|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 8.9.2010 KIRJASTO VUONNA 2009Laadun vuosiTurun AMK:ssa valmistauduttiin koko alkuvuosi 2009 Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) auditoitointiin, joten myös kirjastossa viimeisteltiin kirjaston 10 prosessia, jotka sitten Turun ammattikorkeakoulun rehtori vahvisti päätöksellään. Laadunvarmistusjärjestelmän auditointivierailu Turun AMK:ssa järjestettiin 28. - 30.10.2009 ja auditointihaastatteluihin pääsi osallistumaan kolme kirjastolaista. Lisäksi viimeisen päivän jokerikohteena oli kampuskävely, jonka aikana auditointiryhmä vieraili myös kirjastoyksikössä tutustumassa neuvontapalveluihin. Turun AMK läpäisi auditoinnin hyväksytysti ja auditointiraportti on luettavissa verkossa. Auditointiraportissa todettiin, että haastattelujen perusteella kirjaston palvelut näyttäisivät toimivan asiakkaiden näkökulmasta riittävän hyvin, joskin aukioloajoista saatiin kriittistä palautetta. Laadunvarmistuksen näkökulmasta hajautetut palvelut ovat positiivisten näkökohtien vastapainoksi taloudellinen haaste, mikä lienee selitys myös aukioloaikojen rajoittamiseen. Kirjasto nousi positiivisena poikkeuksena esille palautetiedon systemaattisuudessa ja tuotetun tiedon hyödyntämisessä, sillä palautetiedolla on ollut selkeästi vaikutusta toimintojen kehittämiseen. Audintointiraportissa todettiin myös, että vaikea taloudellinen tilanne kuitenkin hankaloittaa palvelujen kehittämistä. Kirjaston osalta huomioitiin loppuraportti kirjaston kehittämishankkeesta, joka voisi toimia malleina myös tutkimusprojekteille. Mentiin MessiinTurun AMK:ssa otettiin käyttöön Messi-intranet-järjestelmä. Messi korvasi kaupungin henkilöstölle tarjoaman intranetin ja opiskelijoille tarjottiin vihdoin myös intranet. Messin kirjaston palveluista tiedottava kokonaisuus koostui vuoden 2009 lopussa yli 50 sivusta tai tiedostosta. Kirjaston Messin perustana toimivat kirjaston laatujärjestelmän prosessit. Kirjat kilpailutukseenVuoteen 2009 asti Turun AMK hyödynsi sekä lehtien että kirjojen hankinnan osalta Turun kaupunginkirjaston kilpailutusta, mutta uutta kierrosta valmisteltaessa kävi ilmi, että ammattikorkeakoulun oma kirjojen kilpailutus olisi paras vaihtoehto. Eväitä kilpailutuksen valmisteluun oli jo saatu lehtien kilpailutuksen valmistelulla keväällä, ja kirjahankintojen erilliskilpailutus toteutettiin loppuvuonna 2009. Theseus tutuksiTheseus-verkkokirjasto on ammattikorkeakoulujen tietokanta, jossa on vapaasti luettavissa ammattikorkeakouluissa valmistuneita opinnäytetöitä ja ammattikorkeakoulujen julkaisuja elektronisessa muodossa. Kirjaston projektin Open Access toiminnan laajentaminen projektin tavoitteena oli Turun AMK:n sähköisten tietovarantojen kuten opinnäytetöiden ja julkaisujen opetuskäytön lisääminen ja kehittäminen sekä tietovarantojen saatavuuden, käytettävyyden ja ulkoisen näkyvyyden lisääminen. Edellisvuoden projektin tuloksena käyttöönotettua ammattikorkeakoulujen yhteistä Theseus verkkokirjastoa haluttiin tehdä tutuksi niin opiskelijoille kuin opettajille: Pyrkimyksenä oli, että Turun AMK:n opinnäytetöitä tallennettaisiin valtakunnalliseen Theseus verkkokirjastoon mahdollisimman paljon. Turun AMK:n opiskelijoiden ja opettajien kannalta Theseuksen käyttöönotto tarkoitti, että opinnäytetyön luovutuksen saattoi tehdä joko entiseen tapaan paperisena nidottuna kirjastoon tai elektronisessa muodossa Theseus-verkkokirjastoon, jolloin se oli kenen tahansa luettavana. Tiedot kaikista opinnäytetöistä löytyvät Turun AMK:n Aura-kokoelmatietokannasta. Projektissa laadittiin myös perusteelliset ohjeistukset sekä opinnäytetyön tekijöille että ohjaajille opinnäytetyön luovutusprosessista. Ohjeet ja muokatut prosessikuvaukset tallennettiin Turun AMK:n Messi-intranetiin. Projektin tuloksena Theseus-verkkokirjastoon oli tallennettu vuoden 2009 loppuun mennessä jo 141 Turun AMK:ssa valmistunutta opinnäytetyötä. LisätietoaSivua viimeksi päivitetty 8.9.2010 10:38 ja sivu on julkaistu 8.9.2010 10:39 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

