Sivu päivitetty
Tähtitorninmäki

Artikkelit

21.3.2014 | Yrittäjyys

Yrityskummit auttavat opiskelijoita bisnesasioissa

Turun AMK:n Salon kampuksella opiskellaan liiketaloutta harjoitusyritystoimintana. Näin on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan. Opintonsa aloittava opiskelijaryhmä perustaa virtuaaliyrityksen ja toimii yritysympäristössä kahdeksan kuukauden ajan.
20.3.2014 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Alueen tukena – palveluksessanne Turun AMK

Perinteisesti tunnetun korkeakouluopetuksen lisäksi Turun AMK:ssa tehdään soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka tähtää Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden huomioimiseen ja koko alueen kehittämiseen.
20.3.2014 | Haastattelut

Lounais-Suomen ammattikorkeakoululiittouman työ on käynnistynyt

Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu tekivät viime vuoden lopulla liittoumasopimuksen, joka on kahden itsenäisen ammattikorkeakoulun strateginen yhteistyösopimus.
19.3.2014 | Tapahtumat

Kierre – sirkuksen koko taika

Kierre on Turun AMK:n Taideakatemian ensimmäisen vuosikurssin sirkusopiskelijoiden mukaansatempaava esitys. Perinteinen sirkus saa lisälumoa tanssin ja teatterin keinoin, kun taitavat nuoret tuovat maneesille kattavan kirjon sirkuksen eri lajeja.
19.3.2014 | Haastattelut

Kesäopinnoissa on positiivinen vire

Tehokkuusajattelu on tullut osaksi opiskelua. Perinteisestä lukuvuodesta ollaan siirtymässä laajenevaan lukuvuoteen kesälukukauden myötä. Turun ammattikorkeakoulu on jo pitkällä kesäopetuksen järjestämisessä.
19.3.2014 | Koulutukset ja palvelut

Työntekijän opiskelusta hyötyy koko työyhteisö

Opiskelutehtävien linkittäminen työelämään vahvistaa opiskelijan ja työyhteisön yhteistä osaamista. Tätä työnantajien kannattaisi enemmän hyödyntää miettimällä hyviä kehittämiskohteita ja joustamalla opiskelevan työntekijän työajoissa.
18.3.2014 | Tapahtumat

Everestin valloittaja vakuutti

Kun Turun AMK:n aulaan ilmestyy muiden muassa Heikki Salmela ja Dennis Rafkin on tulevan ohjelman oltava erityinen. Sitä se todellakin oli perjantaina 14.3., kun kiipeilijä-bisnesosaaja Atte Miettinen vangitsi kuulijansa esityksellään.
17.3.2014 | Haastattelut

Nyt valmennetaan uteliaita asiantunnistajia

Moni opettaja on muutosmyllerryksen edessä, kun Turun AMK:n valtionrahoitus vähenee. Tulokset painavat opetussuunnitelmassa, ja opettajan pitäisi olla valmis työskentelemään monialaisesti korkeakoulun sisällä sekä samalla verkostoitua ulospäin.
17.3.2014 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Kylä-kanava – virtuaalisia visailuja ja jumppahetkiä vanhuksille

Kylä-kanava tukee vanhusten kotona asumista videoneuvottelutekniikkaa hyväksi käyttäen. Opiskelijat tuottavat ohjelmia, joita kunnat hankkivat ikääntyneille. Tavoitteena on edistää ikäihmisten hyvinvointia ja säästää kuntien kustannuksia.
13.3.2014 | Opiskelijaelämää

Yrittäjäasennetta korkeakoulutukseen Salosta

Yritykset odottavat työntekijöiltä oma-aloitteisuutta, hyviä tiimityö- ja projektityöskentelytaitoja sekä kykyä sopeutua muutoksiin. Lisäksi korostetaan yrittäjämäistä ja vastuullista asennetta työhön.
« 1 ... 57 58 59 60 61 62 63 ... 65 »