Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 13.11.2017

Laitettiin hyvä kiertämään vapaaehtoistyössä!

Raisiossa vietettiin vapaaehtoistyön viikkoa viikolla 45. Turun AMK:n sosionomiopiskelijoita ja opettajia nähtiin vapaaehtoisina toiminnan järjestäjinä Hulvelan palvelukeskuksessa ja Raision terveyskeskuksessa 7.11.2017.

38 sosionomiopiskelijaa ja heidän  tuutoropettajansa Marika Kouki, Laura Närvi ja Niina Vuoristo osallistuivat Raision vapaaehtoistyön viikolle. Opiskelijat ja opettajat ilahduttivat ikäihmisiä Hulvelan palvelukeskuksessa ja Raision terveyskeskuksen sairaalan kuntoutusosastolla.

Lauluhetkiä ja piparin leivontaa

Hulvelan palvelukeskuksessa opiskelijat jalkautuivat pienissä ryhmissä Ruska- ja Kanervakoteihin.

Muistisairaiden ikäihmisten Ruskakodissa opiskelijat kutsuivat ikäihmisiä laulelemaan joululauluja.

– Laulaminen ei ollut meille opiskelijoille mikään helppo juttu, mutta hyvässä porukassa ja tunnelmassa kaikki kuitenkin uskalsivat lurauttaa muutaman viisun. Meistä tuntui hienolta, kun asukkaat lähtivät mukaan laulamaan, sillä useat, joilla on pitkälle edennyt muistisairaus, eivät välttämättä kykene puhumaan juuri mitään, opiskelija Sandra kertoi.

Toisella osastolla Nelli, Noora ja Nea ryhtyivät heti aamutuimaan leipomaan pipareita asukkaiden kanssa. Leipominen olikin asukkaille mieluisaa puuhaa ja moni heistä osallistui taikinan kaulimiseen sekä piparien paineluun.

– Puuha innosti asukkaita muistelemaan lapsuutta, jolloin oli päässyt äidin mukaan keittiöön leipomaan. Kun piparit oli leivottu, lähdimme vielä asukkaiden kanssa ulkoilemaan Hulvelan palvelukeskuksen ympäristöön.

Vapaaehtoistyön haaste eteenpäin

Opiskelijat kertoivat, että alkujännityksen jälkeen vierailukokemus oli opettava ja positiivinen, mutta myös surullinen. Opiskelijoiden mielestä oli mielenkiintoista koittaa löytää yhteistä säveltä todella eritasoista toimintakykyä omaavien ihmisten kanssa.

– Kuitenkin jo pelkkä läsnäolo tuntui mukavalta ja palkitsevalta ja tuli hyvä mieli, kun sai tuoda heidän päiviinsä vaihtelua. Oli hienoa nähdä, kuinka hyvää huolta Hulvelassa asukkaista pidettiin.

Muistisairaudet ovat vaikea asia, ja hoitajien kanssa keskustellessaan opiskelijat saivat tietää, kuinka raskasta muistisairaus on etenkin omaisille, mutta se on hämmentävää ja pelottavaa myös sairaudesta kärsivälle.

– Tämä vierailu oli ahdistava osalle ryhmästä, mutta kuitenkin kaikki sujui oikein hyvin ja meidät toivotettiin tervetulleiksi koska vain uudestaan.

Hulvelan palvelukeskuksen emäntä Aija Laakkonen ja opiskelijat totesivat, että tällaisia tapahtumia tulisi järjestää paljon enemmän. Nämä ovat niin ikäihmisille kuin nuorille opiskelijoillekin hienoja kohtaamisia.

Tästä tapahtumasta innostuneina PSOSTK17 sosionomiryhmä haastaakin PSOSTS17-ryhmän tuutoropettajineen tekemään vapaaehtoistyötä!

– Toivomme myös, että he jatkavat haastetta ja haastavat puolestaan jonkin Turun ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmän mukaan tekemään vapaaehtoistyötä. Laitetaan hyvä kiertämään!

Opettava ja positiivinen kokemus työelämästä

Työelämässä tarvitaan asiaosaamisen lisäksi asiakaslähtöistä ajattelua, luovuutta, yhteistyötaitoja sekä erilaisuuden ja epävarmuuden sietokykyä. Turun AMK:n kehittämä innovaatiopedagogiikka perustuu kokeilulle, tiedon ja osaamisen jakamiselle sekä erilaisten näkökulmien yhdistämiselle.

– Toimiessaan Raision vapaaehtoistyön viikolla Hulvelassa ja terveyskeskuksessa opiskelijat saivat käyttää luovuutta asiakaslähtöisessä ympäristössä, tuutoropettajat Kouki, Närvi ja Vuoristo toteavat.