon, Dietrich kertoo.

Kohti uusia haasteita

Vaikka tulevan kesän Rion olympialaiset jäivätkin haaveeksi, Dietrichin suunnitelmat tulevalle syksylle ja siitä eteenpäin ovat selvät. Päämatkanaan 1000 metriä melova nuorukainen on tavoitteissaan varman realistinen. Kilpailut ja harjoittelu ovat olleet nousujohteista, joten kärki on tullut reippaasti lähemmäs vuosi vuodelta.

– Seuraava tähtäin tällä kaudella ovat EM-kilpailut Moskovassa, jossa tavoitteena on A-finaalipaikka 1000 metrillä. Pitkänajantähtäin on Tokion olympialaiset 2020, jossa pitäisi mitaleille asti yltää, Dietrich sanoo.