Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

28.3.2011

Kaupunginhallituksen päätöksiä

Turun kaupunginhallitus kokoontui 28.3. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:

Seudullisen energiaratkaisun valmisteluvaihe

Turku Energia on pyytänyt ennakkonäkemystä Turun seudulle suunnitellusta energiaratkaisusta. Kaupunginhallituksen konsernijaosto on siirtänyt asian sen merkittävyyden vuoksi kaupunginhallitukselle.Kaupunginhallitus on saanut 28 valtuutetun allekirjoittaman pyynnön saada asia valtuuston käsiteltäväksi.

Konsernijaoston käsittelyn jälkeen asiaa on valmisteltu kaupunginjohtajan johdolla yhteistyössä Turku Energian johdon kanssa. Valmistelussa on käynnistetty selvitysten laatiminen vaihtoehtoisista malleista seudullisessa energiaratkaisussa. Mallinnusten arvioiminen eri polttoainevaihtoehtojen ja ympäristövaikutusten osalta on edelleen käynnissä. Lisäksi voimalaitosten arvonmäärityksestä laaditaan parhaillaan lisäselvityksiä.

Fortumin kanssa on jatkettu neuvotteluja muun muassa omistusosuuden muuttamisesta siten, että Fortumille ei muodostu enemmistöomistusta. Myös voimalaitosten mahdollisista vuokrajärjestelyistä on neuvoteltu.

Kaupunginhallitus päätti, että asian valmisteluvaihe viedään tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Lisäksi valtuustolle esitetään, että kaupunginhallituksen valmistelu on valtuuston tekemien strategisten linjausten mukaista.

Ehdotus hyväksyttiin äänin 10-3. Käsittelyn aikana Hihnala (Sarlund) esitti, että ehdotuksen toinen kappale jätetään pois (kaupunginhallituksen valmistelu on valtuuston tekemien strategisten linjausten mukaista).

Äänestyksessä listaehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Lundahn, Elo, Rinne, Artesola, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Vierimaa, Leppä ja Palonheimo. Hihnalan ehdotuksen puolesta äänestivät lisäksi Sarlund ja Laaksonen.

Itämerihaasteen toimenpideohjelman täydentäminen

Turun kaupunki on allekirjoittanut 2007 Itämerihaasteen yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.  Tällä hetkellä haasteen vastaanottaneita tahoja on Suomessa ja muissa Itämeren maissa yhteensä jo yli 170 kpl.

Haasteeseen liittyvää toimenpideohjelmaa esitetään päivitettäväksi öljyntorjuntatoimenpiteiden osalta. Tavoitteena on rakentaa öljyntorjuntavarikko Pansioon, aloittaa Saaristomerellä öljyntorjunnan valmiuspulttauksien ja rantapuhdistusjärjestelmän suunnittelu sekä lisätä ölyvahinkojen torjunnan koulutusta.

Toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat runsas kolme miljoonaa euroa, josta valmiustelakan osuus on noin puolet.

Kaupunginhallitus hyväksyi toimenpideohjelman täydentämisen. Päätökset investoinneista tehdään hankesuunnitteluohjeiden mukaisesti.

Kirjallinen kysymys asumisen ja työllistävän elinkeinoelämän kustannusten nousun hillitsemiseksi

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen koskien asumisen ja työllistävän elinkeinoelämän kustannusten nousun hillitsemistä Turussa. Kysymyksen johdosta on pyydetty selvitykset Turku Energialta, Turun Seudun Jätehuolto -yhtiöltä, Vesiliikelaitokselta ja keskushallinnon talouden vastuualueelta.

Vastausten yhteenvetona todetaan, että vaihtoehtona yhtiöiden ja liikelaitosten tuloutukselle ovat joko kunnallisveron nostaminen tai velanoton lisääminen. Valtuusto päättää tuloutuksen tasosta talousarvion yhteydessä, eivätkä veroratkaisut kuulu kaupunginhallituksen toimivaltaan.

Käsittelyn aikana Elo (Rinne) teki seuraavan lisäysehdotuksen:

"Lisäksi kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle selvityksen missä määrin asumiskustannuksiin vaikuttavat kunnan omat päätökset ja missä määrin valtion päätökset.

Kaupunginhallitus toteaa, että se tulee kiinnittämään valtiovallan huomiota energiaverojen korotusten vaikutuksesta muun muassa asumiskustannuksiin.

Kaupunginhallitus tulee seuraavan talousarvion valmistelussa selvittämään asumiskustannuksiin vaikuttavat tekijät." 

Listaehdotus hyväksyttiin äänin 7-6. Elon tekemän lisäysehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Lundahn, Rinne, Artesola ja Hihnala. Listaesityksen puolesta äänestivät von Frenckell-Ramberg, Laaksonen, Manni, Leppä, Laaksonen, Sarlund ja Arve.

Eroaminen European Cities Against Drugs –järjestöstä

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki eroaa European Cities Against Drugs -järjestöstä. Osallistuminen toimintaan on ollut vähäistä eikä jäsenyydestä arvioida olevan lisäarvoa tai suoraa hyötyä huume- tai päihdetyöhön Turussa. Kansainväliselle yhteistyölle nähdään olevan myös vaihtoehtoisia verkostoja kuten Euroopan Neuvoston alainen ExassNet -päihdeverkosto.

Asunto Oy Sairashuoneenkatu 8 puutalon suojelemista koskeva asia

Kaupunginhallitus päätti, että osoitteessa Sairashuoneenkatu 8 sijaitsevan tontin asemakaavaa muutetaan ja tontti asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti rakennuskieltoon. Tontin omistaja on anonut lupaa tontin sisäpihalla olevan puutalon purkamiseen. Asemakaavatoimisto ei ole puoltanut anomusta.

Tontilla sijaitsee vuonna 1928 valmistunut A. Nyströmin suunnittelema jugendtyylinen asuinkerrostalo ja pihalla puinen asuintalo vuodelta 1831.

Seudullisen rakennusvalvonnan selvitystyön valmistelu

Kaupunginhallitus päätti, että Turku osallistuu seudullisen rakennusvalvontayhteistyön jatkovalmisteluun.

Jatkovalmistelussa selvitetään muun muassa yhteistyön eri muodot, toimintojen tuotantotavat, palvelustrategia organisaatio ja ratkaisuvallat. Samalla tehdään eri vaihtoehtojen kustannusvertailua.

Turun edustajiksi työryhmään nimettiin rakennustarkastaja Reima Ojala ja rakennuslakimies Harri Lehtinen.

---

Kaupunginhallituksen ja –valtuuston esityslistat löytyvät osoitteesta www.turku.fi/esityslistat


Sivua viimeksi päivitetty 28.3.2011 17:44 ja sivu on julkaistu 28.3.2011 18:04

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi