Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 13.3.2019

Kupittaan kampus etenee: Unica ICT-Cityn ja uuden kampusrakennuksen ravintolatoimijaksi

Turkulainen ravintola-alan yritys Unica tulee ravintolatoimijaksi ICT-Cityyn sekä sen viereen parhaillaan rakennettavaan Turun AMK:n käyttöön tulevaan uudisrakennukseen. ICT-cityssä toiminta alkaa elokuussa 2019 ja vielä nimettömässä uudisrakennuksessa syksyllä 2020. Uudisrakennukseen on varattu tilat myös panimopubille.

Unican valinta palveluntarjoajaksi tapahtui Teknologiakiinteistöjen järjestämän kilpailutuksen kautta. Kilpailussa tarjoukset saatiin viideltä eri toimijalta. Voittajan valinta perustui sen ravintolakonseptiin ja toimijan kykyyn tarjota monipuolisia vaihtoehtoja. Unican vahvuuksia olivat myös yrityksen panostukset kestävään kehitykseen sekä opiskelijoiden osallistaminen ravintoloiden ja ruokatarjoilujen suunnitteluun.

- Valinta oli haastava, sillä saimme monta hyvää tarjousta ja kisa oli tasaväkinen. Päädyimme Unican valintaan, koska heillä oli paras kokonaistarjous. Yhteistyö opiskelijoiden ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa on jo aloitettu ideoimalla ICT-Cityn ja Kampuksen ravintoloiden tarjoomaa sekä konseptia, kertoo Turun Teknologiakiinteistöjen asiakkuusjohtaja Hele Kaunismäki.

Unican toiminta ICT-Cityssä alkaa elokuussa 2019. Talossa tällä hetkellä ravintolapalveluita tarjoavan Sodexon vuokrasopimus päättyy kesäkuussa, joten muutto ajoittuu sopivasti lomakuukausi heinäkuuhun.

- Ruokapalvelumme tulevat ICT-Cityssä olemaan hyväksi havaittuja, Unicalle tyypillisiä vaihtoehtoja. Tarjoamme muun muassa paljon kasvisruokia ja lisäksi ravintolasta tulee saamaan trendikkäitä kahvila- ja catering-palveluita. Ruokamme valmistetaan aina ravintoloiden omissa keittiöissä ja pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon luomuraaka-aineita, sanoo Unican toimitusjohtaja Sanna Hovi.

Kupittaan kampuksen uudisrakennukseen Unica aukeaa syksyllä 2020. Kiinteistön suurin käyttäjä tulee olemaan Turun ammattikorkeakoulu, joten myös Kampukseen haluttiin ravintolapalveluiden tuottajaksi toimija, joka pystyy tarjoamaan henkilöstöruokailun lisäksi opiskelijalounaita. Kampuksen Unicaan on luvassa erilaisia ruoka- ja juomapisteitä. Lisäksi sinne tulee tilat ammattikorkeakoulun omalle panimopubille.

- Odotamme innolla yhteistyön alkamista ammattikorkeakoulun kanssa sekä palvelujen kehittämistä opiskelijoiden kanssa. Olemme tehneet suunnittelutyötä yhdessä ammattikorkeakoulun ja Teknologiakiinteistöjen kanssa jo useammassa workshopissa. Lisäksi olemme tutustuneet vastaaviin palveluihin muualla Suomessa, Hovi kertoo. 

.......

Turun AMK tiivistää  toimintaansa Turun Tiedepuistoon sijoittuvalle Kupittaan kampukselle. Suuri osa toiminnasta on jo keskittynyt alueelle, ICT-Cityyn, Lemminkäisenkadun toimipisteeseen, #tehtaalle ja Medisiina D:hen. Näiden toimipisteiden lisäksi alueelle rakentuu myös vuonna 2020 avattava Turun AMK:n uudisrakennus. Lue lisää Kupittaan kampuksesta.

Kuva: Havainnekuva BioCityn, ElectroCityn, ICT-Cityn, DataCityn ja uuden Kampuksen sisäpihalle rakennettavasta Ströget-kävelykadusta, Sigge Arkkitehdit.