Sivu päivitetty 12.6.2018

Turun AMK:n BisnesAkatemia-Kakola -yhteistyö Suomen edustajaksi eurooppalaiseen yrittäjyyskilpailuun

Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemian ja Kakola Yhtiöiden yhteistyömalli on valittu edustamaan Suomea marraskuussa 2018 eurooppalaisessa yrittäjyyskilpailussa sarjassa "Liiketoimintaympäristön parantaminen".

Turun AMK:n yritystoimeksiantoihin ja tiimioppimiseen perustuva BisnesAkatemia on tehnyt Kakola Yhtiöiden kanssa yhteistyötä vuodesta 2015. Yhteistyömalli on kansallisessa karsintakilpailussa valittu edustamaan Suomea eurooppalaisessa yrittäjyyskilpailussa ja tavoittelemaan Eurooppalaista yrittäjyyden edistämispalkintoa. 

Eurooppalaisella yrittäjyyden edistämispalkinnolla on tarkoitus antaa tunnustusta menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille eri puolilla Eurooppaa, esitellä parhaita yrittäjyyden käytäntöjä, lisätä tietoisuutta yrittäjyydestä sekä kannustaa yrittäjyyteen.

Kakolan oppimis- ja kehittämisympäristö

Kakola Yhtiöt ja Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemia ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2015. Monialainen yhteistyö mahdollistaa ainutlaatuisen ja innovatiivisen oppimis- ja kehittämisympäristön sekä uusien liikeideoiden synnyttämisen ja tuen käytännön liiketoiminnan käynnistämisessä. 

Tavoitteet yhteistyölle ovat olleet:
 
    • Toimivien ideoiden synnyttäminen Kakolan - yritysekosysteemiin
    •  Yrittäjyyden opiskelijoiden, muiden alojen opiskelijoiden ja AMK:n asiantuntijoiden inspiroivana innovaatioympäristönä toimiminen
    • Yrittäjyyden opiskelijoiden markkinointi- ja myyntitaitojen kehittäminen
    • Rakennustekniikan opiskelijoiden erityisenä oppimisympäristönä toimiminen
    • AMK:n opiskelijoiden, henkilökunnan ja kansainvälisten yhteistyökumppanien työelämätaitojen kehittäminen ainutlaatuisessa ja haastavassa hankkeessa.
 
Kakola-yhteistyön tuloksia tähän mennessä:
    • N. 15.000 ideaa
    • N. 20.000 opiskelijatyötuntia
    • N. 1000 suoritettua opintopistettä
    • N. 500 valmentaja/opettajatyötuntia
    • N. 20 mittavaa tapahtumaa Kakolan ympäristössä
    • useita käyttöön otettua ideaa Kakolan liiketoimintaympäristössä
    • neljän Turun AMK :n tutkimusryhmän tuloksien kaupallistamisprosessia edistetty Kakolan innovaatioissa
yli 1000:lle suomalaiselle ja ulkomaalaiselle henkilölle oppimista ja kokemusta

Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto

Tuloksekkaan yhteistyön rohkaisemina Kakolan Yhtöiden myyntipäällikkö ja BisnesAkatamian opiskelija Joonas Ojala ja BisnesAkatemian valmentaja Marita Nummi-Wikström päättivät osallistua kansainvälisen yrittäjyyskilpailun Suomen karsintaan sarjassa Liiketoimintaympäristön parantaminen.
 
Turun ammattikorkeakoululla on aiempaa kokemusta kilpailusta. 

    - Vuonna 2012 olimme Suomen edustajia Kyproksella käydyssä loppukilpailussa korkeakoulusarjassa BisnesAkatemian opiskelijoiden messutapahtumalla. Kilpailu itsessään pitää aina virkeänä. Tärkeää on myös mahdollisuudet verkostoitumiseen ja saada oman tekemisen brändäys. Vuonna 2012 olimme 10 parhaan joukossa. Nyt peukut pystyyn ja EU-tason voittoon, kannustaa koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jaana Kallio-Gerlander Turun AMK:sta.

BisnesAkatemia on Turun AMK:n oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelu tapahtuu perinteisen luento-opetuksen sijaan opiskelijoiden muodostamissa monialaisissa pienryhmissä, tiimiyrityksissä. Opettajan roolina on toimia valmentajana ja oppimisen tukijana.

BisnesAkatemiassa opiskellaan projektiluontoisesti jatkuvassa vuorovaikutuksessa yritysten ja organisaatioiden kanssa. Rennossa ympäristössä tapahtuva opiskelu innostaa ja aktivoi sekä tarjoaa työelämäkokemuksia ja verkostoitumismahdollisuuksia opiskelijoille.

Kakola Yhtiöt toteuttaa Turun Kakolan entiselle vankila-alueelle neljässä rakennusvaiheessa alueen saneerauksen monipuoliseksi asuinalueeksi oheispalveluineen.