Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttelyt
Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutuksesta valmistuvien kuvataiteilijoiden kevään 2014 opinnäytetyönäyttelyt.
Kukka-Maria Rosenlund: Näkymätön jälki. 14.3.–27.4.
Turun taidemuseon Studio
Aurakatu 26, 20100 Turku
Aukioloajat
ti - pe 11–19
la - su 11–17
maanantaisin suljettu
Näkymätön jälki on Kukka-Maria Rosenlundin taiteellinen opinnäytetyö Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutuksesta.
Näkymätön jälki kertoo menetyksen pelosta ja muistoista. Rosenlund hahmottaa menneisyyden aikajanaa valokuvan kautta. Näyttely esittelee alumiinille pohjustettuja pigmenttivedoksia, joissa Rosenlund purkaa sukunsa tarinaa ja pohtii sodan kokemuksen siirtymistä sukupolvelta toiselle.
Rosenlund lähestyy suvun muistoja, perhealbumeista löytyneitä vanhoja valokuvia ja isoäitinsä muistikirjoja kuin tutkimusmateriaalia niitä tarkastellen ja uudelleen kuvaten. Muistoista, vaikenemisesta, menetyksen pelosta ja luopumisesta kertovat kuvat ovat samaan aikaan voimakkaan henkilökohtaisia ja yleisesti tunnistettavia. Menneisyys ja nykyisyys elävät niissä rinnakkain aikajanalla, joka on muokannut niin taiteilijan omaa identiteettiä kuin kokonaisia sukupolvia ja kansakuntaa.
– Kuulun kolmanteen sodan jälkeiseen sukupolveen. Tiedostin jo varhain menetyksen mahdollisuuden osana tavallista elämää. Lapsuuden mummolakyläilyillä huomasin, kun puheääni hiljeni ja muuttui vakavaksi. Isovanhempieni sotamuistot pistivät terävästi elämän arvaamattomuudella ja pahuudella. Yritin käsittää sodan pelkoja ja mummun koti-ikävää Karjalaan, Rosenlund sanoo.
– Minuun on jäänyt jokin selittämätön haikeus, ehkä koen elämän enemmän menneisyyden kuin läsnä olevan hetken kautta. Perheen alitajunnassa siirtyy eletyn elämän tapahtumia sukupolvelta toiselle. Menneisyys muovaa tahtomattaan, hiljaisuus astuu helposti kynnyksen yli ja jää taloksi. Löysin arvoituksen vanhan albumikuvan sisältä, tavallaan sen toiselta puolelta. Muisti sekoittaa totuuden ja harhan. Aika tekee tehtävänsä jättämällä tapahtuman aina vain kauemmaksi. Lopulta kuvasta muodostuu peili, josta katson ainoastaan omaa elämääni suoraan silmiin.
Näyttelyä ovat tukeneet Valtion valokuvataidetoimikunta ja Canson Infinity.
Raisa Marja Suksi: Samankaltaisuuden tyynyt. 25.4.–18.5.
Aboa Vetus & Ars Nova, Omatila
Itäinen Rantakatu 4–6, 20700 Turku
avoinna joka päivä 11–19
Samankaltaisuuden tyynyt on Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuvan Raisa Marja Suksin taiteellinen opinnäytetyönäyttely. Romanttiset pilvimaalaukset ja valokuvista leikatut paperinukkemaiset figuurit rakentuvat Omatilaan hienovireisen surrealistiseksi maalausinstallaatioksi.
Näyttelyn teosten taustalla ovat taiteilijan pohdinnat minuuden muodostumisesta: mukaudumme kuin puut metsään, mutta rakentuakseen minuus tarvitsee tilaa hengittää. Antaako arkipäiväinen ympäristömme meille tuota tilaa? Entä jos tuo minuus on aivan erityisen herkkä?
Stefanel Oey: Kertalippu. 25.4–25.5.
Ullakkogalleria
Vanha Suurtori 3, 20500 Turku
avoinna: ti–pe 12–19, la–su 11–17
Ida Sandberg: Karvapeitetarinoita. 25.4.–25.5.
Brinkkalan Galleria
Vanha Suurtori 5, 20500 Turku
avoinna: ti–pe 12–19, la su 11–17
”Älkää nyt pelästykö, mutta en löydä kasvojani, jotta voisin esitellä todellisen itseni teille. Ne ovat piilossa jossain karvapeitteen alla.”
Ida Sandbergin taiteellinen opinnäytetyö Karvapeitetarinoita käsittelee muuntautumista joksikin muuksi kuin mitä oikeasti on.
Sandberg vertaa töissään ihmistä eläimeen, joka joutuu sopeutumaan tilanteisiin vaihtamalla väriä tai peittämällä kasvonsa tunnistamattomaksi. Sandbergin näyttely koostuu öljyvärimaalauksista ja maalausinstallaatiosta mdf-levylle. Yksivärisille, kirkkaille ja mustille pohjille piirtyy karvainen materiaali, joka valtaa itselleen tilaa erilaisissa muodoissa, kuten hahmona tai pinnan peittävänä orgaanisena aineena. Teoksissa ihmisen hahmo haihtuu hiljalleen pois.
– Eläinmaailmasta tuttu naamioituminen kiinnostaa minua. Olemmeko edelleen eläimiä etsimässä omaa peiteväriämme, joka auttaa meitä sopeutumaan sosiaalisiin tilanteisiin? Olen pohtinut aiemmissa töissäni, mitä on nykypäivän kasvottomuus, ja näyttelyn teoksissa keskityn muodonmuutokseen, jonka on tapahduttava, jotta voimme kohdata toisen ihmisen. Karvaa on ihana tutkia ja luoda piirtämällä maalaten, ja halusin koota näyttelyn keskittymällä vain siihen.
Sandberg valmistuu tänä keväänä Turun AMK:n Taideakatemiasta pääaineenaan maalaus. Hän on opiskellut myös Itävallassa Kunstuniversität Linzissä maalausta kevään 2013. Karvapeitetarinoita on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.
Kristiina Mäenpää: Kahden Välissä. 25.4.–25.5.
Galleria Berner
Vanha Suurtori 5, 20500 Turku
Avoinna: ti–pe 12–19 ja la–su 11–17
Sekä valokuva- että videoteoksista muodostuva kokonaisuus käsittelee sukupuolinormeja ja niiden ahtautta ulkopuolelta tulevien odotusten ja paineiden näkökulmasta.
Kulttuurissamme sukupuoli käsitetään kahden toisiinsa nähden vastakkaisen kategorian kautta. Mieheyteen ja naiseuteen liitetään tiettyjä vakioina pidettyjä määreitä, jotka ovat tavan kautta muodostuneita ja syvälle juurtuneita. Toisille näihin määreisiin samaistuminen on helpompaa kuin toisille, mutta tuskin kukaan voi sanoa vastaavansa täydellisesti normia. Silti ympäristö, jossa kaikki vaikuttaa olevan sukupuolitettua vaatteista harrastuksiin ja väreihin asti, tuntuu järjestelmällisesti pakottavan asettumaan valmiiseen muottiin. Kristiina Mäenpään teosten pääteemana on tämän pakotteen aiheuttama henkinen kipu.
Pelkistäminen kritiikin keinona
Kahden välissä -näyttely pohjautuu samannimiseen kirjalliseen opinnäytetyöhön, jossa Mäenpää pohtii valokuvallisen representaation vaikutusta mielikuviimme sukupuolesta sekä erilaisia mahdollisuuksia sisällyttää normikritiikki omiin teoksiin. Sukupuolinormit syntyvät representaation (uudelleenesittämisen) ja toiston kautta. Näin ollen niiden syntymiseen liittyy olennaisesti jonkinlainen teko, joka on läsnä myös Mäenpään teosten performatiivisuudessa. Myös teosten kritiikki muodostuu pitkälti performanssille ominaisesta pelkistämisestä ja kritiikin kohteen, sukupuolinormin, kärjistämisestä. Videoperformanssissa An Attempt to Adapt pelkistäminen kiteytyy pyrkimykseeni mukautua ympäristöä vastaavaksi. A Bad Habit -teos toimii samaan tapaan mutta päinvastoin: performanssissa Mäenpää yrittää poistaa kynsistään punaista lakkaa, joka edustaa kärjistettyä feminiinisyyden symbolia. Näiden yritysten onnistuminen jää katsojan tulkinnan varaan.
Mitä sukupuoli kertoo ihmisestä?
Sukupuoli-identiteetin pohdinta koskee tavalla tai toisella jokaista ihmistä. Se liittyy myös ihmisoikeuskysymyksiin ja yksilön oikeuteen tulla hyväksytyksi yhteiskunnan jäsenenä sellaisena kuin on. Mäenpää pyrkii näyttelyllään herättämään kysymyksen siitä, miksi määrittelemme henkilön usein ensisijaisesti hänen sukupuolensa kautta. Voisimmeko sukupuolen sijaan suunnata katseen lähemmäksi ja kohdata henkilön ilman sukupuolen asettamia ennakkokäsityksiä? Mitä sukupuoli lopulta kertoo ihmisestä?
Juha Kärki: Tunteen estetiikka. 25.4.–25.5.
Vanhan Raatihuoneen Galleria
Vanha Suurtori 5, 20500 Turku
avoinna: ti–pe 12–19, la–su 11–17
Se tunne kun...
Näyttelyssään Tunteen estetiikka Juha Kärki käsittelee tunteisiin ja tunteen kokemiseen liittyviä asioita. Kärki Lähestyy aihetta monelta kantilta ja sen vuoksi näyttelyn teoksetkin on toteutettu eri tavoin ja tekniikoin.
Päästä ääripäähän ja lisää lääkkeitä
Tunteen estetiikka On Juha Kärjen taiteellinen opinnäytetyö Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutuksesta. Näyttely on kokonaistaideteos, joka koostuu maalauksista ja veistoksista. Teoksissaan Kärki kuvaa arkisia ja tavallisiakin tunteen ilmenemisen hetkiä ja muotoja, joita ovat erilaiset eleet, teot ja tilanteet. Toiset asioista ovat omakohtaisesti koettuja, mutta samalla yleismaailmallisia.
Kärjen Maalauksissa tunne muuttaa muotoaan selvästä epäselvään. Se tiivistyy neliöiksi, maalatuiksi pikseleiksi ja pirstoutuu, hajoaa. Pehmeät ja mukavat tunteet saavat rinnalleen toisen ääripään: tunne, jota ei enää voi hallita, tunne joka purkautuu väkivaltaisina tekoina ja joka jättää merkit kohteeseensa.
Kokonaisuuteen osana kuuluvat, syötävän herkulliset, värikkäästi maalatut lääkeveistokset puhuvat puolestaan siitä, kuinka tunteisiimme ja niiden kokemiseen voidaan vaikuttaa keinotekoisesti. Totta kai ihmiset myös tarvitsevat lääkkeitä ja monelle se on jopa elinehto. Samaan aikaan kuitenkin kuulee puhuttavan siitä, kuinka esimerkiksi masennusta hoidetaan liian helposti lääkkein. Elämmekö maailmassa, jossa lääkkein pyritään tarjoamaan ratkaisu kaikkiin ongelmiin?
Tunteen estetiikka on teos joka tunteilee ja jonka äärellä saa tunteilla avoimesti ja rehellisesti.
Outi Vihlman: verkkokauppa Bad Idea. 1.5. alkaen
Bad idea taistelee taidestereotypioita vastaan
Onko olemassa huonoja ideoita?
Bad idea on Outi Vihlmanin taiteellisena opinnäytetyönään perustama verkkosivu ja tuleva yritys. Yrityksen toimialana on taiteen alan palveluiden tarjoaminen sekä tuotteiden valmistus ja myynti.
Ajatus Bad Idean perustamisesta syntyi Vihlmanin kyllästyessä siihen, että taide on usein vaikeasti lähestyttävää.
- Vaikka taiteesta ollaan kiinnostuneita, se ei kuitenkaan aina tavoita riittävää yleisöä. Taidepuhe saattaa olla vaikeatajuista ja gallerioihin ei välttämättä edes uskalleta astua sisälle, Vihlman toteaa.
Bad Idean tavoitteena on avata uusia näkökulmia taiteen saatavuuteen ja lähestyttävyyteen. Käytännössä tämä tarkoittaa taiteilijan ja asiakkaan välisen kuilun kaventamista. Verkkosivujen kautta taidetta pääsee katsomaan uudessa valossa, suoraan tietokoneen ruudulta.
Taidetta tilauksesta ja kierrätysmateriaalista
Bad Idean ideologia sisältää ekologisen tausta-ajatuksen. Jätemateriaalin uusi elämä, asiakaslähtöinen taiteen tekeminen sekä tuotteiden varioitavuus ovat ydinkäsitteitä Bad Idean toiminnassa. Bad idean teoksissa ja tuotteissa toistuvat lapsuudesta tutut lelut, leikit ja pelit. Kaikkeen lisätään ripaus ironiaa. Yrityksen toimiala on laaja: se suunnittelee ja valmistaa taidetta ja designia, tilauksesta ja ilman, käsityönä ja koneellisesti.
Bad Idean teokset sisältävät ajatuksen siitä, että huonot ideat voivat joskus olla parhaita. Vihlman näkee huumorin elämää ylläpitävänä voimana, jota kannattaa jakaa mahdollisimman laajalle yleisölle. Verkossa tämä onnistuu suhteellisen helposti, kunhan muistaa pitää ikkunat avoimina.
Tule tutustumaan Bad idean toimintaan Köysiratagalleriaan 2.–8.5. 2014.
Jenna Nuorala: Pala Pohojanmaata. 2.5.–8.5.
Köysiratagalleria
Linnankatu 56, 20100 Turku (sisäänkäynti Varvintorilta)
Avoinna: ma–pe 12–17
KONEET KERTOVAT TARINOITA
TARINAT KERTOVAT KONEISTA
Jenna Nuoralan näyttely Pala Pohojanmaata on esillä Köysiratagalleriassa 2.–8.5.2014. Näyttelyssä Nuorala kuvaa koneistunutta maanviljelyä oman kotikylänsä tutkimisen kautta. Aihe kuitenkin asettuu osaksi myös laajempaa näkymää nykyajan maaseudun olemuksesta. Näyttelyssä on esillä maalattuja työkaluja, sekä video, jossa nähdään kuinka maalaukset syntyvät kynäruiskutekniikalla koneen kylkiin.
Minua kiinnostaa kotikyläni historia. Maanviljely on ollut siellä yksi tärkeimmistä elinkeinoista, joten se on myös suuri osa kylän maisemaa. Mummun kanssa muisteltiin kylän rakentumista ja maatalouden muuttumista. Siitä keskustelusta tulikin oikeastaan koko näyttelyni lähtökohta.
Suomalainen maatalous halutaan nykyäänkin usein esittää pienimuotoisena ja perinteisenä. Ihmisen työnteon koneistuminen on kuitenkin muuttanut myös maaseudun maisemaa. Romanttisen kuvaamisen sijaan näyttely keskittyy maaseudun kuvaamiseen elinkeinon lähteenä. Koneet asettuvat näyttelyn keskeiseksi aiheeksi.
Maalauksia työkaluissa ja koneen kyljissä
Näyttely rakentuu maalatuista työkaluista, sekä videosta. Video on dokumentaarinen kuvaus maalausprojektista, joka on toteutettu Keski-Pohjanmaalla Nuoralan kotikylässä. Videolla nähdään, miten koneen pintaan syntyy kuvia ja kuinka projekti oikein sai alkunsa.
Pau Norontaus: Lilli & Pontus – Ritarimetsän lohikäärme. 2.5.-28.5
Turun pääkirjaston Saaga
Linnankatu 2, 20100 Turku
Avoinna: ma–pe 10–20, la 10–16, su 12–18
Millainen on maanmainio ritari?
Lohikäärmeet ja pikkuritarit valtaavat Turun pääkirjaston, kun Pau Norontauksen opinnäytetyö löytää tiensä lastenosaston hyllyille. Taideakatemiasta valmistuva Norontaus on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjan Lilli & Pontus – Ritarimetsän lohikäärme, johon lukijat pääsevät tutustumaan Saagassa. Perheen pienimmille on luvassa myös väritystehtäviä, joiden parissa saavat puuhailla vähän vanhemmatkin. Näyttely on avoin toukokuun ajan.
Fiktiosta ja digimaailmasta kiinnostunut Norontaus on kertonut tarinoita koko ikänsä. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Turun Nuoren Teatterin, Pelastakaa Lapset ry:n, sekä ValoAuringon kanssa niin kuvittajana kuin kirjoittajanakin. Norontauksen töitä on lahjoitettu myös TYKS:n lastenklinikoiden seinille.
Seikkailu pähkinänkuoressa
Lilli on pieni ritarityttö ja Pontus hänen astetta kookkaampi ritariponinsa. Yhdessä parivaljakko lähtee turnajaiskentällä tuhoa niittäneen hirmuliskon jäljille. Kuten usein elämässä, kaikki ei ole sitä, miltä alkuun näyttää. Lohikäärmeneito Punamullan pesä on tuhottu, ja niinpä Lilli ystävineen auttaa jättiä löytämään uuden kodin. Samalla matkaan tarttuu muutama muukin koditon taikaotus. Kirja on suunnattu noin 7–10-vuotiaille, ja
sen runsaat kuvitukset on maalattu kokonaan digitaalisesti.
Tervetuloa tutustumaan Ritarimetsän Ritarilammen Ritarisaaren Ritarilinnan viisinkertaiseen pikkuritariin!
Laura Kopio: A Holy Superstar Gone Plastic. 3.5.–25.5.
B-Galleria
Aninkaistenkatu 5 L 5, 20100 Turku,
Avoinna: ti–pe 12-18, la–su 12-16
Laura Kopio käsittelee teoksissaan miestä näennäisen kristushahmon muodossa. Miehisyyttä, maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Alkuperäisenä ajatuksena on ollut kiinnostus Jeesukseen hahmona, mutta työn edetessä Kopio huomasi käsittelevänsä miehisyyttä myös laajemmin. Maalausten lähtökohtana olevat henkilöt saattavat olla tunnistettavia, mutta lopulta sillä ei ole merkitystä.
– Olen pyrkinyt tavoittamaan jokaisen hahmon kohdalla jotain inhimillistä. Jotain mikä usein jää ulkoisen statuksen, roolin ja kuoren varjoon. Aluksi tutkin internetistä löytyvää kiiltokuvamaista kristushahmoa ja monen mutkan kautta päädyin maalaamaan suurikokoisia, näennäisesti Jeesusta muistuttavia hahmoja. Minua kiinnostaa niin sanottu miehen rooli, se mikä yleisesti mielletään miehiseksi. Ihminen läpikäy elämänsä aikana usean roolin, onko sukupuolella lopulta merkitystä? Kopio kertoo.
Maalausten rinnalla, selkeänä mutta itsenäisenä osana kokonaisuutta on veistos: muovinen, ontto käsi. Sen merkitys on Kopiolle itselleen yhtä tyhjä ja samalla voimakkaan kantaaottava, kuin siunaavan käsi itse.
Minerva Martiskainen: Pudotetut. 7.5.–16.5.
Köysiteatterin Aula
Linnankatu 56, 20100 Turku (Sisäänkäynti Varvintorilta)
Avoinna: ma–pe 12–17
Okko Pöyliö: Novelleja. 9.5.–11.5.
Köysiratagalleria
Linnankatu 56, 20100 Turku, (Sisäänkäynti Varvintorilta)
Avoinna: pe 18–20, la–su 12–18
Nähtävillä myös:
7.6.–28.6.2014 Suomesta Galleria
Bülow Straße 90, 10783 Berlin, Germany
avoinna: ti–la 13.00–18.00
Novelleja
Okko Pöyliön näyttely koostuu neljästä tarinasta ja yhteensä 60 piirroksesta. Katsojaa ei päästetä helpolla, sillä ihmisten ennakkoluulot ovat puettuna inhorealistiseen piirrosjälkeen ja aiheena ovat mm. yksinäisyys sekä seksuaalinen väkivalta. Moraalisaarnan takana on kuitenkin humanistinen ote, ja teokset kannustavat lukijaansa pohtimaan omaa suhdettaan teemoihin.
”Novelleja”-näyttelyn teokset ovat keväällä 2014 esillä viikonlopun ajan Köysiratagalleriassa Turussa ja kesäkuun Suomesta Galleriassa Berliinissä, jossa Pöyliö pitää ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Saksassa.
- Suomesta galleria ei yleensä esittele opiskelijatöitä. Okko Pöyliön kohdalla teemme kuitenkin poikkeuksen. Pöyliön persoonallinen lähestymistapa yhdistettynä erinomaiseen tekniseen taitoon on poikkeuksellista nuorelle taiteilijalle, Kertoo Suomesta Gallerian tuottaja, Mirka Flander.
Pääaineenaan Pöyliö on opiskellut piirtämistä, mutta on opintojensa aikana tehnyt taidetta monipuolisesti katutaiteesta videotaiteeseen. Katutaiteessa Pöyliön teokset tasapainoilivat laillisuuden ja laittomuuden välillä. Nyt teoksissa tasapainoillaan ihmisten ennakkoluulojen ja moraalikysymysten äärellä. Piirtämisen koulutus näkyy vahvasti teknisessä piirrosjäljessä, ja nimitys ”sarjakuva” saattaakin olla hieman harhaanjohtava, sillä teokset eivät edusta visuaalisesti tai sisällöllisesti sarjakuvaa sen perinteisessä muodossa.
- Sarjakuvat ovat tunnetusti hyvä viihdemuoto. Minä teen sarjakuvia, joista ei tarvitse tulla hyvä olo, Pöyliö kuvailee teoksiaan.
Taiteilijalle merkittävänä piirteenä Pöyliö kokee uteliaisuuden ja kiinnostuksen maailmaa kohtaan. Taiteilijan ammatti tuntui hänelle luonnolliselta vaihtoehdolta, koska käsiteltäville aiheille ei ole rajoitteita. Tämä näkyy hyvin hänen teoksissaan, joiden aiheet eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa. Kokonaisuuden kannalta olennaista on se, kuinka niitä käsitellään.
- Periaatteessa mikä tahansa aihe on mahdollinen, kunhan keksin siihen sopivan näkökulman tai lähestymistavan. Pyrin välttämään suorien vastausten antamista ja jätän katsojalle tilaa tehdä omat johtopäätöksensä. Pidän aiheista jotka jättävät pitkäksi aikaa miettimään, että olenko minä oikea henkilö käsittelemään tätä kysymystä? Se on haaste ja tekee työskentelyn mielenkiintoiseksi. Jos vaadin katsojalta paljon, en myöskään päästä itseäni helpolla, vaan työhöni kuuluu jatkuva itsensä haastaminen, Pöyliö pohtii.
Jaakko Kahilaniemi: Tapiola. 15.5.–1.6.
Titanik-galleria
Itäinen Rantakatu 8, 20700 Turku
Avoinna: ti–pe 12–18, la–su 12–16
Juhana Lappalainen: Ihmisen Tarina. 28.5.–15.6.
Galleria Joella
Läntinen Rantakatu 21, 2100 Turku
avoinna: ma-pe 11–17, la 11–15, su 12–16
Laura Pihl: Genesins.-sarjakuva. 1.6. alkaen.
Kummajainen elämää etsimässä
Laura Pihlin opinnäytetyö-sarjakuva Genesins. on tarina maailmasta, jonka henkilöt ovat yhden tai useamman eläimen yhdistelmiä. Päähenkilö Siren on kissan, käärmeen ja kengurun sekasikiö, joka aloittaa uuden elämän onnistuneen laboratoriokokeen tuotoksena. Siren ei muista mitään ajasta ennen nykyistä tilaansa, mutta ympäröivä maailma ei ole unohtanut vaatia hintaa tästäkin elämästä. Ainekset seikkailuun ovat kasassa, kun hän päättää lähteä selvittämään asioita laboratorion turvallisten seinien ulkopuolelle.
Hellyttävistä eläinhahmoistaan huolimatta Pihlin Genesins. ei ole lasten sarjakuva. Sen maailmassa korostuvat ihmisyyden pimeimmät puolet kuten ahneus ja epäoikeudenmukaisuus. Lukija kohtaa ne Sirenin tottumattomasta näkökulmasta, jolloin tunne asioiden kärjistyneisyydestä ei ole yksipuolinen. Eläinhahmot eivät ole vahinko tai itseisarvo: ne ovat keino etäännyttää lukijaa, jolloin epämukavat asiat eivät tule liian lähelle. Kaikenkarvaisen ulkomuotonsa alla Genesins. on kertomus ihmisyydestä ja elämän monipuolisuudesta niin hyvässä kuin pahassa.
Kuvataiteilijaksi valmistuva Pihl kuvailee itseään ennen kaikkea tarinankertojaksi. Genesinsin idea on kulkenut mukana jo kauan ennen sarjakuvan varsinaista toteutusta. Tarve tekemiseen on ollut hyvinkin yksinkertainen: ”Loin sellaisen sarjakuvan ja tarinan, jollaisen olisin itse halunnut lukea, mutten ollut löytänyt.” Genesinsin nimestäkin voi päätellä, että se sisältää paljon Pihlin suosimaa symboliikkaa ja filosofista pohdintaa. Myös hahmoilla on kytköksiä taiteilijaan itseensä ja tämän muihin teoksiin.
Genesins. on ilmainen: sitä voi seurata ja lukea netissä sen omilla kotisivuilla. Yli 200-sivun mittaisesta ensimmäisestä osasta on valmiina vasta alle puolet, mutta Genesins. jatkuu vielä Pihlin arvioinnin ja valmistumisen jälkeenkin. Painettu versio ilmestynee syksyllä, jolloin koko ensimmäisen osan olisi tarkoitus valmistua.