Sivu päivitetty 11.12.2015

Turun AMK:n Centre for Sport Business vauhditti urheiluseurojen yhteistyötä

Turun ammattikorkeakoulu järjestää urheiluliiketoimintaan/urheilujohtamiseen liittyvään tutkintoon johtavaa koulutusta ja tutkimusta. Opinnoissa keskitytään urheiluliiketoiminnan teorioihin ja käytäntöön sekä yrityksien mahdollisuuksiin hyödyntää urheilua liiketoiminnassaan.

Teksti: Johanna Stenroos-Vuorio, viestintävastaava

Laajin käynnissä oleva tutkimusprojekti on tällä hetkellä Arvoa urheilusta -hanke.
Opintoja tukemaan ja kontaktipisteeksi yritysten, urheiluorganisaatioiden sekä koulun välille on syntynyt myös Turun AMK:n Centre for Sport Business (CSB). Se on toimija, joka tuottaa palveluja toimijoiden välillä, ja joka nyt tähyää yhteistyöhön myös kansainvälisellä tasolla.

Urheilujohtaminen on Suomessa alana uusi:

– Urheilujohtamista ja urheilumarkkinointia on voinut opiskella noin viisi vuotta, toteaa lehtori Jaakko Haltia Turun AMK:sta.

Turun AMK:n Centre for Sport Business perustettiin muutama vuosi sitten toimimaan kontaktipisteenä ja ikään kuin ”puhemiehenä” yritysten, urheiluorganisaatioiden ja Turun ammattikorkeakoulun toimijoiden välillä. Toiminta on tähän saakka ollut kansallista, mutta nyt tähytään yhteistyöhön myös kansainvälisellä tasolla.

Ensimmäinen askel kohti kansainvälistä toimintaa on nyt toteutunut yhteistyökuvio jalkapalloseura Fleetwood Town FC:n ja Kaarinan Poikien välillä.

– Yhteys Fleetwoodiin löytyi Turun AMK:n kansainvälisyysopintojen yhteyteen liitetyn Englannin-vierailun aikana keväällä 2015. Tuolloin Turun AMK:ssa urheilujohtamista itsekin opiskeleva Kaapon toiminnanjohtaja Kim Ekroos oli matkalla mukana, ja yhteistyökuvio saatiin käynnistettyä.

Seurojen tasolla ensimmäinen konkreettinen hetki koittaa keväällä 2016 toteutettavan seuravierailun myötä:

– Lähdemme hakemaan uutta oppia, jakamaan hyviä käytäntöjä puolin ja toisin, rakentamaan verkostoja, tutustumaan englantilaiseen jalkapallokulttuuriin ja totta kai luomaan pohjaa vielä syvemmälle yhteistyölle. Tavoitteena on myös miettiä kaupallisen yhteistyön mahdollisuuksia, kuten luonnollisesti myös suoraa urheilullista yhteistyötä, pelaajavierailuja, otteluita ja turnauksia, valmentajakoulutusta, pohtii Ekroos.

Ekroos arvostaa toimintaa, jota Turun AMK:n Centre for Sport Business mm. paikallisille seuroille tarjoaa:

–  Meille tämä nyt alkanut kansainvälinen yhteistyö englantilaisseuran kanssa avautui ”puhemiehen” kautta. Toivon, että yhteistyömme CSB:n kanssa avaa tulevaisuudessa muitakin mielenkiintoisia mahdollisuuksia seuramme kehittämiseksi, Ekroos sanoo.

Urheiluliiketoiminnassa pitää ajatella kansainvälisesti

Näytä lisää

Turussa ollaan matkalla oikeaan suuntaan, sillä urheiluliiketoiminnassa kannattaa ajatella kansainvälisesti. Nyt aloitettu seurojen yhteistyö avaa varmasti mahdollisuuksia Centre for sport business -toiminnalle kansainvälisestikin:

– Teemme jo nyt yhteistyötä Manchester Metropolitan Universityn Centre for the study of the Football and its communities -yksikön kanssa. Yhteistyöketjussa on myös Utrechtin Sport and society -yksikkö, miettii Haltia mahdollisuuksia.

Kansainvälisen yliopistoyhteistyön lisäksi Turun AMK:n Centre for sport business tavoittelee yhteistyötä myös ulkomaisten seurojen kanssa. Fleetwood-projekti avaa konkreettisen mahdollisuuden myös tähän.

– Englantilaisesta seurayhteistyöstä voimme oppia valtavasti. Jalkapallomarkkina on Englannissa suunnattoman suuri, kuten tiedämme. Samalla myös englantilainen urheiluorganisaation kuluttajamarkkinointi on huomattavasti suomalaista vastaavaa edellä. Ja tästäkin voimme yhteistyön kautta oppia entisestään, Haltia sanoo.

Centre for Sport Business lähteekin mukaan seuratapaamiseen keväällä 2016.
Lehtori Jaakko Haltia näkee urheilun eräänlaisena alustana muihin toimintoihin. Mitä Haltia sillä tarkoittaa?

– Harva urheiluorganisaatio on voitollinen, mutta organisaatiot ovat useimmiten keinoja johonkin toiseen liiketoimintaan, joka ilman tuota urheilua olisi mahdotonta. Urheilu on liiketalouden kannalta nähtynä sisällöntuotantoa. Tulevaisuudessa Fleetwood Town FC toimii meille käytännön esimerkkinä.