Sivu päivitetty 10.6.2016

#Rockhuussi loi hämmennystä

Turun AMK:n opiskelijat esittelivät tänään #rockhuussia Turun kauppatorilla. Torin laidalle tuotu vessa loi useimpien ohikulkijoiden keskuudessa hämmennystä, mutta uskaltautui muutama utelias kuitenkin istahtamaan pöntölle.

Turun AMK tekee jälleen yhteistyötä heinäkuussa järjestettävän Ruisrock-festivaalin kanssa. Yhteistyöhön kuuluu eri alojen opiskelijoiden toteuttamia projekteja, joista yksi on festivaalin ympäristöohjelmaan liittyvä #rockhuussi. Kyse on festivaalialueelle tuotavasta lasiseinäisestä kuivakäymälästä, jonka tarkoituksena on kuvastaa kehitysmaiden saniteettioloja. 

– Köyhimmissä maissa vessat ovat vain reikiä maassa, eikä silloin ole minkäänlaista yksityisyyttä. Ruisrockiin tulevan kuivakäymälän seinät ovat lasia, joten sieltä näkee suoraan ulos. Ulkoa ei tietenkään näe sisälle. 50 000 ihmisen edessä saa kuitenkin fiiliksen siitä, miltä voi tuntua olla pöntöllä kehitysmaassa, resurssitehokas liiketoiminta -tutkimusryhmän vetäjä ja #rockhuussin toteuttavan opiskelijaryhmän ohjaaja Piia Nurmi kertoo.

Tänään Turun kauppatorilla nähtiin vasta #rockhuussin esiaste, koska varsinainen festareille tuleva kuivakäymälä ei ole vielä valmis. Muutama uskalias ohikulkija innostui kuitenkin istahtamaan kauppatorin laidalle tuodulle pytylle. Katso yhden testaajan kuvaama video Instagramista: https://www.instagram.com/p/BGMOmRPh0Kn/

Rockhuussi_kauppatori2.jpg
Tänään kauppatorilla nähtiin vasta oikean #rockhuussin esiaste.

#Rockhuussin ohella Turun AMK:n opiskelijat ovat mukana toteuttamassa Ruisrockin ympäristöohjelmaa muun muassa monivuotisten kierrätyskalusteiden ja roskien hyötykäytön osalta. Lisäksi opiskelijatyönä syntyy muun muassa Ruisrockin ensimmäinen kuluttajatutkimus, alueohjelman esityksiä ja tapahtumaan liittyvää markkinointia.

Lue lisää: