Sivu päivitetty 8.9.2016

Ensimmäiset kutsutut TUAS Fellow -asiantuntijat aloittavat

Torstaina 8.9. klo 12 avattiin ICT-Cityssä uusi lukuvuosi 2016–2017. Syksyn avajaistilaisuudessa kerrottiin uudesta TUAS Fellow -asiantuntijajärjestelmästä, esiteltiin vieraille ammattikorkeakoulun eri toimintoja, ja palkittiin vuoden ansioituneita amkilaisia. Avajaisten teemana oli tänä vuonna yrittäjyys.

Juhlan avasi rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

– Olemme edenneet innostavana yhteisönä vauhdilla Excellence in Action -strategiamme määrittelemään suuntaan: koulutusmallimme Innopedan käyttö laajenee jatkuvasti, teknillinen innovaatiokorkeakoulu on jo alkanut hahmottua ja hyvinvointi kehittyy laajalla rintamalla. Tämän porukan kanssa on ilo tehdä merkityksellistä työtä, sanoi rehtori Taatila avajaispuheessaan.

Opiskelijakunta TUOn hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kiviranta toi opiskelijoiden terveiset uuteen lukuvuoteen.

– Ammattikorkeakoulumme tärkein voimavara ja kehityksen lähde ovat muodostamamme yhteisö, joka jatkuvasti ottaa toiminnassa harppauksia eteenpäin ja samalla rohkeasti tutkailee uusia ulottuvuuksia Turun ammattikorkeakoululle, Kiviranta totesi.

AMK:n hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen painotti puheessaan puolestaan Kupittaan alueen merkitystä innostavana ja kehittyvänä ympäristönä, joka luo kohtaamisia korkeakoulun ja yritysten välille.

Yrittäjyyden Uudistaja –palkinnon sai Osuuskunta Droppi

Näytä lisää

Juhlassa julkistettiin ”Ammattikorkeakoulu yritysten palveluksessa” -teos, ja Varsinais-Suomen Yrittäjät palkitsivat Yrittäjyyden Uudistajan. Palkinnon sai Osuuskunta Droppi, jonka muodostavat 12 nuorta opiskelijaa eli tiimiyrittäjää Turun AMK:n BisnesAkatemiassa. 

– Turun ammattikorkeakoulussa yrittäjyys ja yrittäjämäinen asenne on otettu vahvasti mukaan opetukseen, kiitteli Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Osuuskunta Droppi on hieno esimerkki siitä, miten tämän työ tuottaa tulosta. Varsinais-Suomen Yrittäjät haluaa olla vuosittaisella palkinnolla kannustamassa työn jatkumiseen. Turun ammattikorkeakoulu on Varsinais-Suomen Yrittäjien merkittävä kumppani, vakuutti toimitusjohtaja Munter. 

Turun AMK:n ensimmäiset TUAS Fellows nimitettiin

Näytä lisää

Tilaisuudessa esiteltiin uusi AMK:n asiantuntijajärjestelmä TUAS Fellow. Järjestelmä on ensimmäinen laatuaan Suomen ammattikorkeakouluissa, ja mukaan kutsuttavat TUAS Fellow -asiantuntijat ovat jäseninä viisi tulevaa vuotta.

TUAS Fellows:

Associate Dean Carola Boehm, kuvataiteilija Jan-Erik Andersson, päätoimittaja Riitta Monto, toimitusjohtaja Maija Palonheimo, Reseach Team Leader, PhD Margaret Nelson, Principal Lecturer and Entrepreneur Ander Ferran, Professor Gilbert Silvius, ent. toimitusjohtaja ja emeritus Henri Wibom, järjestöasiantuntija Päivi Ovaskainen, hallintoylihoitaja Päivi Nygren, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta, Professor Joca Zurc ja kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Tilaisuudessa olivat hienosti esillä myös korkeakoulun opiskelijat. ICT-Cityssä sai tutustua BisnesAkatemiaan ja mm. osuuskuntiin Droppi ja Tekym.

Yleisö sai myös ottaa kantaa vuonna 2019 avattavan uuden kampuksen suunnitteluun ja sai lisätietoja turkulaisten korkeakoulujen yhteisistä liikuntapalveluista.

Lisää palkintoja: Vuoden 2016 amkilaisiksi on valittu

Näytä lisää

•                         Vuoden opiskelija: Lotta Lybeck (Journalismi)

•                         Into-palkinto, opiskelijat: Petra Sundell (Media-ala)

•                         Into-palkinto, henkilökunta: Miia Nokka (Opiskelijapalvelut)

•                         Tarmo-palkinto: NTUTAS14 (Tuotantotalouden opiskelijaryhmä)

•                         Vuoden alumni: Mikko Hietala, insinööri (AMK), Leipomo MBakery

 

Vuoden opettaja -maininnan sai erityisen inspiroiva opettaja, joka on saanut opinnot maistumaan. Opiskelijoilta tämän kannustavan maininnan saaneet kolme opettajaa olivat:

  • Lehtori Anja Kuukasjärvi (sosiaaliala), tuntiopettaja Anu Ojaranta (kirjasto- ja tietopalveluala) ja lehtori Pirjo Oksanen (rakentaminen, ympäristö ja energia).