Sivu päivitetty 5.10.2018

Opiskelijakunta siivittää Turun AMK:n Osaamisannin loppukiriin

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO on tehnyt lahjoituksen Turun ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Lahjoitus on osoitus opiskelijakunnan uskosta oman opinahjon laatuun ja merkitykseen.

Turun ammattikorkeakoulun varainhankinta, Osaamisanti, on tähän mennessä tuottanut lähes 1,7 miljoonaa euroa. Turun AMK sai keräysluvan ensimmäisten ammattikorkeakoulujen joukossa ja varainhankinta jatkuu vuoden loppuun saakka. Tavoitteena on siihen mennessä kasvattaa lahjoitusten yhteissumma kahteen miljoonaan euroon.

– Haluamme opiskelijakuntana olla mukana Osaamisannissa ja osoittaa tällä tavoin arvostuksemme ja tukemme Turun ammattikorkeakoulun toiminnalle. Toivomme tämän antavan oikeanlaisen signaalin myös alueen yrityselämälle. Ministeriön vastinrahan avulla pienistäkin lahjoituksista tulee merkittäviä, sanoo TUOn toiminnanjohtaja Tero Rinne.

– Uskomme ammattikorkeakoulun opetuksen laatuun ja arvostamme ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Näemme sitä kautta rahallisenkin panostuksen tärkeänä, jatkaa TUOn hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Salmela.

– Opiskelijakunnan lahjoitus on hieno symbolinen ele ja muistuttaa kaikkia ammattikorkeakouluyhteisön jäseniä haastamaan kaikki tahot vielä mukaan, kiittää Turun AMK:n hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen.

Aaltonen näkee lahjoituksen jatkumona hienoon suomalaiseen talkooperinteeseen. Se on yhdessä tekemistä ja yhteistä osallistumista tärkeänä nähtyyn toimintaan.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUOn tarkoitus on valvoa opiskelijoiden etua ja tuoda opiskelijoiden ääni kuuluviin ammattikorkeakoulussa ja kaupunkien päätöksenteossa. TUOlla on yhteensä noin 4700 jäsentä Salossa ja Turussa. TUO on valtakunnallisen AMK-opiskelijoiden etujärjestön, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n jäsen

Kuvateksti: vasemmalta Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila, TUOn toiminnanjohtaja Tero Rinne, TUOn hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Salmela, Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen

 

Turun AMK:n Osaamisannin lahjoittajalistaus