Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.6.2015

Laatu on jokaisen asia

Turun ammattikorkeakoulussa laatutyö tarkoittaa käytännössä muun muassa sitä, että opiskelijoiden arki saadaan sujumaan helpommin. Opiskelun edetessä tarkoituksenmukaisesti ja suunnitellun mukaisesti säästyy resursseja ja energiaa. Päätä ei tarvitse lyödä seinään.

Teksti ja kuva: Anne Lehikoinen

Kun henkilöstö ja opiskelijat toimivat ammattikorkeakoulun arvojen ja tavoitteiden mukaisesti, olemme oikealla linjalla, toteavat talousjohtaja Ulla-Maija Lakka ja laatutyöstä vastaava Antonella Storti (oik. yläkuvassa).

He ovat perehtyneet laatutyöhön ja sen arviointiin. Vuonna 2009 Turun AMK auditoitiin edellisen kerran ja nyt valmistellaan seuraavaa sessiota. Laatutyö nivoutuu kaikkeen toimintaan, mutta se pitää myös saada esille. Kaikkien on välillä pysähdyttävä arvioimaan omaa työtään, jotta nähdään tehdäänkö oikeita asioita.

Puhetta on, mutta teot jättävät jälkiä. Vastuullinen ja laadukas toiminta on jokaisen amkilaisen asia. Suunta on yhteisesti sovittu ja strategian mukainen.

Storti muistuttaa, että laatulaastaria ei ole. Mitään ei piiloteta, eikä peitellä. Toiminnan on oltava avointa ja läpinäkyvää, ja laadulla ymmärretäänkin kaiken kaikkiaan ammattikorkeakoulun onnistumista tehtävissään.

Ammattikorkeakoulu osallistuu määräajoin ulkopuoliseen laadunarviointiin ja syksyn tullen Turussa valmistaudutaan tammikuun 2016 auditointiin.

– Aina on sanottu, että virheistä oppii. Ei pidä siis pelätä tai kauhistella toimintamme arviointia vaan ottaa se kehittämistoimena vastaan, sanoo Ulla-Maija Lakka. Hän muistuttaa myös siitä, että ammattikorkeakoulun on pysyttävä ajassa mukana. Koulutusorganisaation on uudistuttava jatkuvasti.

Näkyvästi ja strategisesti

Turun ammattikorkeakoululle on tärkeää, että toiminnan ja tulosten laatu näkyy sekä omalle korkeakouluyhteisölle että ulkoisille sidosryhmille.

Laadukas toiminta on kustannustehokasta ja vie parempaan tulokseen. Organisaatiota on menneen lukuvuoden aikana uudistettu ja uusi strategia on juuri julkaistu.

– Strategia saadaan toimintaan, kun yhdessä toteutamme nyt asetettuja tavoitteita. Uutta Excellence in Action -strategiaa valmisteltiin koko organisaation voimin ja se suuntaa tästä päivästä 10 vuotta eteenpäin. Onnistumisemme mitataan joka päivä tulevan toimintamme myötä ja siihen kaikki voivat vaikuttaa, innostaa AMK:n taloudesta ja toiminnanohjauksesta vastaava U-M Lakka.

– Jokainen tietää toivottavasti roolinsa tässä ”Aurinkolaivassa”, Antonella Storti jatkaa. Hän kiittelee laatutyöhön osallistuneita opiskelijoita, jotka ovat aktiivisesti tuoneet ideoitaan ja huomioitaan esille.

Antonella Storti ja laatusuunnittelija Satu Helmi huolehtivat käytännössä siitä, että Kansallinen koulutuksen arviointikeskus eli Karvi saa kaiken tarvitsemansa tiedon käyttöönsä Turun AMK:sta.

Laatutyö on jatkuvaa ja parhaimmillaan se loistaa hyvin tehdyssä työssä ja tietenkin opiskelijan onnistumisessa. Viime vuoden laadukkaita onnistumisia dokumentoi vuosikertomus.  .