Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 20.10.2023
Rakennusmestari (AMK)

Rakennusmestari (AMK)

Rakennusmestari (AMK) -koulutuksen tavoitteena on kouluttaa rakennusalalle motivoituneita, rakennusalan osaavia ja kustannustietoisia tulevia ammattilaisia.

Rakennusmestarin tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskellaan ammatillisia perusvalmiuksia työnjohtotehtäviä varten. Tehtävissä painottuvat etenkin ammatillinen perus- ja erityisosaaminen, taloudellinen ajattelu ja projektien kokonaishallinta.

Rakennusmestarikoulutuksen sisältö

Perusopinnot koostuvat mm. kieli- ja viestintäopinnoista, matemaattisista opinnoista sekä rakennustekniikan perusopinnoista. Ammattiopinnoissa keskitytään tuotannon ohjaukseen ja -johtamiseen sekä työmaatoteutukseen.

Opinnoissa korostuvat rakennustekniikan ohella myös esimiestoiminta ja johtaminen. Harjoittelu ja projektityöt toteutetaan yhteistyössä alan yritysten kanssa. Harjoittelu on pääsääntöisesti työnjohtoharjoittelua toisesta opiskeluvuodesta alkaen.

Koulutuksessa on huomioitu rakennusalan pätevyysvaatimukset Ympäristöministeriön ohjeen YM4/601/2015 12.3.2015 mukaisesti.

Tutustu:

Hae yhteishaussa

Voit hakea koulutukseen korkeakoulujen yhteishaussa. Seuraava yhteishaku koulutukseen on:

kevään yhteishaku 13. – 27.3.2024 klo 15.00

Hakeminen tapahtuu Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. tarkempaa tietoa koulutuksesta sekä hakulomakkeen.

Yhteishaussa opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai AMK-valintakokeen perusteella. Rakennusmestarikoulutuksessa pisteitä saa lisäksi työkokemuksesta. Opiskelijavalinnat -sivulta löydät lisätietoa valintatavoista. 

Hae polkuopintoihin

Voit hakeutua opiskelemaan myös avoimen AMK:n väylän kautta suorittamalla ensin opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Avoimen AMK:n polkuopinnoissa opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot yhdessä tutkinto-opiskelijaryhmän kanssa. Kun olet suorittanut riittävän määrän opintopisteitä polkuopinnoissa, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen AMK:n väylähaussa ja jatkaa opintojasi keskeytyksettä saman ryhmän kanssa. Opiskelu avoimessa AMK:ssa on maksullista.

Seuraava haku koulutuksen polkuopintoihin on 

  • kesän polkuopintojen haku heinä-elokuussa 2024

Polkuopintoihin haetaan Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. lisätietoa polkuopintojen sisällöstä sekä hakulomakkeen. 

Suomenkielisten polkuopintojen hakijoilta, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi, edellytetään todistusta kielitaidosta. Katso tarkemmat ohjeet kielitaidon todistamisesta polkuopintohaussa.