Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 13.11.2014

Organisaation kehittäminen ja motivaation synnyttäminen kuuluvat yhteen

Turun AMK:n opiskelijoilla on silloin tällöin mahdollisuuksia päästä kuulemaan ulkopuolisten yhteistyökumppaneitten ajatuksia ja ideoita mitä erilaisimmista kokonaisuuksista.

Tällainen yhteistyömuoto on hedelmällinen, ja tilaisuuksista saatavat ajatukset ja ideat pääsevätkin usein jatkojalostukseen myöhemmillä oppitunneilla.

 Teksti: Johanna Stenroos-Vuorio, viestintävastaava

”Tepsiläiset” Suoraniemi ja Paltta puhumassa opiskelijoille AMK:ssa

Marraskuussa opiskelijoiden eteen astelivat TPS:n organisaatiota edustava kaksikko, valmennuspäällikkö Mika Suoraniemi ja juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Roope Paltta, jotka puhuivat kuulijoilleen organisaation kehittämisestä sekä yksilöiden sisäisen motivaation synnyttämisestä.

Tiimityöskentelyn ja yhteisöllisyyden nimeen vannonut kaksikko painotti seuraavia asioita:

– Sekä tiimityö että yhteisöllisyys ovat asioita, joilla ihmiset osallistetaan mukaan toimintaan ja joiden kautta heille synnytetään sisäinen motivaatio yhteisen unelman eli vision ymmärtämiseksi, totesivat Mika Suoraniemi ja Roope Paltta kuulijoilleen.

– TPS:ssä joukkuepelaamisen arvot ovat meille tärkeitä, ja kaikille on selvää, että nimi selässä ei ole tärkeämpi kuin logo rinnassa. Tämän ymmärtäminen luo hyvän me-hengen yhteisöömme ja siitä olemme ylpeitä yhdessä. Myös uusi visio ja organisaatiomme strategia muistuttavat meitä yhteisestä tavoitteestamme ja luovat suunnan toimintaamme.

Puhujat halusivat painottaa kuulijoilleen erityisesti sitä, miten strategian laadintaan päästään luontevimmin siinä vaiheessa, kun jo on olemassa yhteinen visio ja tahtotila suunnasta, jota kohti halutaan kulkea:

– Ennen urheilustrategian tekemistä pitää toimijoilla siis olla erittäin laaja ymmärrys koko kontekstista, jossa toimitaan, ja tähän liittyy tietysti vielä keskeisesti organisaation sisäinen viestintä ja sen onnistuminen, toteavat Suoraniemi ja Paltta.

Strategiaprosessi vedetty läpi TPS:ssä

Miehet tietävät, mistä yleisölleen puhuivat: TPS on seurana edennyt jo pitkän matkan kohti asettamaansa visiota, joka on olla ”Euroopan paras kasvattajaseura 2020”. Tämä tarkoittaa Suoraniemen mukaan Euroopan parhaiten kasvatettuja junioreita 2020.

Uuden strategiaprosessin laittoi alulle seuran hallitus. Seuran eri toimijat tekivät kukin osaltaan ehdotuksia esitykseen ja suunnittelivat rakenteita. Erilaiset workshopit vahvistivat yhteistä käsitystä ja organisaation sisällä oltiin sitä mieltä, että kaikki sidosryhmät haluttiin mukaan vaikuttamaan yhteiseen strategiaan.

– TPS-laivaseminaari on osoitus halustamme antaa kaikkien olla mukana vaikuttamassa. Laivaseminaarissa paikalla oli satoja ihmisiä; valmentajista vanhempiin, miettii Suoraniemi.

Opiskelijat ammattikorkeakoulussa olivat erittäin innostuneita kuulemastaan, ja pitivät kovin esiintyjien vaikuttavasta puheesta ja heidän avoimuudestaan kertoa oman organisaationsa kehitystyöstä.

– Olen iloinen, että onnistuin houkuttelemaan paikalla tällaiset innostavat esiintyjät, jotka (saivat opiskelijoihin ihan uutta virtaa ja innostusta) havainnollistivat upealla tavalla miten organisaatiota johdetaan kokonaisvaltaisesti, miettii työyhteisöosaamisen ja johtamisen -opintojaksoa vetävä lehtori Kai Schleutker Turun AMK:sta.

Opiskelemalla työkaluja oman organisaation kehittämiseen

Mika Suoraniemi on pitkän linjan ”tepsiläinen” ja toimii tällä hetkellä TPS Juniorijääkiekko ry:n valmennuspäällikkönä, jossa hän vastaa seuran urheilulinjasta sekä seuran huipulle tähtäävän vaiheen valmentajien valmentamisesta. Tätä ennen hän on ollut samassa organisaatiossa yhteyspäällikkönä sekä vastuuvalmentajana. 

Päivätyönsä lisäksi Suoraniemi opiskelee Turun AMK:ssa liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoa, suuntautumisvaihtoehtonaan urheilujohtaminen:

– Innostuin mukaan aikuisopiskelijaksi, koska haluan kehittää itseäni ihmisenä. Uskon myös jatkokoulutuksen tuovan minulle lisää työkaluja nykyiseen toimenkuvaani organisaatiossamme, toteaa Suoraniemi.

Opiskelu on miehen mielestä ollut erittäin motivoivaa ja opiskelukaverit ovat tuoneet lisäarvoa opiskeluun, sillä kaikki ryhmässä opiskelijat ovat vahvasti mukana työelämässä ja näin ollen sieltä tulevaa tietoa pystytään yhteisesti jakamaan lähijaksoilla. Työelämästä nousevat kokemukset ja haasteet käydään läpi porukalla, ja samalla opitaan.

– Parasta opiskelussa on tiimi/ryhmätyöt sekä urheilujohtamiseen liittyvät oppitunnit. Muilta ihmisiltä oppii hirmuisesti, kiittelee Suoraniemi ryhmäänsä.

Kuka on Mika Suoraniemi?

  • syntynyt Turussa 3.3.1980
  • asunut lapsuuden perheensä kanssa mm. Tokiossa isänsä pelatessa ammattilaisena jääkiekkoa
  • oma jääkiekkoharrastus alkoi TPS-junioreissa
  • 12 vuotta ammattilaisuutta pelikentillä
  • pelannut 33 poikien maajoukkuepeliä
  • Oma isä on johdattanut pojan jääkiekon pariin, mutta suurimman kiitoksen saa äiti, joka on aina jaksanut tukea ja kuskata harrastuksiin
  • kahden lapsen isä ja aviomies
  • lajissa hienointa ovat ystävyys ja kaveruus, jotka kantavat läpi elämän

Liiketalouden opiskelu Turun AMK:ssa

 

  • liiketalouden opinnot ovat yhteensä 210 opintoviikkoa
  • keskimääräinen opiskeluaika on 3,5 vuotta
  • yhtenä pakollisena kurssina on työyhteisöosaamisen ja johtamisen -kurssi
  • kurssin vetävit tänä syksynä lehtorit Kai Schleutker ja Raimo Lehto
  • pintojaksolla on syksyn aikana ollut 8 ulkopuolista puhujaa
  • tulevia puhujia on ainakin seuraavista yrityksistä: Corporate Spirit ja Danske Bank
  • katso opetussuunnitelma