Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 14.1.2021
Läänintaiteilija Hannele Romppanen tekee töitä taiteilijoiden työllisyystilanteen parantamiseksi.

Taideakatemian alumnit ratkovat työllisyyspulmaa läänintaiteilijoina

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian entiset opiskelijat Hannele Romppanen ja Iiro Heikkilä aloittivat elokuussa läänintaiteilijoina. Molempien työnkuvissa painottuvat taiteilijoiden näkyvyyden ja työmahdollisuuksien edistäminen.

Teksti: Matti Koivisto
Kuva: Hannele Romppanen

Taiteen edistämiskeskus TAIKE työllistää läänintaiteilijoita, jotka toimivat kolmen vuoden ajan erilaisissa taiteen edistämisen tehtävissä. Läänintaiteilijat edustavat tehtävissään eri taiteenaloja. TAIKE arvioi tarpeensa ennen valintaa ja osaavin hakija saa paikan.

Hannele Romppanen työskentelee visuaalisten taiteiden läänintaiteilijana Varsinais-Suomessa. Hän valmistui Turun ammattikorkeakoulun valokuvauslinjalta vuonna 2000, ja on toiminut vapaana taiteilijana siitä lähtien. Taustalla on myös tanssitaiteen maisteriopinnot ja luottamustoimia taiteen kentällä.

– Valinta tähän toimeen oli iloinen yllätys, joka tuli oikeaan aikaan. Se oli hyvää jatkoa MUU Ry:n puheenjohtajuudelle ja Anna Vilkunan kanssa keväällä kokoamalleni Taiteilija tahtoo elää työllään -julkaisulle, Romppanen kertoo.

Työllisyys toiminnan kärkenä

Taiteen alalle työllistyminen ei ole helppoa ja moni taiteilija elääkin köyhyysrajan alapuolella. Visuaalisten taiteilijoiden työmahdollisuuksien parantaminen on yksi Romppasen työn prioriteeteista.

– Esimerkiksi kuvataiteen alalta puuttuvat pääasialliset työllistävät rakenteet, minkä takia taiteilijoiden tulonmuodostus ei ole kunnolla päässyt kehittymään. Keskeinen juttu on vahvistaa alan verkostoja ja etsiä yhdessä alueen ammattitoimijoiden kanssa uusia tapoja joilla taidetta voisi esittää, käyttää ja välittää.

Toinen Taideakatemian alumni Iiro Heikkilä toimii esittävien taiteiden läänintaiteilijana Pirkanmaalla. Heikkilä on sirkustaiteen kasvatti, joka on luonut uraa sirkuksen ohella tanssin ja näyttämötaiteen parissa. Työllistymisteema korostuu hänenkin työssään, mutta pääfokus on omassa erikoisalassa eli esittävissä taiteissa.

– Yritän lisätä esittävien taiteilijoiden näkyvyyttä, saatavuutta ja saavutettavuutta ja luoda yhteistyöverkostoja siten, että freelancereilla olisi enemmän ja pysyvämpiä töitä, Heikkilä kertoo.

Taideakatemia näkyy paikallisesti ja kansallisesti

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian koulutusjohtaja Timo Tanskanen iloitsee entisten opiskelijoiden menestyksestä.

– On hienoa nähdä, että Taideakatemiasta valmistuneet ovat aktiivisia toimijoita taiteen kentällä. Läänintaiteilijoilta edellytetään hyvää alan tuntemusta ja kehittäjäotetta. Kannaltamme on etu, että alan merkittävissä koordinaatiotehtävissä on ammattilaisia, jotka tuntevat koulutuksemme ja luottavat meiltä syntyvään osaamiseen, hän pohtii.

Heikkilä näkee Taideakatemian vahvuuksina kansallisessa kulttuurikentässä sirkustaiteen koulutuksen ja näkyvän roolin Turun kulttuuritoimijana. Romppanen kuvailee Taideakatemiaa aktiiviseksi ammattitaiteilijoiden kumppaniksi, jossa yhteistyölle ollaan avoimia.

– Turun tilanne on sikäli hyvä, että Taideakatemian lisäksi täällä on paljon taiteilijaseuroja, museoita ja muuta alalle tärkeää rakennetta. Opiskelijamassa on hyvä voimavara, jonka ansiosta alueen kulttuurikenttä ei koskaan jämähdä paikalleen, Romppanen päättää.