Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.10.2018

Intialaiset vieraat tutustuivat suomalaiseen tapaan oppia

Rehtoreita ja koulujen johtajia yli kahdestakymmenestä oppilaitoksesta ympäri Intiaa vieraili Turun ammattikorkeakoulussa 11.10.2018. Vierailijoille esiteltiin suomalaista tapaa opettaa korkeakoulussa innovaatiopedagogisin lähtökohdin.

Vierailijat saapuivat Turkuun iltapäivällä. Aamupäivän he olivat viettäneet Naantalissa tutustuen Kultarannan alakoulun toimintaan. Viisipäiväiseen vierailuun oli kuului oppilaitosvierailuja myös pääkaupunkiseudulla.

Turussa vierailu käynnistyi tervetuliaislounaalla, jonka jälkeen siirryttiin luokkaan yhdessä aikuisopiskelijoiden kanssa kuuntelemaan tervetulopuheita ja lehtori Harri Lappalaisen esitystä innopedagogiikasta. Suomessa opiskelijoita tuetaan enemmän itseohjautuvuuteen opettajakeskeisyyden sijasta.

Esitysten jälkeen oli vuorossa ”Intercultural Communication Workshop” lehtori Heli Söderlundin johdolla. Työpajassa vierailijat jakautuivat opiskelijoiden kanssa ryhmiin, ja kertoivat kuvakorttien avulla muistojaan ja kokemuksiaan toisilleen. Keskustelu kävi vilkkaasti ja pöydistä kantautui makeita naurunremakoita.

Työpajan jälkeen otettiin pikaisesti yhteiskuvia, jonka jälkeen vierailijat jo kiirehtivät takaisin Helsinkiin.