Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 2.2.2017

Tekstiilikierrätysidea voitti Bastun haastekilpailun

Turun AMK:n ja Turun yliopiston opiskelijoista koostuvan tiimin tekstiilien kierrätykseen liittyvä idea saavutti voiton yrityskehittämö Bastun haastekilpailussa. Idea perustuu jätetekstiilien hyödyntämiseen sienten kasvualustana ja nahan tuottamiseen.

Bastu-verkoston haastekilpailun voittaja valittiin 31.1.2017. Kilpailun raati valitsi voittajan viiden finalistin joukosta, jotka pitchasivat ideansa yleisölle ja tuomaristolle.

Haastekilpailussa haettiin kuudennen aallon talouden tuotteiden ja palveluiden sekä niiden yhdistelmien kehittymistä tukevia ratkaisuja.

Kilpailun voittaneen TeMu Fabricsin idea perustuu jätetekstiilien hyödyntämiseen sienten kasvualustana ja nahan tuottamiseen. Tiimiin kuuluvat Mira Valkjärvi, Qing Cao, Tytti Salminen ja Julius Alisaari. Valkjärvi ja Cao ovat Turun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoita, Salminen ja Alisaari opiskelevat Turun ammattikorkeakoulussa.

Aiemmin tiimi saavutti menestystä myös Slush-tapahtuman yhteydessä  järjestetyssä Reboot Finland Pitching Awards -kilpailussa.

Raati kehui perusteluissaan TeMu Fabrics -tiimin pitchausta, joka kertoi innovaation taustat ja mahdollisuudet sekä sen, mihin ympäristöön ideaa suunnitellaan. Lisäksi raati arvosti tiimin kansainvälisyyttä ja moniosaavuutta.

‒TeMu Fabrics -tiimin idea on rohkea ja tuore ajatus tunkeutua globaaleille markkinoille perustuen täydellisesti kiertotalouteen siitä asti, mistä materiaali tulee, miten sitä jalostetaan ja mitä sen käytöllä korvataan. Halusimme myös palkita nuorta tiimiä rohkeudesta tietäen, että esitetty konsepti tulee vaatimaan vielä paljon työtä, lisäosaamista ja rahaa lyödäkseen läpi markkinoilla, raati totesi perusteluissaan.

Tiimi saa 15 000 euron rahapalkinnon ja Bastu-verkoston tuen ideansa edelleen kehittämiseen. Palkintosummasta Liedon Säästöpankki lahjoitti 10 000 euroa.

Raatiin kuuluivat yhteyspäällikkö Tiina Jaatinen Turun kauppakamarista, asiantuntija Laura Järvinen Sitrasta, toimitusjohtaja Jussi Hakala Liedon Säästöpankista, toimitusjohtaja Timo Ketonen Aboa Advestistä, toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen Turku Science Parkista ja professori Markku Wilenius Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Bastu-verkoston koordinaattori Keijo Koskinen toimi raadin sihteerinä.