Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 16.2.2017

Saako Viguriväntti ystäviä?

Suomi on toinen kotimaa yhä useammalle virolaiselle lapsiperheelle. Millaista on asua uudessa kotimaassa? Mitä tehdä jos koti-ikävä iskee? Turun ammattikorkeakoulun koordinoima REGI-projekti julkaisi virolaisille perheille suunnatun Viguriväntin kaksi kotimaata -kirjan.

Työperäinen maahanmuutto Virosta Suomeen on lisääntynyt nopeasti viime vuosina. Muuttoliike tuo mukanaan erilaisia sosiaalisia ja inhimillisiä haasteita kuten yksinäisyyttä, tuen ja oikeanlaisen tiedon puutetta sekä oman kulttuuri-identiteetin katoamista. Viguriväntin kaksi kotimaata -kirja on tehty näiden haasteiden käsittelyn tueksi.

– Kirjan avulla virolaiset lapset voivat tutustua uuteen kotikaupunkiinsa Turkuun ja yhdessä vanhempien kanssa pohtia suhdetta kotimaahan, äidinkieleen ja kulttuuriin, kertoo kirjan toimituskunnassa mukana ollut Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toiminnanjohtaja Kirsi Äyräs

Virolais-suomalaista yhteistyötä

Kirja perustuu Suomessa asuvan virolaisen Ülle Priksin luomaan Viguriväntin hahmoon.

– Kirjan päähenkilö Viguriväntti-hahmo syntyi sattumalta lankakerästä. Kirjasta löytyy selkeät ohjeet miten pystyy tekemään Viguriväntin, jonka kanssa voi jatkaa omia seikkailuja, kertoo hahmon äiti Ülle Priks.

Tärkeässä osassa ovat myös kaupungit, Turku ja Rakvere. Viguriväntin tarinan ovat kirjoittaneet Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat Kati Aalto ja Joanna Airiskallio. Piirroskuvituksen on tehnyt Marje Õunapuu.

– Tutustuimme kirjaa tehdessämme olemassa olevaan tietoon ja lisäksi kokosimme virolaisten lasten kokemuksia ja ajatuksia esimerkiksi haastattelemalla heitä useissa tilaisuuksissa sekä Suomessa että Rakveressa, Aalto ja Airiskallio kuvaavat kirjan tekoprosessia. 

Käyttöä molemmin puolin Suomenlahtea

Kirjalle on tarvetta myös Virossa: REGI-projektiin osallistuneet virolaiset sosiaalityöntekijät odottavat jo saavansa kirjaa jaettavaksi Suomeen muuttoa harkitseville asiakasperheilleen.

REGI-projekti (Reacting to Growing Immigration – Strengthening social inclusion of Estonian migrant families in Finland and Estonia) toteutetaan vuosina 2015–2017 yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n, Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry:n ja Tallinnan yliopiston Rakveren osaston kanssa. Tavoitteena on tukea virolaisia työperäisiä maahanmuuttajia ja heidän perheitään sekä Virossa että Suomessa. Projektia rahoittaa EU:n Interreg Central Baltic 2014–2020 -ohjelma.

Tutustu kirjan vapaasti ladattavaan verkkoversioon.