Ovet ja ikkunat levällään
Nyt ei puhuta siitä, miten ollaan ikkuna auki Eurooppaan. Eikä siitä, miten jokaisen tulisi olla omassa toiminnassaan avoin ja kansainvälinen. Nyt eletään sitä, nyt tehdään ja toimitaan.
”Turun AMK:n tavoitetila korostaa kansainvälisen tason ammattimaisen tekemisen huippuosaamisen tuottamista ja käyttämistä yhteisömme hyväksi.”
Näin lukee strategiatekstissämme ja silti on ihan helppo hengittää. Se on totta ja mahdollista.
Lehtori Raija Sairanen, hän se on.
Hän (ja on meillä monia muitakin, mutta Sairasen Raija Ruiskadulta toimii nyt erinomaisena esimerkkinä), sillä hän yksinkertaisesti on, niin kuin sanotaan, kansainvälinen tyyppi. On aina ollut ja on.
Kansainvälisyyttä hoetaan, kansainvälisyyteen koulutetaan ja sitä tarvitaan. Suomalaisille kansainvälisyys ei tänä päivänä kuitenkaan enää ole mitään ihmeellistä, sillä olemme havainneet pärjäävämme. Mutta miten se tehdään organisaation parhaaksi ja siten, että asiat etenevät tuloksellisesti?
– Kyllä kai tässä jotain hulluutta on tarvittu. Taidan olla yhden sortin elämäntapaintiaani, puuskahtaa Raija Sairanen. Ihan blondina olen mennyt ja höpötellyt omiani. En osaa olla muodollisen korrekti ja se onkin ehkä edesauttanut kanssakäymisessä maailmalla.
Aluksi oli kylläkin matkalaukussa jakkupuku ja matkasilitysrauta. Siitä on kuitenkin aikaa, sillä nyt hänellä on 36 vuoden työkokemus terveys- ja sosiaalialan opetustyöstä ja mieletön verkosto ympäri maailmaa. Maahanmuuttajien mukana verkosto ikään kuin itsestään punoo jatkuvasti lisää uusia silmukoita.
Mukaan vaan!
Sairanen toteaa, että kansainvälisessä ympäristössä oppii paljon myös omasta maasta. Hän korostaa suomalaisen koulutuksen vahvuuksia, mm. tietotekniikan käyttö ja opetusmenetelmät ovat täällä edellä.
Koulutusta toteuttavat kuitenkin jatkossakin ihmiset, opettajat/valmentajat, joiden työ tulee olemaan yhä kansainvälisempää.
– Itsestä kansainvälisyys lähtee, kiinnostusta ja uteliaisuutta on oltava. Ei sillä ole niin väliä, miten puhuu ja meneekö kaikki kieliopillisesti oikein. Kunhan ihmiset kuuntelevat toisiaan ja tulevat ymmärretyiksi. Siitä se lähtee, vuorovaikutuksesta ja kiinnostuksesta, koko kansainvälinen toiminta.
Itse menin 8-vuotiaana turkulaisena pikkulikkana vapaaehtoiselle ruotsin tunnille lauantaisin, koska halusin oppia uutta kieltä. Myöhemmin opiskelin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi Sveitsissä.Siitä kai se sitten lähti, kiinnostus ja innostus muiden maiden ihmisiin ja toimintaan, toteaa Sairanen.
Pitää vain mennä ja tehdä
Sairasen pitkäaikaiset kontaktit ovat arvokkaita Terveys ja hyvinvointi -tulosalueella.
Turkulainen tulisielu tunnetaan ja monet sote-alan osaajat ja luennoitsijat ovat halukkaita tulemaan Turkuun ja Turun ammattikorkeakouluun hyvän maineen perusteella.
– ”Luennoitsijoita oli 17 edustaen 12 eri yhteistyökorkeakoulua ja 11 eri maata. Mukana oli mm. CARPE-verkostoon kuuluvien Utrechtin ja Manchesterin yliopistojen edustajia. Kaukaisimmat vieraat tulivat Intiasta ja Kiinasta.”
– ”Turun ammattikorkeakoulussa Ruiskadulla on monimuoto- ja ylemmän tutkintokoulutuksen järjestämä seitsemäs kansainvälinen viikko 26.–30.9.2016. Osallistujia tulee 15 eri maasta ja 18 eri yhteistyökorkeakoulusta. Kaikki osallistujat eivät ole terveyden ja hyvinvoinnin alalta, vaan mukana on myös mm. liiketalouden ja tekniikan edustajia.”
– ”Mukana on omien asiantuntijoidemme lisäksi 30 ulkomaista puhujaa. Paljon on uusia tulijoita, mutta osa myös vanhoja tuttuja. He osallistuvat vuosi vuodelta uudestaan.”
Raija Sairasen ansioluettelo on pitkä ja monipuolinen.
– Monikulttuurisuus on todellinen elämäni rikkaus, josta saan jatkuvasti voimaa. Uutta oppii koko ajan, joka päivä, alleviivaa Raija Sairanen.
Maahanmuuttajat mukaan työelämään
Lehtori Sairanen on mm. ollut kehittämässä 1,5 vuotta kestävää SATU-koulutusta (maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiskoulutus), jota toteutetaan parhaillaan jo seitsemännen kerran.
Koulutuksen rahoitus päättyy ensi vuonna. Koulutus toteutetaan suomen kielellä ja nykyisessä ryhmässä on 16 motivoitunutta opiskelijaa, jotka puhuvat äidinkielenään 9 eri kieltä.
Toinen Raija Sairasta parhaillaan innostava hanke on Urareitti – ”korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys”. Projektissa vahvistetaan koulutuksen ja työelämän saavutettavuutta korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille sekä tuetaan heidän osallisuuttaan ja osallistumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ajankohtaisissa asioissa ollaan. Täällä tehdään nyt merkityksellistä työtä. Valitettavasti Suomessa on kuitenkin menossa monimuotoinen maakunta- ja soteuudistus, ja ministeriöiden ja Valviran päätöksiä joudutaan odottelemaan rahoitusten suhteen. SATU-koulutukselle toivotaan jatkoa, mutta mikä on tulevaisuus?
– Ennen oli rahoituksen suhteen helpompaa. Joskus lähdettiin loppuvuodesta hakemaan uusia korkeakoulukumppaneita Euroopasta siksi, koska kv-rahaa oli vielä jäljellä. Kyllä se minulle sopi. Paljon on tullut vuosien varrella eri hankkeissa oltua ja mielenterveyttä edistettyä, hymähtää Sairanen.
AMK:n hankkeissa, CiMO, Nordplus… Afrikassa olen vetänyt Swazimaan poliisilaitoksella ”Stress management work shop’in”. Niin, ja olenhan minä ollut Venäjälläkin pelastamassa Pietarin merimiehiä, puhumattakaan Saudi-Arabian reissuista, muistaa Sairanen.
Kansainvälinen tyyppi, kyllä.
Nykyään puhutaan verkostoista. Silloin aikanaan vieraita oltiin yömyöhällä lentokentällä vastassa ja joskus leivottiin kotona pullaa yhdessä ulkomaalaisten kanssa. Opettajan uraan mahtuu paljon.
– Kansainväliset verkostot edellyttävät henkilökohtaisia tapaamisia. Kellonajat saa unohtaa. Ja välillä pitää muistaa ladata omia akkujaan ja silloin menen mökille, sanoo Sairanen kv-viikon päätteeksi.
Yläkuvassa Raija Sairanen ja alakuvassa syyskuun 2016
Terveys ja hyvinvointi -tulosalueen kv-viikon vieraita vasemmalta lukien:
Hildur Sigurdardottir, Reykjavik, Islanti
Marketa Moravcova, Pardubice, Tsekinmaa
Birna Flygenring, Reykjavik, Islanti
Karin Polanz, Kärnten, Itävalta
Wilhelm Mistiaen, Antwerpen, Belgia
Iveta Cernohorska, Pardubice, Tsekinmaa
- vieraat yhteisellä kävelyllään (walking afternoon), kuvaajana Taina Nordgren.
Teksti: Anne Lehikoinen
