Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.4.2019

Turun ammattikorkeakoulusta työkokemusta – opiskelija-assistentteja monissa tehtävissä

Opiskelija-assistenttien tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan, ainoa yhdistävä tekijä on opiskelupaikka ja työsopimus. Opiskelija-assistentit pitävät ammattikorkeakoululle työskentelyn parhaina puolina uusia kokemuksia ja verkostoja.

Vuonna 2018 opiskelija-assistentteja työskenteli Taideakatemialla neljä, Terveys ja hyvinvointi -sektorilla kaksi, Yhteisissä palveluissa kahdeksan ja Tekniikka ja liiketoiminta -sektorilla jopa 94. On sanomattakin selvää, että mukaan on mahtunut monenlaista työtehtävää.

Monet opiskelija-assistentit työskentelevät erilaisten tutkimushankkeiden parissa, kuten esimerkiksi energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Eetu Simpanen. Simpanen työskentelee sähköistä liikennettä Itämeren alueen kaupungeissa edistävässä BSR Electric -hankkeessa. Simpanen päätyi mukaan vuonna 2017 tekemällä hankkeelle ensin harjoittelun.

Sen jälkeen hän on jatkanut mukana opiskelija-assistenttina, ja päässyt sähköisen liikenteen maailmaan hyvin sisään. Tulevaisuudesta kysyttäessä Simpanen nauraa hänen valmistuvan sähköisen liikenteen asiantuntijaksi.

– Turun kaupungilla on kunnianhimoiset tavoitteet hiilineutraaliuden suhteen, joten siinä mielessä tämä suunta ja tähän liittyvät hommat pitäisi kaiken järjen mukaan lisääntyä, Simpanen sanoo.

Verkostot laajenevat huomaamatta

Opiskelija-assistentin työ voi olla myös hyvin käytännönläheistä, kuten esimerkiksi energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi opiskelevalla Markus Monosella. Mononen opiskelee muuntokoulutuksessa ja päätyi opiskelija-assistentiksi hakeutumalla mukaan vesitekniikan tutkimusryhmän projekteihin.

– Pääsimme heti toisen muuntokoulutettavan kanssa mukaan käytännön hommiin. Projektiopintoja tein saadakseni opintopisteitä, mielestäni on aina ollut mukava opiskella käytännön kautta.

Opiskelija-assistentiksi Mononen pääsi paikan auettua. Nyt hän on ollut mukana esimerkiksi asentamassa pyöriäisten seurantalaitteita Itämerelle. Tehtäviin kuuluu myös vesinäytteiden otto säännöllisesti eri kohteista.

– Assistentin hommat on tarjonneet hienoja mahdollisuuksia. Verkostoituminen on myös tätä kautta helpompaa. Aina on plussaa, jos saa yhdenkin kontaktin, Mononen sanoo.

markus_vaaka.jpg

Työ on vienyt Markus Monosen merelle.

Hyvälle tekijälle löytyy töitä

Usein opiskelija-assistentin työt ovat muutaman kuukauden pätkiä ja töitä tehdään osa-aikaisesti. Joskus kuitenkin työ voi viedä mennessään, kuten kävi Juliana Amaral Piispalle, joka opiskelee englanninkielistä International Business Online -tutkintoa Turun ammattikorkeakoulussa.

Piispa aloitti opiskelija-assistenttina elokuussa 2018. Työsopimuksen oli määrä kestää kolme ja puoli kuukautta. Hänen osaamisensa ja asenteensa kuitenkin vakuutti, ja hänen työsopimustaan jatkettiin. Tällä hetkellä Piispa työskentelee kokoaikaisena oman tutkintonsa parissa, osallistuen koulutuksen suunnitteluun ja markkinointiin. Lisäksi hän työskentelee innovaatiopedagogiikan koulutusviennin parissa Future Learning Design -tiimissä.

– Teen opintoja viikonloppuisin. IB Online tutkinto joustaa ja antaa paljon vapauksia, joten voin opiskella iltaisin lasten nukkuessa, Piispa sanoo.

juliana_vaaka.jpg

Juliana Amaral Piispa (vasemmalla) yhdessä johtavan yliopettajan Liisa Kairisto-Mertasen ja lehtori, online-opetuksen asiantuntija Marjo Joshin kanssa. He vierailivat Brazilian São Paulossa kertomassa innovaatiopedagogiikasta ja International Business Bachelor Degree Online -tutkinnosta.

Kaikki opiskelija-assistentit ovat yhtä mieltä siitä, että työ on opettanut paljon omasta alasta ja he suosittelevat mahdollisuutta kaikille. Piispa kiittelee kansainvälistä ympäristöä ja vastuuta, jota hän on työssään saanut. Simpanen kehottaa olemaan aktiivinen, ja luomaan kontakteja oman opiskelualansa henkilöstöön.

– Ei siinä mitään häviä, jos kyselee mahdollisuuksista, Simpanen summaa.

Teksti: Heta Laiho