Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 28.2.2014

Animaation Toon Boom -koulutus käynnistyi Turussa

Turkulainen animaatioala kasvaa ja kansainvälistyy Turku Animation -projektin ja Pikkuli-animaation johdolla. Kahdesti maailman parhaaksi animaatiokouluksi valitun Turun AMK:n Taideakatemian animaatiokoulutus on kouluttanut animaatio-osaajia 20 vuotta.  Paikallinen osaaminen vahvistuu tänään 28.2. käynnistyneen Toon Boom -ohjelmistokoulutuksen myötä.

Kuukauden mittaisessa koulutuksessa opettajina toimivat alan kansainväliset ja kotimaiset huiput. Toon Boom on kanadalainen 2D-piirros- ja pala-animaatio-ohjelmisto, joka soveltuu erityisen hyvin isojen animaatiotuotantojen toteuttamiseen. Sitä käyttävät mm. Rovio, Disney ja Film Roman -studio (The Simpsons), ja sen hallitseminen on valtti animaatioalan ammattilaisille ja av-alan yrityksille. Kurssin osallistujat saavat käytännön kokemusta animaatiosarjan animoimisesta ja animaatiosarjan tuotannon pipelinesta.

Pikkuli -animaatio syntyy Turussa

Turussa Toon Boomilla ryhdytään tekemään Pikkuli-sarjaa, jota tuottaa turkulainen Sun in Eye Productions. 3-7-vuotiaille suunnattu Pikkuli-sarja kertoo Lintusten perheen pienimmästä, joka ei halua oppia lentämään kuten toiset, vaan tekee asioita omalla tavallaan.

Laajaan kansainväliseen levitykseen tähtäävän sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on 26 viisiminuuttista jaksoa.  Suomessa sarjan esittää Yle FEM.

Sun in Eye Productionsin Pikkuli-animaatio on Turku Animation -hankkeen pilottituotanto. Länsi-Suomen elokuvakomission luotsaaman hankkeen tavoitteena on tehdä Turun seudusta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä animaatiotuotannon keskus ja nostaa seudun kaupallinen animaatiotuotanto maailmanluokan tasolle.

hanke kokoaa yhteen Varsinais-Suomen animaatiotuotantopotentiaalin ja luo kustannustehokasta tuotantomallia, joka mahdollistaa suurten, laadukkaiden animaatiotuotantojen toteuttamisen alueella.

Koulutus toteutetaan rekrykoulutuksena

Koulutus on rekrykoulutusta, joka on maksutonta työttömille työnhakijoille tai työttömyysuhan alaisille. Koulutukseen osallistuvat saavat koulutuksen ajan korotettua työttömyyskorvausta. Rekrykoulutukseen haettiin TE-toimiston kautta. Koulutukseen osallistuminen mahdollistaa osallistujan palkkaamisen animaattoriksi Sun in Eye Productionsin Pikkuli-animaatiosarjan tuotantoon.

Toon Boom -koulutusta tukee Varsinais-Suomen ELY-keskus ESR-rahaston kautta ja sen järjestävät Sun in Eye Productions, Turun AMK:n Taideakatemian Täydennyskoulutuskeskus sekä Länsi-Suomen Elokuvakomissio.

Turku Animation -hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto ja Turun Seudun Kehittämiskeskus. Koulutus järjestetään Taideakatemian tiloissa Linnankadulla.