Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 16.1.2019

Maaherra Wilho Kytän säätiöltä lahjoitus Osaamisantiin

Säätiö on lahjoittanut 10 000 euroa Turun ammattikorkeakoulun Osaamisantiin, lahjoitus kohdistuu sosiaali, terveys- ja liikunta-alalle.

Maaherra Wilho Kytän säätiön tarkoituksena on avustaa entisen Turun ja Porin läänin alueella tapahtuvaa lapsiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimus- ja hoitotyötä. Tätä toteutetaan apurahoilla, laitehankinta-apurahoilla ja tutkimushenkilökunnan palkkaamisella.

Perinteikkään säätiön alkupääoma kerättiin kansalaislahjana vuonna 1941 Wilho Kytän täyttäessä 60 vuotta. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana vuosina 1932–1948. Alussa säätiön toiminta kohdistui sotaorpojen ja sotainvalidien ammatillisen koulutuksen tukemiseen ja elinolojen parantamiseen. Myöhemmin, 1980-luvulla, avun kohdistamista muutettiin nykyisen kaltaiseksi.

– Haluamme omilla, käytettävissä olevilla resursseillamme olla mukana alueemme elinvoiman parantamisessa. Säätiömme historian ja sääntöjen vuoksi haluamme osoittaa tukemme sosiaali- ja terveysalalle, sanoo säätiön edustaja, toimitusjohtaja Tuomas Kyttä.

– On ilo huomata, miten maaherra Wilho Kytän säätiö haluaa olla mukana tukemassa Varsinais-Suomen osaamisen tulevaisuutta. Sosiaali- ja terveysalalle kohdennettu lahjoitus tukee hienosti Turun ammattikorkeakoulun oppimisympäristöjen kehittämistä, kiittää rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.