|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 29.3.2012 Kakolanmäellä kaadetaan puita 2.4. alkaenKakolanmäen Linnankadun puoleiselta rinteeltä, ns. Serpentiinin alueelta, poistetaan yli 50 huonokuntoista puuta. Serpentiinin alueen yli 230 puulle tehdyn kuntokartoituksen perusteella osan puista todettiin olevan niin huonokuntoisia ja pitkälle lahonneita, että ne on poistettava turvallisuussyistä. Poistettavat puut ovat vaahteroita, jalavia ja saarnia. Puiden kuntokartoitus ja poisto liittyvät meneillään olevaan Kakolanmäen rakennushankkeeseen. Uusia puita tullaan istuttamaan yleissuunnitelman mukaisesti Serpentiinin alueelle osana koko puiston kunnostamista. Puiston rakentamien etenee vaiheittain Kakolanmäen rakennushankkeen etenemisen mukana. Lähivuosina tullaan kunnostamaan Serpentiinitie sekä siihen liittyvät muurit ja portaat. Serpentiinitielle toteutetaan lisäksi valaistus. Kakolanmäen puusto käydään kokonaisuudessaan läpi alueen rakennusurakan yhteydessä. Puusto tullaan uudistamaan niin, että alue on turvallinen myös puuston osalta. Puista on myös teetetty tarkistukset mahdollisten suojeltavien hyönteisten suhteen. Tällaisia ei kuitenkaan tarkistuksessa löytynyt. Poistettujen puiden käyttökelpoinen puutavara hyödynnetään Turun Ammattikorkeakoulussa. Lisätietoa puiden kaadosta: Lisätietoa Kakolanmäen rakennushankkeesta: Serpentiinin alue kartalla
Sivua viimeksi päivitetty 29.3.2012 8:49 ja sivu on julkaistu 29.3.2012 8:50 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

