Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.10.2016

Purkit kiertoon!

Yhdessä tekeminen, mielekäs toimeksianto, innostus. Niistä on Turun AMK:n kesäpaja tehty. Kesäopintojen toimeksianto johti kahden opiskelijan perustamaan yrityksen, joka kehittää jätteenkäsittelyratkaisua lastenruokia valmistavalle yritykselle.

Kesäopinnoissa syttyi idea, joka johti yrityksen perustamiseen

Teksti ja kuvat: Martti Komulainen
 
Turun AMK:sta syksyllä 2014 valmistunut ja rahoitusalaa opiskellut tradenomi Janos Lindström ja opintojaan päättävä tuotantotekniikan opiskelija Mikko Hämäläinen ovat lastenruokapurkkikasan äärellä Turun Koneteknologiakeskuksessa. Kehitteillä on laite, joka erottelee myyntiin kelpaamattomista tuotantoeristä metalliset kannet, lasipurkit ja ruokapurkin sisällön erilleen kierrätystä varten.

Yritysidea syntyi kesäpajassa

Ruokapurkkijätteen erottelulaitteen ympärille syntynyt yritys, Retema Oy, sai alkunsa kesäpaja-opintojaksolla vuonna 2014. Kesäpaja on Turun AMK:n projektityöskentelyn opintokokonaisuus, jossa opetellaan ratkomaan oikeita kehittämisongelmia ja toimimaan osana monialaista ryhmää. Siinä sivussa opitaan vuorovaikutus-, verkosto- ja esiintymistaitoja, joita kysytään työelämässä. -Toimeksiannon ja kehittämistehtävän kautta oppii enemmän kuin millään luentokurssilla, hehkuttaa Mikko Hämäläinen.
 
Janoksen ja Mikon ryhmä sai resurssitehokas liiketoiminta-tutkimusryhmän projektipäällikkö Henna Knuutilalta kesäpajassa tehtäväkseen kartoittaa Nestlen Pansion tehtaan jätteiden käsittelyn nykytilaa. Kartoituksessa muodostui kuva että myyntiin eri syistä kelpaamattomat tuotantoerät ovat yksi suurimpia kehittämiskohteita jätteiden käsittelyssä.
 
Epäkuranttien erien käsittelyyn ja kierrätykseen opiskelijat tarttuivat ja jatkoivat asian työstämistä opintojakson jälkeen. Yhteistyö johti omaan yritykseen, joka käy parhaillaan rahoituskeskusteluja ruokapurkkien käsittelylaitteen valmistamiseksi.

Tartu tilaisuuteen!

Janos Lindström kannustaa opiskelijoita tarttumaan rohkeasti esiin tuleviin tilaisuuksiin ja marssimaan yritysten juttusille, kuten hän ja Mikkokin tekivät esitellessään ratkaisumalliaan Nestlen Pansion tehtaan johtokunnalle. Pelkästään innostuksen varassa ei tietenkään pidä mennä, vaan tarvitaan myös huolellista valmistautumista ja raakaa työtä, Janos täydentää.
 
Tradenomi-insinööri -duo jatkaa yrityksensä parissa ja laiteen kehittelyyn on valjastettu myös muita opiskelijoita. Aikataulutavoite on kova - testikäyttöön tähdätään jo kesällä. Kaksikkoa kiehtoo muutoinkin olla mukana kierrätys- ja cleantech -busineksessä, joka varmuudella kasvaa ja tarjoaa yhä uusia mahdollisuuksia.