Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 5.12.2018

Suur-Seudun osuuskaupalta 10 000 euroa Osaamisantiin

Uudenmaan ja Salon seutukunnan alueilla toimiva Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on tehnyt lahjoituksen Turun ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Lahjoitus on suuruudeltaan 10 000 euroa.

– Turun ammattikorkeakoulu on tärkeä vetovoimatekijä Salon seudulla. Myös Suur-Seudun Osuuskauppa SSO haluaa monin eri tavoin vahvistaa alueensa elinvoimaa ja tämän vuoksi päätimme lahjoittaa varoja liiketalouden, matkailun, ravitsemisen sekä talousalan koulutukseen, kertoo Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen.
 

– Alueen merkittävänä yrityksenä ja työnantajana haluamme olla mukana koulutuksen kehittämisessä ja luoda menestymisen edellytyksiä paikalliselle elinkeinoelämälle. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että koulutusta kehitetään yhdessä työelämän kanssa ja uskon, että esimerkiksi yhteisten hankkeiden kautta syntyy meille huipputekijöitä, jatkaa SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.

Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila kiittää Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ta lahjoituksesta.

– SSO:n kanssa on ollut ilo tehdä laajamittaista yhteistyötä jo aiemmin. Uskon, että toimintojemme vahvistuminen Salossa tulee tiivistämään kumppanuutta entisestään, sanoo rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.