Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.3.2016
Jaana Kallio-Gerlander

Luottamusta itseen ja toisiin

BisnesAkatemia on suomalaista yrittäjyyskoulutusta parhaimmillaan. Opetussuunnitelmaa unohtamatta opiskelijoita tuetaan itsenäiselle yrittämisen tielle: kokeilemalla, epäonnistumalla, onnistumalla ja toimintaa parantamalla päästään tuloksiin. Kun opiskelija valmistuu, yrityskenttä ja oman yrityksen pyörittäminen ovat jo tuttuja.

Teksti ja kuvat: Anne Lehikoinen
www.bisnesakatemia.fi

Koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jaana Kallio-Gerlander on ollut alusta asti mukana suositun BisnesAkatemian luomisessa. Suunnitteluun on käytetty aikanaan muutamakin työtunti. Ensimmäiset suunnitelmat olivat testauksessa jo vuosina 2004 - 2009.

BisnesAkatemian toiminta alkoi Salossa vuonna 2010 ja syksyllä 2015 ovet avattiin myös Turussa.

– Turussa aloitti liiketalouden opintonsa viime syksynä 135 opiskelijaa. Heistä kolmisenkymmentä valitsi opiskelun BisnesAkatemiassa ja Salossa siellä opiskelevat kaikki 60 alan opiskelijaa. Kaikki valmistuvat liiketalouden tradenomin (AMK) tutkintoon, mutta jokainen valitsee oman polkunsa.

Yksinkertaistettuna BisnesAkatemian idea on, että opiskelijat toimivat tiimeissä osuuskuntamuotoisissa yrityksissään ja tekevät asiakastoimeksiantoja. He oppivat siinä samalla paljon käytännön järjestelyistä, delegoinnista, vastuullisuudesta ja toistensa arvostamisesta. Juuri sitä, mitä menestys työelämässä edellyttää.

AMK:n yleisenä tavoitteena on kouluttaa oman alansa mestareita. Tämä toteutuu innovaatiopedagogiikan hengessä, mihin myös tulevat tradenomit koulitaan heti toisena opiskeluvuotena.

– Parhaiten opitaan juuri projekteja tekemällä. AMK:n puolesta Turun tiimivalmentajina toimivat Kari Juhala ja Marita Nummi-Wikström, joille haluan antaa ison kiitoksen erityisesti viime syksyn kiivaasta käynnistämisvaiheesta. Valmentajaopettajat edustavat laajaa ja monipuolista liiketalouden ammattiosaamista. Aitoja työelämän toimeksiantoja saamme yrityselämästä jonoksi asti, kertoo Kallio-Gerlander. 

Korkeammalle yhdessä

Liiketalouden koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jaana Kallio-Gerlanderilla on omakohtaista kansainvälistä taustaa, sillä hän kävi nuorena koulua Saksassa ja Itävallassa ja työskenteli siellä myös. Hän kertoo tulleensa aikanaan lukioon takaisin Suomeen perhesyistä ja vuonna 1999 ”sattumalta” ammattikorkeakoulun opetushommiin.

Nyt hänellä on jo pitkä kokemus pedagogisesta kehittämisestä. Hän on erityisen kiinnostunut uudenlaisista oppimiskulttuureista ja -ympäristöistä.

Sepänkadulla insinööriopiskelijat aikanaan leukailivat opelle, että voiko tylsempää yhdistelmää olla kuin saksa ja matematiikka. Niin hauskaa siellä kuitenkin oli, että Jaana Kallio-Gerlander jäi työhön koulutuksen pariin.

– Ympärilläni on aina ollut mukavaa työporukkaa. Olen nuorempana harrastanut SM-tasolla korkeushyppyä ja tiedän itsekin, että olen kova tsemppaamaan ja vaatimaan. Uskon mahdollisuuksiin. Luotan aina siihen, että pääsemme vielä parempiin tuloksiin. 

Sitä oppii kun haluaa oppia

Jaana Kallio-Gerlander puhuu antaumuksella opiskelijoiden sitoutumisesta. Hän vakuuttaa, että BisnesAkatemiassa työn laatu on usein parempaa kuin ammattilaisilla. Aikaa voi mennä vähän enemmän, mutta lopputulos ratkaisee.

Opiskelijan aikaansaannokset voivat yhden projektin aikana sijoittua moneen opintokokonaisuuteen. Jaana sai vuosia sitten muiden kehittäjien kanssa todistella BisnesAkatemian ”asiallisuutta”, mutta nykyään he saavat esitellä itse toimintaa. Kiinnostus tämän tyyppisiin oppimisympäristöihin on kasvussa.

– Emme omista tietoa. Opiskelija oppii missä vain, myös ilman meidän valvontaamme. Meidän on luotettava toisiimme ja annettava tilaa toisillemme. Nuoret ovat innostuneita ja hyvin vastuullisia ja kaiken toimintamme suuntana on oltava toiminnallinen joustavuus, alleviivaa Kallio-Gerlander.