|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 13.11.2008 Opiskelijat aktivoituivat kiitettävällä tavalla kuntavaalien alla 007 - lupa vaikuttaa
Turkulaiset opiskelijat ja nuoret kaupunginvaltuutetut vaihtoivat näkemyksiään kaupungin järjestämässä epävirallisessa tilaisuudessa torstaina 13.11.2008. Apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammen kokoon kutsuma tapaaminen järjestettiin epätyypillisesti elokuvateatterin tunnelmallisessa miljöössä. - Opiskelijat aktivoituivat kiitettävällä tavalla kuntavaalien alla Ryhmä 30 000 puitteissa. Lisäksi vuodenvaihteen jälkeen työnsä aloittaa joukko nuoria ja osin uusia kaupunginvaltuutettuja. Mielestäni vapaamuotoinen tilaisuus antaa opiskelijoille hyvän mahdollisuudet esittää näkemyksiä ja toiveita uutta valtuustokautta ajatellen, pohtii Hirvilammi. - On hienoa, että kaupunki huomioi opiskelijat tällä tavalla. On ensiarvoisen tärkeätä, että mielipiteiden vaihto on avointa, ja opiskelijoiden ääntä halutaan myös kuunnella, kiittelee Åbo Akademis studentkårin puheenjohtaja Silja Borgarsdottir-Sandelin. Mikä Ryhmä 30 000?Turun opiskelija- ja ylioppilaskuntien kuntakampanja Ryhmä 30 000 nosti opiskelijoiden vaaliteemoiksi liikenteen, työllistymisen, tapahtumat ja asumisen. Tavoitteiden julkituomisen lisäksi ryhmän tarkoitus on muistuttaa ehdokkaita ja kaupungin johtoa siitä, että Turussa tosiaan opiskelee yli 30 000 henkilöä. - Työllistyminen on kantava teema. On opiskelijoiden, korkeakoulujen sekä kaupungin etu, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus löytää työtä ja asettua Turkuun opintojen jälkeen. Työpaikkojen lisäksi kaupungin työharjoittelupaikkojen lisääminen sekä harjoittelumäärärahojen täysimääräinen käyttö ovat huomioitavia asioita, painottaa Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) puheenjohtaja Laura Heinonen. Itsekin opiskelijajärjestötaustan omaava apulaiskaupunginjohtaja Hirvilammi on samoilla linjoilla. - Olen osaltani pyrkinyt tiivistämään keskustelua opiskelijoiden, korkeakoulujen ja kaupungin kesken heti Turkuun tulemisestani alkaen. Merkittävän opiskelijakaupungin on tärkeätä myös huomioida opiskelijoitaan. Samalla voimme aikaansaada positiivista pörinää. Teksti ja kuva: Mikko Pakarinen Sivua viimeksi päivitetty 13.11.2008 20:53 ja sivu on julkaistu 13.11.2008 20:52 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

