Sivu päivitetty 19.3.2018

Jatkuvasti kehittyvä kirjastoala

Kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Ana ja Aino-Stina suorittavat nyt toista vuotta tutkinnostaan. Tulevat kirjastoalan ammattilaiset jakavat näkemyksenä opintojen monimuotoisuudesta.

Hakiessaan Kirjasto- ja tietopalvelulinjalle, Aino-Stina Nieminen ei ollut tietoinen opinnoiden sisällöstä laisinkaan. 

–  Koin kulttuurishokin, kun opinnot alkoivat liiketalouden perusteilla yhdessä liiketalouden opiskelijoiden kanssa. Alun kommellusten jälkeen pääsin hyvin mukaan ja ymmärsin, millainen merkitys markkinataloudella on kirjaston kaltaisessa nonprofit-organisaatiossa.

Nykyään kirjastoissa tarvitaan useamman alan osaamista. Liiketalouden osaamisen myötä Aino-Stina sai innostusta panostaa kirjastojen markkinointiin omissa töissään.

– Mahtavaa näissä opinnoissa on se, että saan valita pakollisten kurssien lisäksi omaa ammattitaitoani kasvattavia kursseja muiden alojen puolelta. Suoritin sponsoroinnin kesäopintoina, näkökulmanani tietenkin kirjasto. Lisäksi meitä kannustetaan ottamaan osaa kirjastoalan tapahtumiin. Suomen kirjastoseura ottaa työryhmiinsä mukaan opiskelijajäseniä ja Turun kaupunginkirjasto haluaa opiskelijoita mukaan toteuttamaan tapahtumiaan, kuten vuotuista Harry Potter -tapahtumaa. 

Kansainvälisyyteen kannustamisen seurauksena Aino-Stina lähti Latviaan Bobcatsss 2018 -konferenssiin. Bobcatsss järjestetään joka vuosi eri maassa täysin opiskelijavoimin.

– Tuo konferenssi on upeinta, mitä opinnoissani on ollut. Pääsin verkostoitumaan ja kuulemaan alan uusista tutkimuksista ja kuulumisista. 

Parhaat oivallukset syntyvät porukassa 

Ana Rantalalle kirjasto- ja tietopalvelun opiskeleminen on osoittautunut monipuoliseksi retkeksi, minkä aikana oppii uusia asioita paitsi alasta, myös omasta itsestään. 

Kirjastolaiseksi opiskeleminen saatetaan usein mieltää lähinnä sähköisten järjestelmien ja kirjallisuuden tankkaamiseksi, mutta totuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Ammattikorkeakoulussa käsitellään paitsi monipuolisesti kirjastoammattilaisen toimenkuvaa, mutta pureudutaan myös koko kirjasto-organisaatiota puhutteleviin kysymyksiin - tässä ja huomisessa päivässä.

– Kaikilla kursseilla on ollut runsaasti tilaa yhteisiin keskusteluihin ja porukassa syntyvätkin parhaat oivalluksemme. Ylipäänsä linjalla tehdään paljon ryhmätöitä ja meininki on tosi sosiaalista. Itse olen tutustunut ihan loistaviin tyyppeihin ja löytänyt koulusta myös vapaa-ajan ystävyyssuhteita.

Vaikka Analla tekeminen ja puurtaminen koulussa ei lopukaan, kannustaa tuleva ammattilaisuus jatkamaan. 

– Ammattikorkeakoulussa opiskeleminen on erityisesti rikastanut käsitystäni siitä, että kirjaston työntekijänä pääsee parhaimmillaan tekemään todella paljon asioita, jotka kumpuavat omista kiinnostuksen kohteista. Itse olen aina rakastanut taidetta ja tapahtumia, ja olen jo nyt päässyt hyödyntämään osaamistani sekä tietouttani intresseistäni erilaisten projektien, tapahtumien järjestämisten ja harjoittelujen kautta. Olen myös oppinut, että harvoinpa on mitään, mitä ei kannattaisi kysyä tai ehdottaa – rohkeasti kokeilemalla voi syntyä vaikka minkälaista hienoa!

Ana suosittelee Kirjasto- ja tietopalvelualalle hakemista jokaiselle, joka on kiinnostunut kirjastoista ja oman kädenjälkensä jättämisestä alaan.

– Nyt jos koskaan elämme kirjasto-organisaation kannalta mielenkiintoista aikaa, sillä ala on jatkuvassa muutoksessa. Eikä muutosta tarvitse seurata syrjästä, sillä me tulevat ammattilaiset tämän teemme ja rakennamme.

Hae opiskelemaan kirjasto- ja tietopalvelualaa

Kirjasto- ja tietopalvelualaa voit opiskella nyt liiketalouden koulutuksen osaamispolkuna Turussa. Yhteishaku koulutukseen on 14. - 28.3.2018. Lue lisää ja hae opiskelemaan: Tradenomi (AMK), liiketalous (Turku)