Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

1.3.2011

"Kulttuurin luomisvoima on myös osa yliopistoyhteisöä"

Turun yliopiston 91. vuosijuhlassa muistettiin kulttuuripääkaupunkivuoden yhteistyötä sekä määriteltiin yliopiston asemaa sekä tutkimukseen että opetukseen orientoituneena tiedeyliopistona. 

- Turun yliopiston paikka suomalaisessa yliopistojärjestelmässä on selvä. Sen tulee olla entistäkin monialaisempi, kansainvälisesti merkittävä tutkimusyliopisto, linjasi Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen tervehdyssanoissaan yliopiston 91. vuosijuhlissa maanantaina  

Virtanen viittasi tuoreeseen raporttiin tutkimuksen tuottavuuden kehityksestä Suomen yliopistoissa. Raportin mukaan Turun yliopisto on kansainvälisessä tietokannassa selvästi toiseksi suurin julkaisija. Samalla se on rehtorin mukaan kansallisessa kustannusvertailussa kuitenkin myös opetukseen orientoitunut tiedeyliopisto. 

Tiede esillä kulttuuripääkaupungissa

Tämänvuotisen vuosijuhlapuheen pitäjä, kulttuurimaantieteen professori Harri Andersson käsitteli puheessaan kulttuuripääkaupunkivuoden sloganille "kulttuuri tekee hyvää" ajankohtaista teemaa, kulttuurin ja hyvinvoinnin suhdetta. 

- Kulttuurin luomisvoima on myös osa yliopistoyhteisöä ja sen tieteellistä toimintaa, Andersson sanoi, ja korosti myös kaupungin ja tiedeyhteisön yhteistyötä kulttuuripääkaupunkivuonna. 

Anderssonin mukaan tieteellinen tutkimustoiminta on Turussa esillä laajemmin verrattuna aikaisempiin Euroopan kulttuuripääkaupunkeihin. 

Lue lisää:

 


Sivua viimeksi päivitetty 1.3.2011 12:10 ja sivu on julkaistu 1.3.2011 12:11

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi