|
|||||||||||
|
Sisältö
KaavoitusKaavoitus on suunnittelua siitä mihin tarkoitukseen ja miten maa-alueita kaupungissa käytetään. Kaavoitusta säätelevät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) ja asetus (MRA). Kaavatasoja on kolme: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Yleispiirteisempi kaava on ohjeena yksityiskohtaisempia kaavoja laadittaessa. Kaavoituksen keinoin varataan alueita monia yleisesti ottaen miellyttäviksi koettuja tarpeita kuten asumista, palveluja tai esimerkiksi uimarantoja ja ulkoilua varten. Samalla kaavoituksessa tulee aluevaraukset kuitenkin osoittaa myös joillekin ympäristövaikutuksiltaan ikävämpinä pidetyille tarpeille kuten jätehuollolle, liikenneväylille, autopaikoitukselle, voimalaitoksille ja teollisuudelle. Yleiseurooppalainen ajatus on, että maankäytön suunnittelu kuuluu asioihin, joista sovitaan yhteisesti. Se on katsottu keinoksi varmistaa tarkoituksenmukaisen ja kestävän yhdyskuntarakenteen syntyminen. Kaavoitustyön aikana tuodaan esiin kulloiseenkin kaavaan liittyvät perustiedot, mielipiteet ja arvot sekä kaavan arvioidut vaikutukset. Hyvin usein työssä tulee eteen intressien ristiriitatilanteita. Tällöin erilaiset näkökulmat hyvine ja huonoine ominaisuuksineen esitellään päätöksentekijöille, jotka viime kädessä tekevät ratkaisun. Kaavoitus, kuten suunnittelu yleensäkin on ensisijaisesti valintoja.
suomenkielinen versio | svensk version | english version Sivua viimeksi päivitetty 3.1.2012 14:22 ja sivu on julkaistu 9.3.2007 15:33 Aiheeseen liittyen
|
Muut nostot
|
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
