Ensimmäinen suomalainen palautusjuoma urheilukoirilleElintarviketekniikan kolmannen vuoden opiskelija Katja Honkasalo suunnitteli yritykselle opinnäytetyönään ensimmäisen suomalaisen koirien palautusjuoman. Hän myös valmisti tuotteen pilottierät AMK:n laboratoriossa. Hanketta rahoitti ELY-keskus. Tuotekehityksessä Katja teki yhteistyötä eläinlääkäri (ELT Minna Leppänen) ja AMK:n elintarviketekniikan asiantuntijan (FT Jukka Kaitaranta) kanssa. Toukokuussa yhteistyön tulos julkistetaan, kun tuotteen tilannut yritys tuo markkinoille ensimmäisen suomalaisen palautusjuoman, FitDog Recoveryn. Urheilukoira tarvitsee omat eväätUrheilujuomat, palautusjuomat ja energia- ja proteiinipatukat ovat urheilijoiden keskuudessa tunnettuja ja paljon käytettyjä tuotteita. Niitä käytetään korvaamaan tavallista ruokaa esimerkiksi harjoittelun aikana tai palautumisen yhteydessä. Myös työ- ja urheilukoirilla (mm. agilitykoirat, palveluskoirat, metsästyskoirat, valjakkokoirat) on tarvetta erilaisille energia-, nesteytys- ja palautustuotteille. Ihmisille tai hevosille suunnatut tuotteet eivät sovellu koirille, joilla on oma, erityinen fysiologiansa. Koira hikoilee liikuntasuorituksen aikana vain vähän tassuistaan eikä siis menetä ihmiseen verrattuna yhtä paljon suoloja hien mukana. Ihmisille kehitetyissä energia- ja palautusvalmisteissa on koiralle liikaa suoloja. Suomessa koirien energia- ja palautustuotteita ei juurikaan ole tarjolla ja harrastajat ovat joutuneet tyytymään vaihtoehtoisiin tuotteisiin, kuten koirien sairaustilojen hoitoon tarkoitettuihin elektrolyyttijauheisiin. Laadukkaita tuotteita koirien tarpeisiinFitDog Finland Oy on vuonna 2012 perustettu yritys, joka keskittyy työ- ja urheilukoirien lisäravinteisiin. Yrityksen missiona on kehittää laadukkaita suomalaisia energia-, nesteytys- ja palautustuotteita aktiivisten koirien harjoittelun ja kilpailujen tueksi. FitDogin liikeidea sai alkunsa yrityksen perustajan KTT Laura Heinosen omien koirien tarpeista. Heinosen metsästyskoirat juoksevat syksyisin parhaimmillaan useita kymmeniä kilometrejä päivässä. Päivän aikana ihmisten jaksaminen varmistetaan mm. energiapatukoiden avulla, mutta koirien tarpeisiin ei ole ollut sopivia tuotteita tarjolla. Tästä lähti idea kehittää laadukkaita kotimaisia tuotteita koirien tarpeisiin. FitDog Recoveryn -palautusjuoman jälkeen yhteistyö AMK:n kanssa jatkuu koirien energiapalojen ja nesteytysjuoman kehittämiseksi. 
|