Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 29.4.2014

Posterit jakavat tietoa bioalojen insinööriopiskelijoiden opinnäytetöiden tuloksista

Valmistumisvaiheessa olevat bioalojen insinööriopiskelijat esittelivät opinnäytetyönsä tuloksia Turun AMK:n Lemminkäisenkadun käytävillä kolmen päivän ajan. Posteriesittely on vaihtoehtoinen mahdollisuus oman lopputyönsä esittämistapana.

Perinteisempi tapa on ns. seminaariesitys, joka pidetään kuulijoille auditoriossa.

Tapa esittää opinnäytetyönsä tulokset posterilla valittiin aikanaan, sillä tapa on opiskelijoille oiva tilaisuus tuoda opinnäytetyöskentelyään paremmin kaikkien talossa liikkuvien tietoisuuteen. Lisäksi opiskelijat ovat tällaisesta mahdollisuudesta olleet innoissaan.

Ensimmäinen posterinäyttely pidettiin vuonna 2012, jonka jälkeen näyttelystä on muodostunut perinne bioaloilla.

– Postereiden tarkoituksena on tutustuttaa ihmiset heille uuteen asiaan ja sitä kautta jakaa tietoa suurillekin väkimäärille. Posterin avulla tavoitetaan usein enemmän ihmisiä ja pidemmällä ajanjaksolla kuin esimerkiksi pelkällä esitelmällä, toteaa yliopettaja Ilari Suominen Turun AMK:sta.

Kaikilla posteriesittelyssä esiteltävillä opinnäytetöillä on toimeksiantaja. Useimmilla sellaisena toimii koulun ulkopuolinen taho, joillakin toimeksianto liittyy koulun omiin tutkimus- ja kehitys -projekteihin.

– Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä. Tein viime kevään näyttelystä palautekyselyn, jossa kokonaisarvion keskiarvo asteikolla 1-5 oli 3,61 (n=18). Jotkut opiskelijat pitävät kuitenkin mieluummin suullisen loppuseminaariesityksen, mikä on tietysti myös edelleen mahdollista, kertoo Suominen edelleen.

– Tein oman opinnäytetyöni vastuullisuudesta varsinaissuomalaisessa viljaketjussa, kertoo bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelmasta insinööriksi kesäkuun alussa valmistuva Pauliina Tuloisela.

Aihe kiinnosti nuorta naista, koska hän on itsekin maaseudulta kotoisin. Ja tähtäimessä on opiskeluille myös jatkoa:

– Valmistuttuani jatkan opintojani Turun yliopistossa englanninkielisessä diplomi-insinööriksi valmistavassa tutkinto-ohjelmassa, iloitsee Pauliina.

Asennekasvatusta tuleville opinnäytetyön tekijöille

Alempien vuosikurssien opiskelijat tutustuvat myös postereihin, ja 2. vuosikurssin opiskelijoille postereiden arvioiminen ja ständeillä käynti kuuluu osana ammatillisen kasvun opintojaksoon.

– Tutustumistehtävän tarkoituksena on hälventää mystiikkaa opinnäytetyön tekemisen ympäriltä, ja minusta posterinäyttely tekee sen paremmin kuin seminaariesitelmä, koska yhdellä kertaa näkee hyvin monenlaisia töitä. Lisäksi kysymyksiä uskaltaa posterin äärellä varmaan esittää tekijälle paremmin kuin jäykemmässä seminaaritilaisuudessa, miettii tutoropettaja Sari Loppela-Rauha.

Käytännössä nuoremmat opiskelijat tutustuvat posterinäyttelyyn silloin, kun opinnäytetyön tekijä on itse paikalla esittelemässä posteriaan:

– Tehtävänä on haastatella opinnäytetyöläistä ja arvioida posteri sekä sen esittely. Tehtävänannossa ohjataan kiinnittämään huomiota sisältöön, esityksen loogisuuteen ja esitystaidollisiin seikkoihin, kertoo toisen ryhmän tutoropettaja Jani Pelkonen.

Moni opiskelija onkin kommentoinut, että sai vähän käsitystä siitä, minkälaisia opinnäytetyöt voivat olla. Lisäksi ajatusta saatiin myös siihen, millainen aihe saattaisi kiinnostaa, kun opinnäytetyön pohtiminen on itselle ajankohtaista.

Kuvan ja sanan yhteen liittämistä sekä tekstin tiivistämistä

Posterin teko on kuvan ja sanan yhteen liittämistä, tekstin tiivistämistä ja myös hyvää ja sujuvaa kielenkäyttöä. Viestinnän opettajan näkökulma asiaan on tietenkin se, miten viestiä opinnäytetyöstään yleisölle. Lehtori Paula Aali on opastanut opiskelijoita postereiden teossa:

– Tekeminen on sujunut hyvin koko ajan. Tuntuu siltä, että opiskelijat arvostavat posteria opinnäytetyön esittelymuotona. Hauskinta on nähdä tuloksia, onhan opiskelijalla sangen vapaat kädet tehdä posteriaan.

Oman posterinsa opiskelijat saavat pitää itsellään. Postereista tulostetaan kuitenkin A3-tulosteet, jotka kiinnitetään Lemminkäisenkadulla A-puolen 3. kerroksen käytävälle. Näin tulokset ja niistä tehdyt päätelmät ovat vielä posteriesittelyjenkin jälkeen ohikulkijoiden tarkasteltavissa.