Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.4.2018

Iloinen leikki osallistaa lapset ja aikuiset

Uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa leikin merkitys korostuu. Se luo varhaiskasvatuksen henkilöstölle uusia osaamistarpeita. Tähän tarpeeseen Turun ammattikorkeakoulussa toteutettiin Opetushallituksen rahoittama Välineitä leikin arviointiin ja leikkitaitojen tukemiseen varhaiskasvatuksessa -koulutushanke.

Koulutus päättyy 20.4.2018 järjestettäviin avoimiin Leikkimarkkinoihin.

Laki varhaiskasvatussuunnitelmasta muuttui 2016 ja otettiin käyttöön elokuussa 2017. Siinä korostetaan leikkiä ja moniammatillisuutta. Painotus on siinä, mitä henkilökunta tekee, jotta lapsi pääsee osallistumaan. Aikaisemmassa suunnitelmassa painotettiin sitä, mitä lapsi tekee.

Leikissä lapsi käyttää kaikkia valmiuksiaan

Lasten toimintaterapiaan erikoistunut lehtori Helena Tigerstedt toteaa, että kyseessä on iso muutos varhaiskasvatuksessa ja  se on selvästi lisännyt motivaatiota ja kiinnostusta koulutukseen.

–  Varhaiskasvatuslaissa todetaan, että varhaiskasvatuksen yhtenä tavoitteena on tunnistaa lapsen yksilöllinen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä. Lapselle leikki on tärkein toiminta. Miten tunnistat tarpeen leikin tuelle? Systemaattinen arviointi on keskeinen perusta, mihin tarvittava tuki voidaan perustaa, toteaa Tigerstedt.

–Leikinarviointimenetelmiä on vähän ja tähän tarpeeseen on tässä koulutuksessa vastattu. Koulutuksessa on myös moniammatillisuudella keskeinen osuus, sillä nyt toimitaan varhaiskasvatuksen ja toimintaterapian yhteisessä kentässä, hän jatkaa.

Palautteena opiskelijat ovat sanoneet saaneensa konkretiaa arviointiin ja pedagogiseen kirjaamiseen.

– Koulutuksessa oivallettiin, mikä on lapselle tärkeintä leikissä ja mikä mahdollistaa lapselle osallistumisen hyvin moneen asiaan. Leikissähän oppii niin paljon, leikki itsessään on tärkeää, ei leikki välineenä taitojen opettamiseen, Tigerstedt kuvaa.

Leikkimarkkinoilla jaetaan vinkkejä ja oivalluksia

Leikkimarkkinat on päätöstapahtuma OPH:n rahoittamalle koulutushankkeelle, jossa varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat syventäneet osaamistaan leikin merkityksestä sekä perehtyneet leikin ja leikkitaitojen strukturoituun arviointiin ja tukemiseen. Nyt on aika laittaa hyvät vinkit, oivallukset ja kokemukset jakoon.

Leikkimarkkinat on ilmainen tilaisuus ja tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille mm. varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyötä tekeville tahoille.